Omien rajojen asettaminen, miten onnistuitte?
Ainahan voi katkaista välit tiettyihin ihmisiin, mutta esim. sukulaisiin törmää pakosti joissain juhlissa ja esim. työpaikallakin saattaa tarvita kyseistä 'taitoa', jos sitä nyt taidoksi voi sanoa. Senhän pitäisi olla normaali ominaisuus, mutta itselleni se on kehityskohde. Vai onko vain sitten töykeä niissä tilanteissa? Jos loukkaantuvat niin loukkaantuvat.
Kommentit (43)
En ole kenenkään sukulaisen kanssa riidoissa, mutta sukujuhlissa ravaamisen lopetin jo 18-vuotiaana. En siten allekirjoita ajatusta siitä, että tiettyyn sukulaiseen olisi väistämättä törmättävä toistuvasti. Ei niitä hautajaisiakaan niin usein ole.
Noin ylipäätään sanoisin, että kykyni pitää rajoja perustuu siihen, että olen järjestänyt elämäni hyvin itsenäiseksi. Jos en pidä jonkun seurasta, voin todennäköisesti lakata viettämästä hänen kanssaan aikaa ilman sen kummempia seurauksia. Jos se ei ole mahdollista, kerron suoraan, minkälainen käytös ei sovi minulle.
Oleellista on, että vedän rajat vain sellaiseen paikkaan, mikä koskee minua. En yritä saada ketään muuttamaan yleisesti käytöstään tai ajatteluaan. Esimerkiksi työpaikalla vaadin vain sellaista, mikä ilman muuta minulle kuuluu. Näin asiat on helpompi tarvittaessa myös eskaloida.
Herraisä teidän kanssa. Jos olen baarissa ja rähinäviinaa juonut oletettu käy päälleni, niin ystävällisesti ja päättäväisesti ja topakasti asetan hänelle rajat. Sitten hän pyytää anteeksi ja lähtee henkisesti kasvaneena pois häveten. Näin se toki on.
Tai kun valtio pakkolunastaa maita jonkun turhan hankkeen vuoksi pilkkahintaan, niin silloin riittää kun ystävällisesti, mutta päättäväisesti asettaa rajat. Valtio luopuu suunnitelmistaan. Rajojen asettaminen toimii aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut enää muita vaihtoehtoja kuin sanoa täysin suoraan miltä musta tuntuu ja miten tilanteen koen. En ilkeästi, mutta suoraan kiertelemättä faktat faktoina ja omasta näkökulmastani mitenkään asiaa toisen hyväksi pehmittelemättä. Olin tehnyt sitä ymmärtämistä ja luovimista sen toisen hyväksi jo vuosia. Helvettihän siitä repesi ja välit meni poikki. Kieltämättä tämä tuli yllätyksenä, en ollut hetkeäkään ajatellut, että reagoisi niin rajusti. Hän kun oli itse ollut kamala vuosia, niin jotenkin hölmönä ajattelin, että herää katumaan. Ja ajattelin myös, että kyllähän hänen on täytynyt ymmärtää käytöksensä, mutta ei nähnytkään itsessään mitään vikaa, eikä alkuunkaan ymmärtänyt, miksi sillä tavalla hyökkään häntä vastaan.
Sun näkökulma tuli hänelle yllätyksenä, kun olit pitänyt sen omana tietonasi.
En ollut. Olin ennenkin esittänyt näkökulmani, mutta pehmitellen hänen luonteensa tietäen. Ja myös lopulta usein myöntynyt, koska se oli helpompaa.
Mutta oikeastiko tässä nyt puolustelet sitä huonosti käyttäytynyttä henkilöä, joka oli aiheuttanut paljon harmia? Ja joka ei kyennyt säätelemään tunteitaan kuin aikuinen ja ratkaisemaan tilannetta kuin aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako mies asettaa rajoja vai onko sen yksin naisten oikeus?
Tähän mennessä ihan jokainen nainen asettaa rajoja miehille samalla kun kieltää miestä asettamasta rajoja.
Jokainen aikuinen asettaa omat rajansa. Jos ei osaa, korkea aika opetella.
Nainen syyttää miestä ja lopulta vie rahat, yhteiset ystävät ja itsetunnon. Miehelle on asetettu raja ja jos ne eivät kelpaa niin mitä sitten? Miessian olisi tullut osata asettaa rajat. Kuinka naiivi oikeasti olet? Maailma ei ole oppikirja rajojen asettamisesta.
Ihan vain elämän realiteetti se on, että jos ei halua elää toisten kynnysmattona, sitten opettelee asettamaan ne rajansa.

Eli ystävällisesti ja päättäväisesti kertoo ne rajat niin sitten toinen ymmärtää. Olen tästä lähtien ystävällinen ja päättäväisesti kerron rajani niin sitten niitä kunnioitetaan.
Olen ollut idiootti, kun en ole tajunnut kuinka yksinkertainen tämä asia on. Voihan hitsi! Nyt elämä tulee olemaan ikuista autuutta.
Loistoesimerkki siitä kun asetin rajat: kyseinen henkilö lainasi rahaa juomiseen ja saattoi humalassakin soittaa baarista. Lainasin ja lainasin uudestaankin ennen kuin hän oli entistä velkaansa maksanut takaisin. Sitten sanoin kasvotusten asiasta ihan asiallisesti. Asia tuntui olevan ok. Myöhemmin sama homma jatkui. Hän maksoi kyllä velkansa. En kuitenkaan nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa etäisyyttä, kun asiallinen puhe ei aikuiselle ihmiselle mennyt ymmärrykseen. Siitäkös seurasi se, että hän poisti minut facekavereistaan ja kun kysyin asiasta niin syy oli minussa kun en vastannut enää hänen yhteydenottoihinsa. Laittoi perään vielä tekstarin, jossa haukkui minut itsekeskeiseksi ihmiseksi. Olin silloin vielä niin kiltti etten osannut kuin hämmentyä. Olisi pitänyt vastata: "Ai, kelpasin kuitenkin rahanlainaajaksi sun ryyppyreissuillesi, enkö mä silloin ollutkaan itsekeskeinen". Harmi kun en älynnyt vastata noin. Nykyinen minäni vastaisi.
Menkää niiden kasvuoppaittenne kanssa vaikka he Le vet ti hin.
Aikuiset ihmiset naama vakavana kirjoittavat kuraa, joka useimmiten ei päde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako mies asettaa rajoja vai onko sen yksin naisten oikeus?
Tähän mennessä ihan jokainen nainen asettaa rajoja miehille samalla kun kieltää miestä asettamasta rajoja.
Jokainen aikuinen asettaa omat rajansa. Jos ei osaa, korkea aika opetella.
Nainen syyttää miestä ja lopulta vie rahat, yhteiset ystävät ja itsetunnon. Miehelle on asetettu raja ja jos ne eivät kelpaa niin mitä sitten? Miessian olisi tullut osata asettaa rajat. Kuinka naiivi oikeasti olet? Maailma ei ole oppikirja rajojen asettamisesta.
Ihan vain elämän realiteetti se on, että jos ei halua elää toisten kynnysmattona, sitten opettelee asettamaan ne rajansa.
Eli ystävällisesti ja päättäväisesti kertoo ne rajat niin sitten toinen ymmärtää. Olen tästä lähtien ystävällinen ja päättäväisesti kerron rajani niin sitten niitä kunnioitetaan.
Olen ollut idiootti, kun en ole tajunnut kuinka yksinkertainen tämä asia on. Voihan hitsi! Nyt elämä tulee olemaan ikuista autuutta.
Ei niitä nyt erityisen ystävällisesti tarvitse ilmaista. Ei se toinenkaan ole ystäväsi, jos ei halua rajojasi kunnioittaa. Sellaisen ihmisen kohdalla rajat voivat sitten tarkoittaa ihan etäisyydenkin ottamista tai välien katkaisemista. Ja ei, ei se välttämättä helppoa ole. Voi olla vaikeimpia asioita, joita elämäsi aikana joudut tekemään. Itse määrittelet, kuinka paljon omaa hyvinvointiasi arvostat.
Vierailija kirjoitti:
Menkää niiden kasvuoppaittenne kanssa vaikka he Le vet ti hin.
Aikuiset ihmiset naama vakavana kirjoittavat kuraa, joka useimmiten ei päde.
Voit toki elää loppuelämäsi kynnysmattona. Oma valintasi.

Älä tee olettamuksia. Nyt ystävällisesti mutta päättäväisesti asetan rajat sinulle. Lue, mitä rajojen asettamisesta kirjoitin. Se ei päde monessakaan tilanteessa se ystävällisesti ja päättäväisesti rajojen asettaminen. Etkö nyt hyvä oletettu voi myöntää tätä?
Kun katson sisälleni ja näen, etten ole mitään, se on viisautta. Kun katson ulkopuolelleni ja näen, että olen kaikki, se on rakkautta. Elämäni kietoutuu näiden kahden ympärille.

Kuten tuossa jo kirjoitin, niitä rajoja ei tarvitse erityisen ystävällisesti asettaa, ei se niitä kunnioittamatonkaan ystävällisesti kohtele. Ja rajojen asettamista on myös etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu ihmiseen, jonka lähelle ei pysty elämään.

Juuri noin. Rajojen rikkojakaan ei ole ystävällinen (vaikka näennäisesti olisikin), joten miksi rajojensa asettajan pitäisi?
Kun ikää tulee, oppii kikat millä selviää eri tilanteista. Se vaatii harjoitusta. Ei kannata sulkea ihmisiä pois elämästään, vaan kannattaa opetella kohtaamaan heidät.
Ihminen, joka eliminoi elämästään kaikki epämukavuudet, jää henkisessä kehityksessä jälkeen. Nämä naiset on usein tietyllä tapaa lapsen tasolla.
Pienetkin vastoinkäymiset ja pahasti sanomiset järkyttävät mieltä. Sellaisiin tottuisi, jos altistaisi itseään rohkeammin tilanteisiin. Ymmärtäisi sen, että ahdistus onkin vain pään sisällä. Se ei ole siinä toisessa ihmisessä. Se on pään sisäinen tunne.

Mites vanhaksi näiden vain pään sisäisten tunteiden kanssa on elettävä?
Täällä on loisto esimerkki. Kerroin kaverille, että en halua kuulla miksi hänen pomonsa erotettiin töistä.
Hän jatkoi juttua.
Toistin edelleen, että en halua alkaa juttelemaan tästä asiasta tai kuulla, vaikka ei sisältänyt väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää tulee, oppii kikat millä selviää eri tilanteista. Se vaatii harjoitusta. Ei kannata sulkea ihmisiä pois elämästään, vaan kannattaa opetella kohtaamaan heidät.
Ihminen, joka eliminoi elämästään kaikki epämukavuudet, jää henkisessä kehityksessä jälkeen. Nämä naiset on usein tietyllä tapaa lapsen tasolla.
Pienetkin vastoinkäymiset ja pahasti sanomiset järkyttävät mieltä. Sellaisiin tottuisi, jos altistaisi itseään rohkeammin tilanteisiin. Ymmärtäisi sen, että ahdistus onkin vain pään sisällä. Se ei ole siinä toisessa ihmisessä. Se on pään sisäinen tunne.
Mulla ei ole mitään syytä opetella kohtaamaan vaikkapa väijyjää (= miestä joka tunkee naisten seuraan näiden tahtomatta) tai jonkun aatteenpalon paasaajan yleisöksi. En tarvitse sen laatuista henkistä kehitystä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako mies asettaa rajoja vai onko sen yksin naisten oikeus?
Tähän mennessä ihan jokainen nainen asettaa rajoja miehille samalla kun kieltää miestä asettamasta rajoja.
Jokainen aikuinen asettaa omat rajansa. Jos ei osaa, korkea aika opetella.
Nainen syyttää miestä ja lopulta vie rahat, yhteiset ystävät ja itsetunnon. Miehelle on asetettu raja ja jos ne eivät kelpaa niin mitä sitten? Miessian olisi tullut osata asettaa rajat. Kuinka naiivi oikeasti olet? Maailma ei ole oppikirja rajojen asettamisesta.
Ihan vain elämän realiteetti se on, että jos ei halua elää toisten kynnysmattona, sitten opettelee asettamaan ne rajansa.
Eli ystävällisesti ja päättä
Niin oletkin. Rajojen vetämiseen kuluu oleellisena osana myös se osuus, että mitä tapahtuu jos niitä rajoja ei noudateta. Myös sen voi kertoa avoimesti ja ystävällisesti ja sitten pitää siitä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kun katson sisälleni ja näen, etten ole mitään, se on viisautta. Kun katson ulkopuolelleni ja näen, että olen kaikki, se on rakkautta. Elämäni kietoutuu näiden kahden ympärille.
Sano nyt, miksi ja missä tilanteessa sä koet tarvetta kirjoittaa näin?!