Tuliko vanhan vanhempasi kuolema yllätyksenä vai olitko siihen jo valmistautunut? Oliko tapa kuolla eri mitä olit ajatellut?

Kyllä ja ei. Toinen kuoli tapaturmassa, toinen sairauteen.

Isä kuoli iäkkäänä ja mikään yllätys ei ollut. Tosin ajattelin että lähtö tulee hiipumalla sammuen, ei jokseenkin kesken lauseen.  Ehtihän siinä valmistautua. Äiti on fyysisesti niin romuna että luulen hänen lähtevän kenties hyvinkin äkillisesti.  Myös siihen on ehtinyt valmistautua. Elämän realiteetteja ikäihmisten kohdalla. 

Isä kuoli alle 50 vuotiaana sydänkohtaukseen ja oli rankka kokemus. Äiti eli 74 vuotiaaksi ja oli sairas ja sitä tiesi odottaa ja oli helpotus kun pääsi pois ja kivut loppuivat.

Kaikkien 40 v täyttäneiden pitää ymmärtää ettei heidän vanhempansa elä ikuisesti

Ei ollut vanha, 51-vuotias, mutta osasin odottaa hänen kuolemaansa. Oli alkoholisti.

Ei tullut yllätyksenä ja ehti hieman valmistautua, vaikka itse sairaus tuli äkkiä ja parin kuukauden sairastamisen jälkeen äiti menehtyi 94 vuotiaana. Isä 98v elää vielä fyysisesti hyväkuntoisena.

Äiti kuoli vain 10 minuttia viimeisimmän puhelun jälkeen. Äiti oli tullut  töistä kotiin ja soitti minulle juteltiin muutama minutti ja sovittiin, että soitellaan myöhemmin uudestaan. Ei soiteltu ei. Poliisit tulivat seuraavana päivänä kertomaan äitini kuolemasta. Äiti oli 50v minä 29v. Isä sairasti 5 vuotta haimasyöpää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien 40 v täyttäneiden pitää ymmärtää ettei heidän vanhempansa elä ikuisesti

No eiköhän jokainen normijärkinen tajua jo viimeistään teininä ettei kukaan elä ikuisesti. Että ihan jokainen kuolee. Hälyttävää jos vasta yli nelikymppisenä hoksaa tämmöisen asian.

Isä kuoli syöpään 2 vuotta sen toteamisesta. Kuolema ei ollut järkytys, mutta diagnoosi sekä se jatkuva varallaolo ja säikähdys puhelimen soimisesta, että nytkö menehtyi. Isä oli silti mulle tärkeintä maailmassa, vaikka itse kuolema olikin lopulta helpotus. Ei tarvinnut isän enää kärsiä, viimeiset 2 viikkoa oli kamalaa varmasti kummallekin meistä.

Mummoni oli meidän kolmas vanhempi, aina läsnä, joten hänen kuolemaansa surin monta vuotta ennakkoon ja kun kuolema lopulta tuli se oli aika kaunis. Mummo osasi senkin asian hoitaa tyylikkäästi meidän lasten kanssa. Samoin isän kanssa puhuimme avoimesti hänen kuolemastaan ja hän toi sen luontevasti keskusteluihinsa mukaan, joten hänen kuolinvuoteellaan hyvästelin hänet kyyneleenkään virtaamatta. Tottakai kaipaan mummoa ja isää, merkittävät elämässäni, mutta äidin kanssa on hyvin hankalaa. Hän on nyt 93 vuotta, ihan sekaisin jo, mutta koska äiti ei ole koskaan halunnut kuolla, kieltää sen, koen, että elän hänen pelkojaan ja ahdistustaan mukana. Nyt jouluna itkeä pillitän äitini vuoksi ja varmasti parun kurkku suorana hoivakodissakin jo pelkästä näkemisestä joulun aikaan. 

Puolisoni on myös kuollut, juuri joulun aikaan, mutta se suru oli erilaisempaa , rajua, verrattuna vanhempiini.

Äitini eli 87-vuotiaaksi ja kuolema oli silti yllätys. Liikkumisen kanssa oli ongelmaa, mutta muuten terve ja pirteä. Menehtyi yllättäen, kuolinsyyksi paljastui syöpä, joka ei antanut mitään oireita.

Me lapset emme ehtineet lainkaan valmistautua asiaan. Nyt siitä on kulunut jo vuosi, ja silti asia tuntuu vielä epätodelliselta.

Sanottava on, että armollinenhan tällainen lähtö on. Hän ei olisi halunnut sairastaa pitkään. 

Olin vuodeosastolla yksin äidin vuoteen vieressä kun hän hiljaa hiipui pois. Kuolema oli koskettava kokemus. Se on käynyt usein vieraana ja siihen on saanut tottua. Pikkuveli kuoli ollessani 7-vuotias ja hän nukkui isän syliin. Mummoa kovasti odoteltiin mökilleen kesän alussa mutta tulikin suru-uutinen ollessani kymmenen. Kolme aikuisikään ehtinyttä sisarusta menehtyi varsin nuorella iällä. Isä tervaskanto joutui antamaan periksi syövälle. Nyt viimeisimpänä sisaren poika, joka ei nähnyt muuta ulospääsyä talousvaikeuksistaan. Kovimmin kuitenkin on satuttanut pikkuisen veljen kohtalo. Suru jäi pysyväksi olotilaksi ja siihen ei ole parannuskeinoa. Iäkkään ihmisen kohdalla kuoleman kokee luonnollisena.  Vauvan, lapsen ja nuoren ihmisen kuolema tulee järkytyksenä. 

Minun äiti kuoli 62 vuotiaana v 2016. Sain tietää vasta 17 päivän päästä kun se oli kuollut. Eivät  viitsineet tuolta vanhustentalosta ilmoittaa minulle. Kuoli keuhkosyöpään koska poltti tupakkia 40 vuotta ja kyllä tiesin siitä.

Ei se haimasyöpä kauaa vienyt, mutta ehti siinä valmistautua.