Onko muilla kokemuksia, että omalle äidille on aina ollut tärkeämpi oma puoliso kuin lapset
Vanhempani ovat biologisia vanhempiani ja kummatkin ovat olleet aina "tunnevam#aisia". Isältäni en ole koskaan edes osannut odottaa mitään empatiaa tai yhtään mitään, mutta että äitinikin on ihminen, joka valitsee aina ennemmin miehensä. Hädän hetkellä hän kyllä on pyytämässä/vaatimassa heti minulta apua, mutta toisinpäin sitä ei ikinä tule. Suurimpana pettymyksenä koin sen, kun nuorena erosin avokistani ja kerroin, että minulla ei ole varaa takuuvuokriin ja tämä kumppanini ei itse suostu muuttamaan, vaan uhkaili väkivallalla jos en lähde. Äitini sanoi, että heillä ei ole tarjota minulle edes väliaikaista asuntoa heidän luonaan. Nukuin useamman yön autossani ennen kuin sain pariksi kukaudeksi yösijan tuttuni luota. En saanut tässäkään tilanteessa mennä edes vanhempieni mökille , koska sekin kuulemma sotkisi heidänkin elämää. Äitini tuntui olevan avoimen vahingoniloinen tilanteestani. Sekä minulla että veljelläni on paljon kaikkia ikäviä kokemuksia, missä meillä ei ole väliä. Useamman kerran kun veljeni on tullut kaukaa käymään kerran vuodessa heidän luonaan, niin vanhemmilleni on ollut tärkeämpää lähteä vaikka päiväksi raveihin kaksistaan. Olen 70 luvulla syntynyt.
Kommentit (7)
Aikaisemmin kai ajateltiin että vanhemmat tekevät lapsille palveluksen toimimalla täydellisen välinpitämättömästi. Jotkut ottivat sen teorian tosissaan tai ainakin perustelivat sillä itselleen oman toimintansa. Tai sitten eivät ajatelleet mitään ja tunteet oli totuttu sivuuttamaan, sekä omat että muiden.
Entinen anoppini oli tuollainen. Hyysäsi vaihtuvia miehiä ja itki syöpäsairaalassa, kun silloinen mies ei tullut häntä tapaamaan. Teini-ikäiset tyttärensä yrittivät lohduttaa, että "äiti, me ollaan kyllä sun kanssa". Anoppi vaan jatkoi vollottamista ja sanoi, ettei se ole yhtään sama asia.
Vanhempani olivat juuri tuollaisia. Minä ja veljeni kasvoimme mummolassa kouluikään asti. Vieraannuimme vanhemmista ja kouluun kun mentiin, oli pakko asua heidän kanssaan ilman mummolan empatiaa ja rakkautta. Kauheaa se oli, lannistavia vanhempia ja tuohon aikaan vielä saatiin selkäänkin harva se päivä. Välillä huusivat, etteivät saa säästöön mitään kun niin prkleessti syömmekin. Teininä menin bussilla mummolaan joka viikonlopuksi rauhoittumaan.
Kauheita kokemuksia, ihan tekee pahaa! Ovatko luterilaisia nämä vanhemmat?
Oma äitini. Luulin hänen miehensä eläessä , että miehen vuoksi toimii niin kuin toimi. Kun mies kuoli, totuus paljastui.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini. Luulin hänen miehensä eläessä , että miehen vuoksi toimii niin kuin toimi. Kun mies kuoli, totuus paljastui.
Mikä totuus?
Tiedän. Perheen äiti sanoo sen suoraan itse.