Miten jatkaa avioliittoa positiivisin mielin " erovaroituksen" jälkeen?
Kirjoittelin aiemmin siitä, kuinka avioliittoni on pahasti karilla. Mieheni ilmoitti haluavansa eron, koska ei enää välitä/rakasta. Olemme nyt kuitenkin puhuneet paljon ja päättäneet vielä kerran yrittää. Haluan todella saada avioliittomme vielä kuntoon ja toivon,e ttä voisimme molemmat olla jälleen onnellisia tässä parisuhteessa ja suoda tyttärellemme onnellisen kodin.
Nyt en vaan osaa ajatella toiveikkaasti tulevaisuutta, vaan elämääni varjostaa koko ajan vahva menettämisen pelko. Minun pitäisi pystyä olemaan aidosti oma itseni ja siten todistaa miehelleni, että olen edelleen se sama ihminen, johon hän on kymmenen vuotta sitten rakastunut ja että olosuhteet (3-vuoden rakennusprojekti, raskaus, pienen lapsen tulo) ovat vaan muokanneet elämäämme suuntaan, johon kumpikaan ei olisi halunnut sen menevän.
Miten pystyn olemaan aito oma itseni, kun koko ajan mieltä painaa se vaihtoehto, että ero voi tulla? Jotenkin vaan koko ajan yritän liikaa; yritän muuttua liikaa liian nopeasti. Miten todella näytän miehelleni olevani edelleen rakastettava ja hyvä vaimo kaikin puolin, miten teen sen aidosti, teeskentelemättä?
Kommentit (12)
En tiedä, olen pahoillani. Oma tilanteeni on samanlainen. Mieheni ilmoitti 2kk sitten, että jättää minut. Nyt on luvannut jäädä. Mutta välillä aina sanoo, että " onko tässä mitään järkeä" tai " ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin" .
Tlanteemme ei varmaan ole yhtä tuore kuin sinun, mutta muistan tuon epätoivon: sen hirveän kivun, joka raastaa sydäntä. Ja samalla, siinä kipunsa ja surunsa keskellä pitäisi kyetä osoittamaan miehelle, että minun kanssani kannattaa elää.
Tilanne on nyt viikottaista vuoristorataa ja se on emotionaalisesti todella raskasta. Välillä joudun suunnittelemaan elämääni yh:na, sitten mies onkin taas toiveikas ja yritän suunnitella elämää yhdessä, ja parin päivän päästä taas tilanne muuttuu...olen henkisesti aivan uuvuksissa, mutta kai tätä on pakko kestää...
Ei minulla ole sinulle neuvoja. Mutta samassa tilanteessa ollaan. Voimia ja rakkautta sinulle.
Kolmonen vielä kirjoittaa...
Kun asia oli tuore ja mieheni lateli minulle listaa siitä, miten minun pitää muuttua, olin jotenkin hukassa. Minusta tuntui, etten enää tiennyt kuka olin. Ehkä pystyisin miehen pyytämiin muutoksiin, ehkä en, mutta kaikessa pelkäsin kadottavani itseni.
Koko elämältä oli mennyt pohja ja en enää tiennyt kuka olin. Se oli raskasta.
Ihan oikeasti: siellä voitte keskustella kaikista elämän osa-alueista ja päättää jatkosta; vain puhtaalta pöydältä sitoudutte täysillä molemmat.
Siis miten niin teidän pitää muuttua ja tsempata, " näyttää olevansa hyvä vaimo" . Mitä teidän mies sitten tekee? On ihan niinkuin ennenkin?
Ettekö ole kuulleet että " niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" ja että parisuhde on kahden kauppa.
Ehdotan parisuhdeterapeuttia!
Kuulostaa kuin olisitte orjia joiden pitää näyttää isännälle että teidät kannattaa pitää eikä myydä eteenpäin.
Ja eikö avioliitto ja perhe olisi yksi tärkeimmistä syistä haluta tuota muutosta? Jos rakkaus on totaalisesti loppu toisen puolelta, ei kannata jatkaa, sitä ei saa takaisin kursseilla eikä muillakaan. Kuka jaksaa pitää kulissia koossa?
t. Eronnut rakkaudettomasta liitosta, nyt naimisissa oikeasti ja onnellisesti
tollaset miehet on perseestä jotka luettelee vaimolleen muuttumisehtoja, vaikka perheessä ois lapsiakin niin oma etu menee kaiken muun edelle. Yöks, mitä äijiä.
Tässä maailmassa on parempiakin miehiä olemassa.
meillä on mennyt hyvin sen jälkeen kun sovimme että ero ei ole ratkaisu, eli kumpikaan meistä ei ole maininnut riidellessä/kinatessa YM eroa mitenkään. Eipä oo oikeastaan riideltykään aikoihin....
mun mielestä teidän pitää kertoa avoimesti puolisolle että pelkää niiden jättävän ja pelkää ettei osaa olla sillai kun toinen haluaa... Se avaa mun mielestä luottamusta... paree kun ei esitä vahvaa niin toinenkin osaa olla omaitsensä ja tulla heikoksi........
" Kun asia oli tuore ja mieheni lateli minulle listaa siitä, miten minun pitää muuttua, olin jotenkin hukassa. Minusta tuntui, etten enää tiennyt kuka olin. Ehkä pystyisin miehen pyytämiin muutoksiin, ehkä en, mutta kaikessa pelkäsin kadottavani itseni.
Koko elämältä oli mennyt pohja ja en enää tiennyt kuka olin. Se oli raskasta.
[/quote]
"
Tunnut todellakin tietävän, mitä tarkoitan! Minä en vaan jaksa uskoa, että toisen tunteet ovat todella voineet kadota. Meillä ei ole mennyt pitkään aikaan hvyin, mutta olen ajatellut sen johtuvan elämäämme kohdistuneista muutoksista, olosuhteista. Ei itsellänikään ole ollu rakkauden tunteet vähään aikaan pinnassa, mutten ole koskaan ajatellut niiden olevan menneen talven lumia. Olen vaan odottanut, että meillä alkaisi rakentamisen ja vauvan kasvettua olemaan taas aikaa toisillemme, aikaa panostaa parisuhteeseeen. Nyt sitä alkaisi olemaan ja toinen on itsekseen meittinyt, että ero olisi ollut paras vaihtoehto. Nyt hän on kuitenkin myöntänyt, että on lähiviikkojen aikana saanut kaipaamaansa tilaa, muttei usko hetken muutoksiin. Että nyt todellakin katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse uskon, että meistä voisi tulla vielä onnellisia, mutta se edellyttäisi, että pystyisin olemaan aito oma itseni, enkä koko ajan ajattelisi mahdollsita eroa. Se ahdistaa! Näen itsessäni paljon asioita, joissa haluan muuttua. En vaan mieheni takia vaan todellakin myös oman hyvinvointinikin takia...
ja me miehethän saadaan kuulla erouhkailua vähintään kerran kuussa!
Mutta sehän onkin naisten yksinoikeus...
T: mies
Musta olis ainakin kauheeta jos mulle sanottais,et pitäis muuttuta tai jos et niin erotaan.
Pitäis sit kokoajan olla varpailla ja miettiä olenko nyt hyvä vai en.
Sit kokoajan olis pelko ,et koska taas ilmpittaa haluavansa eron.
Mulle riittäisi yksi sanominen ja ero olis sillä selvä.
En haluaisi olla epävarmassa liitossa.
ja toivottaa samalla vielä voimia ap:lle ja toivottavasti saisitte asiat kuntoon.
tosin " vain" avoliitto. Mies mennä porskuttaa eteenpäin, mutta itse en oikein osaa makkarasoppia keitellä kuin mitään ei olisi tapahtunut...