Unohtaako oman lapsuuden sitten kun on itse vanhempi?

Ei katoa, päinvastoin omat lapsuusmuistot ja tiedostamattomat uskomukset ja käytöstavat nousevat pinnalle. 

Vierailija kirjoitti:

Ei katoa, päinvastoin omat lapsuusmuistot ja tiedostamattomat uskomukset ja käytöstavat nousevat pinnalle. 

No tää kuulostaa aivan kätevälle vaikka voikin kai olla myös rankkaa.

Itselläni samoin kuin sinulla, puoliso taas ei muista juuri mitään ja se näkyy juuri siinä lasten kohtaamisessa. Toisella on enemmän ymmärrystä ja empatiaa kuin toisella. Samanlaista vaihtelua on varmasti ihmisten välillä yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni samoin kuin sinulla, puoliso taas ei muista juuri mitään ja se näkyy juuri siinä lasten kohtaamisessa. Toisella on enemmän ymmärrystä ja empatiaa kuin toisella. Samanlaista vaihtelua on varmasti ihmisten välillä yleisesti.

Niin se varmaan on

Muistan hyvin paljon n 3 v alkaen. Omat lapset kyselivät kaikesta aikoinaan ja nyt lastenlapset kyselevät, joten tulee kerrattua jutut moneen kertaan🤣

Ei, liiankin hyvin muistaa.

Pätkiä sieltä täältä, mutta melkolailla on hämärän peitossa. 

Muistan kun 4-5 vuotiaana näin oman koiran jäävän auton alle, sitten 5 vuotiaana leikit naapurin navetan ylisillä, alaluokilta tapahtumia sieltä täältä, ylemmiltä luokilta inhottavat hiihtokilpailut, yläasteelta ensimmäiset ihastukset ja vihastukset. Eli välähdyksiä, ei juurikaan takempia muistoja.

Sinä muistat asioita jotenkin, mutta et voi olla koskaan varma oletko kokenut asian niin vai onko sinulle kerrottu miten asiat tapahtui. Ihmisen muisti on siinä mielessä hassu, ettei se osaa erottaa näitä toisistaan.

Olen sitä mieltä, että varhaisimmat muistot ovat valemuistoja, ne on meille kerrottu ja niistä on muovautunut "muistoja".

Sekä myös niin, että ihminen unohtaa ikävät muistot, itseään säästäen.

 

Ei se kokonaan unohdu, joitain ns. tähtihetkiä jää mieleen.

Niitä on mukava hiljaa itsekseen muistella. N75

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että varhaisimmat muistot ovat valemuistoja, ne on meille kerrottu ja niistä on muovautunut "muistoja".

Sekä myös niin, että ihminen unohtaa ikävät muistot, itseään säästäen.

 

Mielestäni ei ollut kuitenkaan tästä kyse, vaan siitä, etteivät jotkut aikuiset muista ylipäänsä alkuunkaan, millaista on edes olla lapsi. Ei siis välttämättä tarkkoja varhaisia muistoja, vaan enemmänkin lapsen tunne-elämää ja motiiveja. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että varhaisimmat muistot ovat valemuistoja, ne on meille kerrottu ja niistä on muovautunut "muistoja".

Sekä myös niin, että ihminen unohtaa ikävät muistot, itseään säästäen.

 

Mielestäni ei ollut kuitenkaan tästä kyse, vaan siitä, etteivät jotkut aikuiset muista ylipäänsä alkuunkaan, millaista on edes olla lapsi. Ei siis välttämättä tarkkoja varhaisia muistoja, vaan enemmänkin lapsen tunne-elämää ja motiiveja. 

Eri

Mutta eivät ne ole heiltä mitenkään vanhemmaksi tulon takia kadonneet vaan he eivät vain nyt niitä muista. Se on aika lailla henkilökohtaista että miten hyvin sen lapsuuden muistaa eikä liity vanhemmaksi tuloon.

Muista kuitenkin ap että lapsesi on ihan oma yksilönsä jolla oma kokemusmaailma. Hän ei välttämättä koe asioita niin kuin sinä ne lapsena koit. Et siis voi reagoida lapseesi niin kuin hän olisi sinä pienenä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, liiankin hyvin muistaa.

Tämä juuri. Monesti olen "toivonut" että ei muistaisi. Tekee niin kipeää kun asiat " kutsumatta" mieleen pulpahtaa ja miksi ne pahimmat vaikka hyviäkin joukossa on. Joku musiikki kappalekin ja tilanteet nostaa muistoja mieleen, ne tekee niin suunnattoman kipeää sydämeen.....Itselläni Joulu nämä muistot valitettavasti pintaan nostaa. Voisimpa olla karhu ja vaipua talviunille.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että varhaisimmat muistot ovat valemuistoja, ne on meille kerrottu ja niistä on muovautunut "muistoja".

Sekä myös niin, että ihminen unohtaa ikävät muistot, itseään säästäen.

 

Mielestäni ei ollut kuitenkaan tästä kyse, vaan siitä, etteivät jotkut aikuiset muista ylipäänsä alkuunkaan, millaista on edes olla lapsi. Ei siis välttämättä tarkkoja varhaisia muistoja, vaan enemmänkin lapsen tunne-elämää ja motiiveja. 

Eri

Minun kokemukseni, tunteeni ja motiivit ovat minun. Ei mitään tekemistä lapseni vastaavien kanssa. Persoonallisuuspiirteet ja ympäristötekijät ovat täysin eri kuin esim. 30 vuotta sitten.

Nyt vanhemmiten tulee muistelleeksi enemmän ja realistisesti. Vielä 20-30 v ei muistellut näin paljon. Varsinkin negatiiviset muistaa ja on jotenkin armottomampi vanhemmilleen.

Vähän riippuu, että minkäikäsenä olemisesta puhutaan. Alle kouluiästä en paljoa muista.

Olen pohtinut samaa asiaa. Erityisesti niissä tilanteissa, kun joku on kommentoinut, ettei lapsi voi tuntea asiaa X tai ymmärtää asiaa Y. Miksi pieni lapsi ei voisi esimerkiksi ymmärtää fysiikan lakeja tai tuntea eksistentiaalista yksinäisyyttä? 

Muistan miten lapsena mietin, että pitäisi kirjoittaa ylös asioita, jotta osaisi aikuisena toimia, jos olisi joskus omia lapsia.

En kirjoittanut ja en ole lapsia saanut.

Tarkalleen en muista, mitä asioita mielestäni olisi pitänyt muistaa. Jonkinlaista ymmärtämättömyyttä kai olin kokenut.

Hyvä lapsuus ja koti minulla oli, aika tiukat säännöt meillä oli ja turhan tarkkaa oli mielestäni monen asian kanssa.