Nyt hintojen noustessa on hyvä hetki lopettaa kahvin ja kaakaotuotteiden käyttö
Molemmat kallistuneet parikymmentä prosenttia. Kahvia en ole itse edes juonut seitsemään vuoteen, mutta nyt loppui kyllä suklaan syöntikin, tai ehkä muutaman kerran vuodessa raaskii jatkossa syödä. Myös oliiviöljyn ostamisen olen lopettanut ja siirtynyt pelkän rypsiöljyn käyttöön, oliiviöljy on kallistunut melkein 25%.
Kommentit (8)
Kahvin juonnin lopettaminen voi olla vaikeaa, jos sitä on juonut koko ikänsä ja monta kuppia päivässä, mutta kofeiinikoukusta on mahdollista päästä halutessaan irti. Itse irrottauduin kahvin juonnista siten, että vähensin ensin asteittain kahvin päivittäistä määrää, sitten jätin kahvin pois, mutta join vielä viikon ajan mateeta (runsaskofeiinista teetä). Väsymys oli kova viikon ajan ja päähän koski, mutta sitten helpotti ja aamuisinkin on nykyään virkeä ilman kahvikupillista. :)
A.p. voi luopua vaikka mistä, mutta suomalaiset normaalit henkilöt juovat kahvia. Olemme juoneet jo silloin, kun kahvi kiellettiin 1700-luvulla ja oli "kahvinuuskijoita". Ja juomme edelleen. Kahvi on terveellistä ja kahvi on hyvää. Samoin suklaa ja kaakao.
Juon kahvia ja kaakaota+syön suklaata - maksaa mitä maksaa.
20 vuotta olen ostanut kahvit alennuksesta.
Ap olet vähän myöhässä, hinnat lähti nousuun 2021-2022 välisenä aikana.
Olen korvannut kahvin matella. Kokonaan ilman kofeiinia ei varmaan tietokoneella tehtävä työ onnistuisi, mutta matessa on keskittymisen kannalta parempi, lempeämpi vaikutus kuin kahvilla. Kahvi piristää tosi nopeasti, mutta toisaalta vaikutuksen laskiessa tulee väsähdys. Matella ei ole tätä vaikutusta.
Suklaakin on vain tottumiskysymys. Kun on ollut vähän aikaa ilman, ei se edes maistu hyvältä enää. Ympäristön kannalta sekä kahvia että suklaata pitäisi välttää.
Melko köyhä täytyy olla, 3,5€ juhlamokka nytkin tarjouksessa.
Kohta on lopetettava ihan syöminenkin.