Mitä ihmettä tarkoittaa varatun suusta ihastuksia tulee ja menee?
Kommentit (7)
Tarkoittaa ihan tarkkaan just sitä mitä se lause sisältää. Ihastuksia tulee ja menee. Ei siinä ole mitään sen enempää takana tai taustalla.
Mä olen 25v ollut saman naisen kanssa ja ihmettelen samaa. Eihän kukaan ihastu heti ensinäkemältä? Kyllä siinä tulee se kiinnostus ja sit on aikaa päättää haluaako antaa mennä ihastukseksi vai ei.
Olen ollut mieheni kanssa kohta 30 vuotta yhdessä. Ja aion olla jatkossakin. Kaikin puolin hyvä ja onnellinen sekä myös uskollinen suhteemme on. Silti voisin sanoa noin. Vaikka olen uskollisesti sitoutunut, en silti ole sokea tai missään pleksin takana muiden ihmisten suhteen. Tottakai toisinaan vaikkapa töissä tapaan miehiä, jotka ovat mukavia, puoleensavetäviä ja joiden kanssa synkkaa. Saatan joskus miettiä heitä mielessäni jonkin aikaa, ihastua heihin salaa mielessäni. MUTTA en koskaan ilmaise ihastustani heille enkä tee mitään sen eteen. Jos huomaisin ihastuksen olevan molemminpuolista, ottaisin etäisyyttä tai ainakin kertoisin olevani varattu ja että eipä käy, jos suoraan lähestyttäisiin. En ikinä pettäisi miestäni.
Itsessään nouseville tunteille ei voi mitään, mutta sille voi, miten niiden kanssa toimii.
Vierailija kirjoitti:

Mut onko tuokaan ihastusta vai enemmän kiinnostusta? Mä käsitän ihastuksen niin voimakkaana että hakeudutaan seuraan ja toivotaan että toinen olisi kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 25v ollut saman naisen kanssa ja ihmettelen samaa. Eihän kukaan ihastu heti ensinäkemältä? Kyllä siinä tulee se kiinnostus ja sit on aikaa päättää haluaako antaa mennä ihastukseksi vai ei.
Taidat olla aika kyyninen ja tasapaksu tyyppi, jos tunteet ei koskaan nouse pintaan.
No pitkässä liitossa on ihan normaalia että ihastuu johonkuhun, uskollisuutta ja olla ruokkimatta ihastusta ja olla pettämättä.