Plussaa!!!
Tätä on pakko päästä tuulettamaan jonnekin kun tuntuu että pakahdun onnesta. Eilen tein pitkään odotetun plussa testin ja toiveissa on nyt oma käärö ensi syksyksi. Samalla mieltä kaivertaa vähän viime kesäinen keskenmeno joten tällä kertaa olen entistäkin varovaisempi odotuksissani.
Taustaa sen verran että kotona on yksi clomipoika mallia 06/05 ja vuosi on yritetty kakkosta ja mukaan mahtuu siis tuo km 07/06. Hoitoina on ollut tällä kertaa Puregon pistokset ja pregnyl, sekä piikit joilla kasvateltiin lähes olematonta limistä ja saatiin kuin saatiinkin 7mm limis ovulaatioon mennessä. Tällä kertaa kaikki piikit ja kontrollit ja pitkittyneet hoidot alkoi vat jo käydä hermolle niin että ajateltiin jo että tämän kierron jälkeen otetaan taukoa jos ei tärppää, mutta niin vain sieltä tuli plussa. Tuntemukset plussasta oli vahvat jo viikko oviksesta, mutta samalla koitin muistutella itselleni että väärässä on oltu monesti aiemminkin.
Nyt lääkäri lupasi vielä luget avuksi etteivät vuodot alkaisi niinkuin viime kesänä keskenmenneessä raskaudessa. Toivotaan että niistä olisi apua ja pienokainen todellakin saisi pysyä mukana ja kasvaa.
Tsemppiä ja plussaonnea kaikille muillekin! Omakin usko alkoi olla jo vähissä kun kaikki hormonit piti tuoda kroppaan ulkoa ja mikään ei toiminut omasta takaa, mutta mikään ei näköjään ole mahdotonta.