Poltatko?
ja onko sinulla jo murkkuikäisiä lapsia? Polttavatko hekin?
Kommentit (17)
ei ole murkkuikäisiä lapsia mut pieniä on. en polta heidän läsnäollessaan enkä heidän lähellään joten itseni ainoastaan myrkytän. äitini poltti ollessani murkkuikäinen ja haki minulle jopa tupakkaa.
Ei ole murkkuikäisiä lapsiakaan, mutta mulla ainakin oman isäni tupakanpoltto toimi päinvastaisena eli varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tupakka voi tehdä terveydelle. Sen nähtyäni en ikinä vois kuvitella alkavani polttamaan.
Vierailija:
Olenhan pienten lasten äiti eikä minun päähäni mahdu millään yhtälö tupakka ja vauvat, yököttää ajatuskin että myrkyttäisin pikkusiani saati sitten että antaisin heille huonon esimerkin. Tutkimusten mukaan muistaakseni yli puolet tupakoivien vanhempien lapsista alkaa polttaa itsekin.
ja vaihdatko kaikki vaatteesi ennen kuin menet lastesi luo? Sillä jos et, tupakan myrkyt kyllä kulkeutuvat lapsiisi hiuksissasi ja vaatteissasi. Ei tietenkään samassa määrin kuin jos polttaisit lasten läsnäollessa, mutta ihan riittävissä määrin näinkin.
nyt on väärässä, en ole 5 ja itse en tupakoi mutta ainoastaan savusta ja savun hengittämisestä on haittaa ulkopuolisille, ei sillä jos hiukset tai vaatteet haisevat.
5 vastaa. Poltan todella vähän ja pesen kyllä kädet joka kerta tupakoituani. Yleensä ajoitan tupakoinnin niin etten ole lasten kanssa hetkeen sen jälkeen. Esim. silloinkun he ovat päiväunilla tai yöunilla jne. Niin monet ihmiset polttaa että ei lapsia voi suojella siltä tupakanhajulta mitenkään polttipa oma vanhempi tai ei.
miten joku äiti voi myrkyttää lapsensa tupakalla :( Siskoni polttaa ja on polttanut kaikkia 3 lasta odottaessaankin. Ja jokaisella lapsella astma ja yhdellä kehityshäiriö, ei voi olla sattumaa! Ällöttää kun tupakoivan naisen etusormikin on keltainen!
Googlaa netistä hakusanalla tupakka, niin löydät paljon mielenkiintoista tietoa. Tupakoidessa tupakansavussa olevat pienhiukkaset tarttuvat tupakoijan hiuksiin ja vaatteisiin ja jos tupakoituaan esim. ottaa vauvan syliin, tämä saa näitä samoja tappavan myrkyllisiä pienhiukkasia iholleen ja suuhunsa ja sitä kautta elimistöönsä. Siitä, että tupakoitsijoiden lapset sairastavat hengityselinsairauksia paljon tupakoimattomien vanhempien lapsia enemmän, on kyllä olemassa ihan tiukkaa faktaa.
En ole hysteerikko, kyllä meillä on tupakoivatkin tutut saaneet pitää lapsia sylissä, mutta ei tule kyllä kuuloonkaan, että vanhemmat polttaisivat, se ei ole vastuullisen vanhemman puuhaa. Piste. Ja joo, ennen kuin joku ehtii, on maailmassa paljon pahempiakin asioita kuin tupakoiva äiti mutta sen varjolla että on narkkari- ja pedofiilivanhempia jne. ei mielestäni voi oikeuttaa näitä " pienempiäkään" pahoja.
8
Lapset koulussa ja eivät ikinä nähneet mun polttavan
2 lastani polttaa (täysi-ikäisiä) ja kolme lasta eivät voi sietää tupakanhajua/tupakointia.
ei tarkoita,että lapsetkin polttaisivat. Koskee myös alkoholia. Paljon nuoria jotka polttavat ja ryyppäävät vaikka vanhemmat eivät ja toisinpäin!!!!!
Tupakan polton lopetin 4 vuotta sitten kun tulin raskaaksi
Olenhan pienten lasten äiti eikä minun päähäni mahdu millään yhtälö tupakka ja vauvat, yököttää ajatuskin että myrkyttäisin pikkusiani saati sitten että antaisin heille huonon esimerkin. Tutkimusten mukaan muistaakseni yli puolet tupakoivien vanhempien lapsista alkaa polttaa itsekin.