Tuolla alempana oli kovastikin kissanhannan vetoa siita, onko hyva, etta isompi(a) lapsi laitetaan hoitoon, kun syntyy uusi vauva... lisaan lusikkani soppaan...

Tästä aiheesta on niin moneen otteeseen ollut keskustelua täällä.. jotain hajanaisia ajatuksia pyörii päässä, jospa saisin jotenkin järkevästi jotain " paperille" !

Meillä on 6 lasta iältään 1-kohta 11v, olen hoitanut/ olemme hoitaneet mieheni kanssa, (mies siis säännöllisessä aika vastuullisessa ja vaativassa työssä, tosin alkuvuosina opiskeli ja kävi töissä, minulla opinnot jatkuvat tulevaisuudessa..) kaikki lapsemme täysin kotihoidossa esikouluikään asti, tällä hetkellä 3 on koulussa, yksi eskarissa ja kaksi kotona.

Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen PARAS paikka on koti ainakin kolmivuotiaaksi asti. En voi käsittää miten aiti ja/tai isä laittaa/ jättää isomman, siis iältään n. 3-4v, päivähoitoon, kun uusi vauva syntyy! Siis jos ei ole oikeasti PÄTEVÄÄ syytä. Siis EI omasta mukavuudenhalusta tai siksi, että jää omaa aikaa. En halua provosoida enkä syyllistää ketään, tiedän, että on tilanteita, jolloin ei ole vaihtoehtoja esim. yksinhuoltajat, juuri eronneet, sairas vauva, (paha koliikki, silloin voi tilapäisesti esim. puolipäiväisesti laittaa isomman tai isommat hoitoon)

Tähän aiheeseen liittyen tulee mieleen tämä varmaankin koko suomessa oleva ongelma eli lapsiperheiden kodinhoitajien puute eli sitä ennaltaehkäisevää työtä, mihin pitäisi olla mahdollisuus ja oikeus... niin että sen avun saisi kotiin hetkeksi silloin, kun on paha tilanne.

Me itse olimme onnellisessa asemassa siinä vaiheessa, kun meillä oli neljä aika pientä, silloisella asuinkaupungilla oli käytössä kodinhoitajia suht nopeasti johonkin lääkärikäyntiin (korvajuttuja jne oli ihan kiitettävästi silloin)

Tämä ei ole mikään itseni kehumis- ja ylistyskommentti , tämä on minulle aivan sydämen asia. Olen itse kokenut rankan synnytyksenjälkeisen masennuksen, hakenut apua ja parantunut. olen ollut aika uupunut, mutta syy ei ole ollut lapset vaan he ovat olleet parasta mitä minulle/meille on annettu. Työmäärä on valtava, oma aika on tiukilla. Mutta sitä on ollut riittävästi, ja pääosin liikuntaa: hiihtoa, lenkkeilyä, uintia, shoppailua, pieniä pätkiä kerrallaan, mutta joka päivä jotain.. ajatus lähtee rönsyilemään ;) ..takaisin asiaan eli

lasten hoitamisesta kotona: Ei ole helppoa imettää, laittaa ruokaa, pitää topakasti rytmi suht kohdillaan jne, muistelen siis niitä aikoja kun olin monen pienen kurapöksyn kanssa, osalla vaipat, osalla ei enää! Olin tosi väsynyt joinakin päivinä, ihan Zombie, mutta kuitenkin muistoihin on jäänyt niistä FYYSISESTI tiukimmista ajoista (mutta myös henkisestikin) aivan täyden elämän maku.(Tuota sanontaa inhosin tosi paljon jossakin välissä;) Ja mikä silloin tuntui tosi puuduttavalta: aamupala vaippojen vaihtoa pukemista ulkoilua ruokkimista sairastelua... se aika menee kuitenkin tosi nopeasti, ja vaikka sitä palautetta ei kovinkaan saa eikä työ näy muuuten kuin tekemättömänä, nyt jälkeenpäin tajuaa, kun koululaiset muistelevat niitä " kotiaikoja" ja katsomme valokuvia ihan taapero/ leikki-ikäajoilta, kuinka etuoikeutettu loppujen lopuksi olin, kun olen pystynyt hoitamaan itse nyssäkkäni ihan syntymästä asti siinä lähellä.

Ja nyt se tärkein pointti koko hommassa eli siinä, että MITEN me äidit ja isät jaksaisimme niitä pieniä siinä lähellämme:

-Kun voimme itse hyvin, lapsellakn on hyvä olla

-pidämme huolta omasta kunnostamme, muuten ei jaksa niin hyvin jos ei pidä kroppaa vahvana ja napakkana, se on ihan FAKTA, fysiologinen tosiasia

-saamme olla välillä terveesti itsekkäitä, ottaa omaa aikaa, jos suinkin vaan puoliso pystyy sen järjestämään johonkin väliin, vaikka edes ilta kahdeksalta, niin että vaikka " lennosta" vaihdetaan hoitovuoroa

-rakastamme, kuuntelemme ja kunnioitamme toisiamme



Lapsi tietää koko ajan kuka on äiti, hän haluaa olla

lähellä äitiä. (ja tietysti myös isiä) Ei alle kolmivuotias eikä oikeasti neljävuotias osaa kaivata muuta kuin ihanaa turvallista kotielämää, puuhaa, kerhoja pari kertaa viikossa... sitten on nämä kaikki kivat muskarit, äiti-lapsi jumpat, perhekerhot jne...



Ei ne tädit siellä hoitopaikassa voi korvata äitiä, ne tekee sitä samaa työtä, niitä samoja Rutiineja mitä mitä me äiditkin täällä kotona, mutta se on vain niiden työtä, me äidit vaan teemme sitä varmastikin väsyneenä yösyötöista, odotusajasta, synnytyksestä jne.. mutta silti me ollaan parhaita siihen hommaan. Siinä sydämen alla se vauva on kasvanut, eikä se osaa muuta kaivata kuin äidin lämpöä ja läsnäoloa.

- Annetaan äidit sen itkunkin tulla silloin kun oikein väsyttää, isit ymmärtäkää hormonimylläkässä olevaa äitiä ja tukekaa aidin kotityötä,olkaa mukana, se on täyttä työtä, vaikka ei olisi kuin kaksi siinä helmassa



Tällaista täältä noro-viruksen kiusaamasta kodista,( kaksi viikkoa on nyt mennyt tautia pidellessä, kaikki meidät se kiersi läpi, tämä mamma on elänyt tolusuihkeen kanssa läheisesti, viimeinen on vielä kovassa kuumeessa ja ripulissa, toiseksi nuorimmainen, joka täyttää tänään viisi vuotta. Pienimmäinen leikkii tuossa kulman takana, " nyrppäkuono" vajaa kaksi vuotias :)

Mies tulee kohta ladulta ja sitten on minun vuoro.

Tulipas pitkä tarina, Voimia kaikki äidit, mikä tilaanteenne onkaan!

Olisi ihana kuulla kommentteja jos " kuulolla" on ammattilaisia: lto, psykologeja, terapeutteja tai vastaavia!

Ja yksi asia vielä: vaikka meillä onkin iso perhe, tämä minun kotihoitomyonteisyys pätee ihan samalla tavalla onko kaksi vai kolme lasta tai onko ihan oikea suurperhe;) Ja rahallahan ei tällä tavalla " mällätä" rahalla ei saa äitiä (kärjistetysti)

Kodinhoidontuki on tosi pieni, mutta ei puutteessa tarvitse elää!

Mukavaa aurinkoista kevättä!