Onko tämä outoa?
Mieheni aikuinen tytär, 19-vuotta, piirsi isänpäivä lahjaksi isälleen kuvan mökistämme ja siihen kuvaan 3 mukia. Yhden isomman kahvimukin höyryämään(isän muki) ja kaksi pienempää (aikuiset sisarukset edellisestä liitosta) ja pienen vauvan mukin. Meillä siis yhteinen vauva isänsä kanssa, heidän puolisisarus.
Tämä 19-vuotias on tehnyt selväksi ettei haluaisi minua mukaan heidän perheeseen ja olen melko ihmeissäni, että kuvaan on päässyt vauvan muki, koska suhtautuu myös pieneen sisarukseensa täysin välinpitämättömästi. Ehkäpä kuitenkin näkee miten tärkeä lapsi isälleen on.
Minä olen nyt pahoittanut mieleni, kun tytär odottaa, että tämä taideteos laitetaan mökin seinälle. Pahoitin mieleni, koska kuvalla taas minua työnnetään ulos perheestä. Minuahan kuvassa ei ole(mukin muodossa :D). Ja toisekseen kuva on kuin lapsen tekemä. Tytär ei ole mikään taiteilija, joten en halua sellaista kuvaa kivasti sisustetun mökin seinälle!
Olemme olleet parisuhteessa nyt 7 vuotta ja runsaasti vietämme mökillä aikaamme. Jos se asiaan vaikuttaa. Teemme molemmat sieltä etätöitä ja osallistumme mökin kuluihin tasapuolisesti.
Olenko vain itse outo vai onko tytön käytöksessä jotain outoa.
Kommentit (4)
Ei jaksanut lukea kun niin pitkä tarina.
Oletko rikkonut miehesi perheen? Kauna voi johtua siitä.
En pysynyt perässä, miten mukit ja lapsenomainen piirtäminen liittyy mökillä etätöiden tekoon.
Tytär käyttäytyy hölmösti, mutta sinun pitäisi aikuisena pystyä asettumaan tilanteen yläpuolelle provosoitumatta.