Lue keskustelun säännöt.
Vanhat ystävät ovat alkaneet ärsyttää
08.12.2024 |
Mistä voi johtua, että pitkäaikaiset ystävät ovat alkaneet ärsyttää? Kaikilla ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa, mutta nykyään omat ystäväni ärsyttävät ja vievät energiaa enemmän kuin antavat. Ärsyynnyn jopa sellaisista asioista joista ennen pidin ystävissäni.Enemmän kyllä hiertää ne ystävien huonot puolet. Oikeastaan kokonaisuus vaan vituttaa. Enkä oikein jaksaisi enää pitää yhteyttä. Mutta en haluaisi antaa ihmissuhteiden hiipua, jos tämä on asia jonka voi korjata itsessäni. Pelkään myös yksin jäämistä.
Tiedän että tämä on joku oma kriisini, mutta en tiedä mikä? En saa siitä kiinni? Vai olenko vaan kasvanut vanhoista kavereista erilleen kun tuntuu että ei jaksa heidän seuraansa? Olenko vaan muuttunut liikaa itse?
siedän paljon paremmin puolituttuja ihmisiä ja heidän kanssaan on jotenkin kevyempi olo. Olen paljon kiinnostuneempi heistä.
onko kellään käynyt näin tai ideaa miten selvittäisin mikä minua vaivaa? Ikäluokka on 30-40 välillä, jos sillä on merkitystä.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden ja omaisten merkitys on vaihtunut viranomaisten merkitykseen. Älkää tuudittautuko, voi muuttua. Tuo on luksusta, ettei tarvitse osata olla hyvä toisilleen. Miettikää joskus sen sijaan, mihin käytätte noista suhteista vapautuvan energian. Että paljonko se matkailu todellisuudessa esimerkiksi tuo elämään sisältöä, jos on samantien päästävä uudelleen. Jne. Ei sen kokemuksen arvo sitten kovin kummoinen ollut, kun sen miellyttävässä muistelemisessa ei kulu aikaa ollenkaan.
On kyllä yhdenlainen erityistaito kirjoittaa pitkä kommentti, jonka sisältöä ei ymmärrä kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kaverilleni taisi käydä noin. Hän alkoi vaikuttaa jotenkin ärsyyntyneeltä seurassani. alkoi sanoa vähän piikikkäästi ja viesteihin vastasi tympeän lyhyesti. Harmittaa mutta ei voi mitään. En ole vuosiin kuullut hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden ja omaisten merkitys on vaihtunut viranomaisten merkitykseen. Älkää tuudittautuko, voi muuttua. Tuo on luksusta, ettei tarvitse osata olla hyvä toisilleen. Miettikää joskus sen sijaan, mihin käytätte noista suhteista vapautuvan energian. Että paljonko se matkailu todellisuudessa esimerkiksi tuo elämään sisältöä, jos on samantien päästävä uudelleen. Jne. Ei sen kokemuksen arvo sitten kovin kummoinen ollut, kun sen miellyttävässä muistelemisessa ei kulu aikaa ollenkaan.
On kyllä yhdenlainen erityistaito kirjoittaa pitkä kommentti, jonka sisältöä ei ymmärrä kukaan.
Kiitos, olen siitä hyvin ylpeä. Sitten sama suunnilleen suomeksi:
Elintason riittävän monta sukupolvea jatkunut nousu tekee ihmisistä taitamattomia korjaamaan kanssakäymisen ongelmia ja myös kykenemättömiä sietämään niistä aiheutuvaa epämukavuutta, kun elämästä on siivottu kaikenlaiset muutkin ikävyydet. Jos olot muuttuvat niin, että keskinäinen ystävyys ja avunanto ovat taas korvaamattoman tärkeitä koska joko rahaa ei saa tai sillä ei enää saa niitä asioita jotka kuitenkin saa ystäviltä paremmin kuin itse pystyy yksinään hankkimaan, niin itsensä pilalle hemmotelleet ihmiset selviytyvät yksilöinä ja joukkona huomattavasti huonommin kuin ne, jotka kykenevät tekemään yhteistyötä ja arvostamaan toisiaan. Itse kukin voi miettiä omaa hemmoteltua luonnettaan ja miettiä, miten tärkeitä nuo itsehemmottelun lähteet oikeasti ovat. Että tuoko matkustelu ja tuhlaaminen oikeasti elämään arvoa ja sisältöä. Vai käytämmekö resurssimme asioihin, jotka vain voimistavat tyytymättömyyttämme, kunnes emme siedä enää itseämmekään, koska olemme jo niin sietämättömiä.
Ihme valitusta. Vanhoista ystävistä pääsee aina eroon, ja uusista myös, mutta yksin jääneen on pärjättävä itsensä kanssa. Oma seura paras seura.
Vierailija kirjoitti:
En haluiaisi alkaa nälvimään ystäviä vaan miettiä mistä ärsytys voisi johtua?
Ehkä se on tuota että olen väsynyt olemaan vanha minä heidän seurassaan olen muuttunut mutta kavereiden seurassa on se tietty tapa miten ollaan oltu.
Minulla ärtymys johtuu yleensä siitä, että olemme muuttuneet liian erilaisiksi. Meidän on vaikea ymmärtää toisiamme, kun olemme kymmeniä vuosia työskennelleet ihan eri työpaikoissa ja eri alalla ja olleet naimisissa ihan erilaisten ihmisten kanssa. Jokaisella on eriluontoiset lapsetkin, toisilla vilkkaat ekstrovertit, toisilla vetäytyvät introvertit, joten kokemus vanhemmuudestakin on ihan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus noin voi käydä jos jaetaan liikaa arkea ja kokemuksia ja mielipiteitä samassa porukassa. Homma menee ummehtuneeksi ja kaikenlaiset pikkuasiat alkavat kaihertaa. Ihmisiin kasataan odotuksia ja oletuksia. Tulee tunnekuormaa ja tylsistymistä.
Toinen syy voi olla, jos kaveripiirissä aletaan syystä tai toisesta olla toksisen positiivisia. Toisin sanoen, joskus ihmiset melkein kuin sairastuvat tilaan, jossa haluavat nähdä aivan kaikessa hyvää ja jokaisessa pilvessä hopeareunuksen, eivätkä siedä yhtään sitä että elämässä voi olla hankalia tosiasioita ja aina ei mene niin hyvin. Ei sellaisessa "kaikki on niin ihanaa ja ollaan nyt kiitollisia" -porukassa kukaan normaali ihminen pysty voimaan hyvin pitkään.
Kannattaa sisällyttää muutakin elämäänsä, vähän tuulettua välillä. Sitten mennä takaisin katsomaan sinne vanhojen kavereiden piiriin, joko siellä onkin kiva olla.
up up
Olisiko tästä aiheesta keskusteltavaa nyt? Onko kenelläkään ajankohtainern aihe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo nyt alkoi vanha ystävä hiertämään ja käymään hermoille. Ollaan oltu kavereita 30 vuotta. Hän jumittelee pahasti menneisyyden traumoissa eikä ole päässyt kiinni aikuisen tolkulliseen elämään. Itse olen aina pyrkinyt käymään ongelmiin reippaasti käsiksi ja ratkaisemaan ne. Tämä ystävä tuntuu oikein säilövän ja vatkaavan samoja ongelmia vuosikymmenestä toiseen. Niin nyt sitten napsahti hermoihin kunnolla. En jaksa enää kuunnella samoja vuodatuksia kuin 30 vuotta sitten.
Vanhojen ystävien kanssa kuppi voi mennä nurin kun on vain vuosien saatossa kertynyt liikaa sellaista mikä hiertää.
Kaveri ei kutsu kahville? Ei ongelma jos on kyse jostain yksittäisestä vuodesta, ihan hyvin voidaan nähdä täälläkin jos kaveri niin kerran haluaa.
Se meneekin samalla tavalla vuodesta toiseen? En enää jaksa vastata kun kaveri ehdottaa että taas voisi poiketa tänne kahville.
Kaveri ei ole niin hyvää seuraa, että jaksaisin panostaa tapaamisiin kun toinen yrittää sinnikkäästi vuodesta toiseen tulla kylään kahta kättä heiluttaen. Asiasta on puhuttu moneen otteeseen ilman että se jää kaverin mieleen lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen kohta 40 ja tunnistan tuon että vanhat ystävät ärsyttää mutta en haluaisi katkaista välejäkään. Olen ottanut etäisyyttä ja nähnyt esimerkiksi niin että puolisot/lapset ovat mukana, niin tapaaminen on sellaista kevyempää. Varmasti on kyse juuri siitä että olemme kasvaneet eri suuntiin, ja toisaalta siitä että ystävien merkitys on muuttunut iän ja perheellistymisen myötä. Nuorena elämässä oli isoimmassa roolissa ystävät, nykyään oma perhe. Elämässä on myös nykyään vaan ihan hirveästi porukkaa. Puolison, lasten, naapuruston ja töiden kautta tulleet laajat verkostot. Ehkä on siis myös sellaista sosiaalista ähkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvästikin ap on muuttunut, ellei sitten ne kaverit ole muuttuneet aiempaa huonotapaisimmiksi.
Itsellä kyllä kaveri muuttui, kun hän pääsi ns. näkyvälle paikalle. Ei ole minun seurani oikein kelvannut sen jälkeen. Tipahdin varmaan johonkin alempaan kastiin hänen nykyisessä arvomaailmassaan. Nyt päätin, etten sitten varmaan enää edes koita ottaa häneen yhteyttä., koska hänen asenteensa tuntuu menevän aina vain piittaamattomampaan suuntaan. Itse kyllä olisin halunnut jatkaa ystävyyttä, minulla ei ole mitään alemmuudentunnetta, vaikka hän nousi portaikossa. 😅 Mutta yksin on paha ylläpitää suhteita.
Mua alkoi n 50v kaihertamaan monet kaverisuhteet. Mä aina venyin, kuuntelin jne ja olin vaan joku "varakaveri" monelle. Lopetin vähitellen vastaamasta niihin monologipuheluihin, sitten tekstareihin jne. Feidasin kaikki feikkikaverit pois elämästäni. Nyt mulla on lähinnä harrastuskavereita, joita tapaan harrastuksissa. Omiin aikuisiin lapsiin mulla on läheiset välit. Tykkään olla paljon yksin koirani kanssa. En tarvitse enää niin paljoa ihmisiä kuin ennen.
Ystävyyden ja omaisten merkitys on vaihtunut viranomaisten merkitykseen. Älkää tuudittautuko, voi muuttua. Tuo on luksusta, ettei tarvitse osata olla hyvä toisilleen. Miettikää joskus sen sijaan, mihin käytätte noista suhteista vapautuvan energian. Että paljonko se matkailu todellisuudessa esimerkiksi tuo elämään sisältöä, jos on samantien päästävä uudelleen. Jne. Ei sen kokemuksen arvo sitten kovin kummoinen ollut, kun sen miellyttävässä muistelemisessa ei kulu aikaa ollenkaan.