Saako kehitysvammaisen lapsen äiti kadehtia terveiden lasten vanhempia?

Minun lapsen kehitysvamma havaittiin 6 vuotiaan. Hän nyt 36 vuotias, elikkä pikkulapsi arkea ollut aika pitkään. Omaishoitaja olen. Lapseni kuitenkin rakkain maailmassa

Tunteiden kohdalla ei oikeastaan ole edes mielekästä kysyä, saako niitä olla, onko niihin oikeus tms., koska eihän tunteita voi valita. Minua ärsytti joskus 2000-luvulla kun mediassa asiantuntijat alkoivat käyttää ilmausta "jokaisella on oikeus tunteisiinsa". He tarkoittivat hyvää, mutta se oli niin epämielekästä, että minua ärsytti.

Tunteet ovat kuin luonnonilmiöitä. Ei niitä voi tuomita oikeaksi tai vääräksi.

Mutta koska kateus yleensä on kalvava tunne, niin itse ainakin ajatuksillani yrittäisin ruokkia muita, hyvältä tuntuvia tunteita heti, kun tuntisin sisimmässäni että siihen aukeaa pienikin mahdollisuus. Omasta lapsesta löytyy loputtomiin aihetta myönteisiin tunteisiin. Hän ei olisi ainutlaatuinen itsensä ilman niitä kaikkia ominaisuuksia joita hänellä on, mukaan lukien kehitysvammaisuus.

Jos tunne tulee vain lyhytaikaisesti silloin tällöin eikä valtaa koko sisäistä elämää, niin ei edes kannata tehdä siitä isoa numeroa. Antaa sen tulla ja mennä.