Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa jonka kokemus vanhempien eron jälkeen oli tällainen?
02.12.2024 |
Vanhempani erosivat kun olin todella nuori ja isäni perusti heti uuden perheen. Minulle tuota perhettä ei kuitenkaan esitelty kuin vasta vuosien jälkeen. 90% siitä ajasta kun olin isäni luona vierailemassa vietin isän ns. toisella kämpällä, joka oli pieni kerrostalokämppä. Käytännössä aina kun olin tuolla, olin yksin: isä lähti johonkin ja saattoi olla koko visiittini ajan poissa. Eli monta päivää. En saanut kertoa tästä äidilleni. Kun äiti sai tietää tästä muuta kautta ja raivostui isälleni, isäni alkoi tiputtaa minut sukulaisille hoitoon "isä"viikonlopuiksi. Jos isäni otti minut mukaan johonkin reissuun tai tapahtumaan, minut tiputettiin käytännössä sinne aina yksin viettämään aikaa ja isä lähti johonkin muualle, itsekseen tai perheensä kanssa.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamala kokemus. Joskus olisi vain parempi että isä ei olisi lainkaan eron jälkeen kuvioissa mukana, jos käytös on tälläistä. Millainen ihminen hylkää oman lapsensa tai ei ole kiinnostunut tämän seurasta?
Minua ei huolinut kumpikaan vanhemmistani. "Jäin" isäni exälle, kun olin neljän ja tämä on ainoa vanhempi jonka tunnen. Toki äitini yritti tulla elämääni, kun sain ekan lapsen ja tämä hehkutti mummiuttaan. Tein selväksi, että xxx on ainoa mummi.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei huolinut kumpikaan vanhemmistani. "Jäin" isäni exälle, kun olin neljän ja tämä on ainoa vanhempi jonka tunnen. Toki äitini yritti tulla elämääni, kun sain ekan lapsen ja tämä hehkutti mummiuttaan. Tein selväksi, että xxx on ainoa mummi.
Olin myöskin neljän, kun minut otettiin ekaa kertaa huostaan. Mua raahaattiin kodin, laitoksen ja sijaisperheen välillä koko lapsuuteni. 16 vuotiaana musta tuli äitini paras ryyppykaveri, ja nyt olen pikkuhiljaa pääsemässä pois noista ympyröistä.
Olin jo lähdössä opiskelemaan lukion jälkeen kun vanhemmat erosivat.
Olisivat joutaneet erota jo vuosikausia aiemmin, mutta kitkuttivat surkeassa liitossa ja panivat meidät lapsetkin kärsimään kurjaa parisuhdettaan.
Isä katosi mun elämästä samoin tein kun muutti poikamiesboksiinsa. Aloitti todellakin poikamieselämän, jossa oli naisia ja villiä menoa. Perhe-elämä oli kaukainen muisto vain.
En vieläkään tiedä mitä ajatella, isä oli aika k-pää vanhemmaksi, impulssikontrollia ei juuri ollut ja pinna oli kireällä aina. Silti päätti lopettaa vanhemmuuden kuin seinään.
Nyt vanhenevana ja ehkä yksinäisenäkin kiinnostaisi taas, mutta mulle ja sisaruksille se juna meni jo kauan sitten.
Isäsi on sairas paskiainen.