Paljonko teidan lasten kummit viettavat aikaa leikki-ikaisten lastenne kanssa? Onko kummeilla omia pienia lapsia? Mika olisi sopiva maara?
Mietin kummiksi ryhtymistä. Itsellä 2 alle 4-vuotiasta. Kaveri toivoo mun viettävän aikaa mahdollisimman paljon vauvan, mahdollisen kummilapsen, kanssa. Ennestään meillä on 3 kummilasta.
Kommentit (10)
Olisin toivonut edes jotain pientä kiinnostusta,varsinkin kun odotusaikana oli suuret puheet. Minulle riittäisi että kävisivät edes joskus kahvilla. Mutta on enemmän bilesorttia nuo.
Kaikki valittu niin että ollaan tekemisissä muutenkin eli toki joulu, synttäri ja nimipäivät muistavat kaikki.
Yhdellä on lähes samanikäinen lapsi joten ollaan paljonkin tekemisissä ja lapset leikkivät yhdessä, yksi on veljeni joten näkevät lähes joka viikko ja veli on ollut " lastenvahtinakin" , yksi on vanha opiskelukaveri ja käy usein ja laittaa kortteja työreissuilta lapselle.
ja muuten nähdään ehkä kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Itse toivoisin varsinkin vanhimman lapsen 5-v kummilta että viettäisi aikaa lapsen kanssa kaksistaan. Eli ottaisi vaikka yökylään tms.
Minulla on kolme kummilasta, vanhimmat ovat jo niin isoja että nähdään sukujuhlissa vain. Pienin kummilapsi on ystäväni lapsi ja häntä näen vähintään kahden viikon välein. Täyttää kohta 2-v ja juuri ehdotin yställeni että kummityttö voisi tulla välillä yksinkin meille kylään/hoitoon....
näin oli ennen lasten kummiksi ryhtymistäkin. Kahden lapseni kummina oleva sisareni näkee lapsia viikottain ja ottaa lapsia 6 ja 4v. myös luokeen mielellään leikkimään vaikka hänellä kaksi pientä lasta sillä lapsensa saavat silloin serkuista myös seuraa. Paria kummia lapset eivät näe kuin tosi harvoin kun asuvat niin kaukana. Olisi kiva jos kummeista joku olisi edes sellainen joka viettää joskus aikaa lapsen kanssa kaksin ja vie lapsen vaikka uimaan tai leffaan tms kun meillä lapset harvoin pääsevät aikuisen kanssa kaksin minnekään. Olisi sellainen aikuinen ystävä. Mutta ainakaan vielä ei kummien suhde lapsiin ole tuollainen.
Itse olen myös kummi ja myönnän että kummilapsen kanssa oleminen on lähinnä juuri sitä että muistan heitä synnttäreillä ja jouluna vaikka aina en edes tuolloin pääse käymään kun asutaan niin kaukana. Monta omaa lasta on tehnyt mahdottomaksi sen että viettäisin kummilapsen kanssa aikaa kaksin vaikka se kivaa olisikin. Yritän sitten muutoin huomioida kummilasta jotta kokisi olevansa erityinen minulle ja olen ajatellut että kun kasvavat voisin vaikka kirjoitta kirjeitä tms. kummilapsille jotka asuvat kaukana eikä tapaaminen usein onnistu.
Vaikea tulla läheiseksi jos ei " uhraa" kummina omaa aikaansa. Järjestely ja arvomaailmakysymys kuinka hyvin kummilapseensa tutustuu.
En todellakaan halua olla kummina, joka näkee 3 krt/vuosi enkä halua tällaistä kummia lapsilleni.
Ainakin vauvaiän jälkeen kummilapsen voi ottaa vaikka mukaan esim. perheen retkipäiviin.
Tapaan kummilasta muutaman kerran vuodessa, jolloi tulee luokseni. Lapsen vanhempien kanssa en muuten nykyään ole missään tekemisissä. Jos olisin, varmaan tapaisin lastakin uesammin.
Kummiksi mielestäni kannattaa valita sellainen ihminen, joka on vanhemmillekin läheinen, jolloin yhteyttä tulee pidettyä tiiviimmin.
Ennen omaa lasta näin lähellä asuvaa kummilasta parin vkon välein, mutta oman kanssa ei siihen enään mahdollisuuksia ja nyt asutaan tosi kaukana heistä.