Uusi parisuhde ja orgasmin saamisen vaikeus
Exää kohtaan ei ollut suhteen loppuaikoina paljoakaan positiivisia tunteita, mutta seksi kelpasi aina ja sitä piti saada mielellään ainakin 2-3 kerta viikossa, eikä yleensä kestänyt montaa minuuttia saada orgasmia.
Eron jälkeen meni lähes vuosi ilman naista ja seksiä. Sitten löysin uuden kumppanin, ihastuin ja rakastuin häneen. Etenimme melko verkkaisesti seksin suhteen ja annoin naisen määrätä tahdin. Ensimmäinen kerta oli kyllä mieleenpainuva ja kiihkeä kaikin puolin, mutta orgasmia en meinannut saada millään.
Johtuukohan asia siitä pitkästä seksittömästä kaudesta vai mistä? Ja onko muilla miehillä ollut orgasmivaikeuksia uuden naisen kanssa? Ennen mietin kaikenlaisia fantasioita kun halusin laueta nopeasti, mutta nekäön eivät enää toimi kuten ennen. Erektio kyllä säilyy vaikka tunnin, mutta orgasmin eteen saa tehdä töitä tosissaan.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Jäi vähän epäselväksi että oliko kyse nyt tästä yhdestä (ekasta) kerrasta vai onko tämä nyt jatkunut jo pidempään? Yhden, varsinkaan ensimmäisen, kerran perusteella nyt ei varmaan kannata vielä alkaa ihmetellä.
On siis ollut useammankin kerran. Ehkä joka toisella kerralla olen saanut orgasmin. Jotain nuppipuolen juttuja tässä täytyy olla mukana, koska erektiossa ei ole vikaa.
-aloittaja
Eihän tuossa ole ongelmaa.
Rakastelee vaikka 3 tuntia ja emäntä tykkää
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole ongelmaa.
Rakastelee vaikka 3 tuntia ja emäntä tykkää
Kenellä kestää paikat kolmen tunnin sessioita? Ei meillä ainakaan, kummallakaan. Ei edes neljän synnytyksen jälkeen.

No jännität. Ekalla kerralla ekaa kertaa ja sen jälkeen sitä saatko.
En tietenkään osaa sanoa miten voisit päästä kierteestä. Ehkä vähemmän orgasmi/yhdyntäkeskeinen seksi hetken aikaa voisi auttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole ongelmaa.
Rakastelee vaikka 3 tuntia ja emäntä tykkää
Kenellä kestää paikat kolmen tunnin sessioita? Ei meillä ainakaan, kummallakaan. Ei edes neljän synnytyksen jälkeen.
Kyllä meillä ainakin välillä menee useampi tunti vaimon kanssa.
24 vuotta oltu yhdessä ja joskus hitaammin ja joskus nopeammin
Ap, onko exän ja nyxän alakerroissa miten suuria eroja? Itse olen joskus pettynyt, jos uuden seksikumppanin alakerta on ollut sekä visuaalisesti että tuntumaltaan kovin laimea.
Enemmän seksiä voi auttaa, mutta voi olla että kestävyys tippuu.
No, nyt ainakin ap saa jonkinlaisen käsityksen, minkälaista se on suurella osalla naisia, kun ei koskaan saa orgasmia yhdynnässä. Ja jos mies ei panosta naisen orgasminsaantiin muillakaan keinoin, niin iso osa seksin nautinnollisuudesta jää naiselta kokematta.
..onkelma "Seksi" asiassa? En usko. - Mut..apuun (kokeile asioita ja seuraa reaktioita)? Kokeilun perusteella tekisin enemmän niitä tykättyjä asioista. Se toimii, kun on vain tyytyväinen. Ihmiset pitävät eri asioista. Kun ei tarvitse liikaa ajatella asioita ja tietää KAIKKEA, riittää kun NAUTIT(seksistä;) ja sen tuomista hyvistä reaktioista..
Jos erektio kestää hyvin, niin kyllä sen laakinkin pitäisi tulla.
Erektion pysyvyys kertoo, että olet kiihottunut ja se on hyvä asia.
Oletko selibaatissa tumputtanut itsesi tunnottomaksi? Miten suikkari? Eri asennot?