Missä pankissa sun ihan ensimmäinen pankkitili oli?
Kommentit (52)
Osuuspankki. Avattiin, kun täytin 15 ja muutettuani omilleni avasin myös s-pankin
Vierailija kirjoitti:
STS
Duunari-pankki 💪
Osuuspankin asiakas olin elämäni ensimmäiset 25 vuotta. Sitten vaihdoin Nordeaan, koska mies Nordean asiakas.
Jossain vaiheessa koitin siirtyä s-pankin asiakkaaksi, mutteivät hyväksyneet jostain syystä. Tai siis en saanut luottokorttia. Vaikka mulla ei koskaan mitään maksuhäiriöitä, vakituinen kuukausipalkkainen työ ja Nordean luottokortti oli silloin ollut jotain 25 vee.
S-pankki ei ole oikea pankki. Olisin siirtänyt kaikki pankkitoiminnot sinne, mutta eivät kelpuuttaneet asiakkaaksi. Kumminkin omistaja-asiakas, jotain pieniä jemmasäästötilejä siellä nykyään silti on (tyyliin kesälomasäästötili) muttei oikeasti mitään suurempaa.
Todennäköisesti Osuuspankki, setäni on aikoinaan avannut minulle tilin Osuuspankkiin, joskus 1985 tai 1986, tilistä en tiennyt ennen kuin täytin 18. Ihan kivasti oli rahaa säästössä ja sain maksettua ajokortin tilivaroilla.
Meritassa tai KOP SYP, kummassa lienee aiemmin, on ollut oma varsinainen käyttötili aikoinaan, kunnes siirsin koko asiointini Osuuspankkiin.
Säästöpankissa. Konttori liittyi myöhemmin osuuspankkiin ja tili sitä myötä sinne.
Osuuspankissa - ja on yhä sama tili siellä.
Vierailija kirjoitti:
Postipankki ja kultapossukerho
#metoo
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankissa - ja on yhä sama tili siellä.
Ja vuodesta 1986 on ollut siis tämä tili.
Postipankissa ja kultapossukerho oli kiva. Meidän maalaiskylässäkin oli pieni konttori. Ihana oli lapsuus siihen maal aikaan asua, oli kauppa, myymäläautot ajoi, linja-autolla mentiin kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankin asiakas olin elämäni ensimmäiset 25 vuotta. Sitten vaihdoin Nordeaan, koska mies Nordean asiakas.
Jossain vaiheessa koitin siirtyä s-pankin asiakkaaksi, mutteivät hyväksyneet jostain syystä. Tai siis en saanut luottokorttia. Vaikka mulla ei koskaan mitään maksuhäiriöitä, vakituinen kuukausipalkkainen työ ja Nordean luottokortti oli silloin ollut jotain 25 vee.
S-pankki ei ole oikea pankki. Olisin siirtänyt kaikki pankkitoiminnot sinne, mutta eivät kelpuuttaneet asiakkaaksi. Kumminkin omistaja-asiakas, jotain pieniä jemmasäästötilejä siellä nykyään silti on (tyyliin kesälomasäästötili) muttei oikeasti mitään suurempaa.
Mun kaveri kun jäi eläkkeelle vaihtoi kaikki pankki asiansa s-pankkiin. Ei ole varakaskaan.
SYP 60-luvun lopussa. Sama tili tähän päivään asti ja nykyään siis Nordea.
Vierailija kirjoitti:
Postipankissa ja kultapossukerho oli kiva.
Meidän maalaiskylässäkin oli pieni konttori. Ihana oli lapsuus siihen maal aikaan asua, oli kauppa, myymäläautot ajoi, linja-autolla mentiin kaupunkiin.
Mihin sä nyt vastaat?
Myymäläauto-pankki kierteli kerran viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Nordeassa vai oliko se nordea vuonna 1987 kun avasin ekan tilini sen takia kun menin kesätöihin. Tilinumeroni ei ole muuttunu ainakaan siitä v 1989.
SYP ja KOP fuusioituivat Meritaksi ja siitä sitten Nordeaksi. Sinulla on ollut tili SYP:ssä tai KOP:ssa.
Postipankki, sitten hain ja sain OP:stä opintolainaa ja tällä on menty.
Osuuspankissa ja sama tili ja pankki on ollut nyt yli 50 vuotta.
Ålandsbanken👌
Paras pankki mitä löytyy👍
Aina kaikki toiminut hyvin, toisin kuin tutuillani Nordeasta.