HS: Israelin valtiovarainministeri lupasi liittää Länsirannan siirtokunnat laittomasti Israeliin.
Äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich on tunnettu monista kansainvälisen oikeuden vastaisista, väkivaltaan kannustavista, rasistisista ja juutalaista ylivaltaa kannattavista näkemyksistään.
"Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich lupasi maanantaina, että israelilaiset siirtokunnat miehitetyllä Länsirannalla annektoidaan ensi vuonna. Hän puhui asiasta maan parlamentissa.
Annektoimisella tarkoitetaan jonkin alueen liittämistä laittomasti toisen valtion hallintaan."
"YK:n alainen Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) antoi viime kesäkuussa lausunnon, jonka mukaan Israelin vuosikymmeniä jatkuneen palestiinalaisalueiden miehityksen tulisi päättyä niin pian kuin mahdollista."
"Washington Postin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus on kahden viime vuoden aikana dramaattisesti laajentanut Israelin jalansijaa Länsirannalla. Netanjahun hallinto on lehden mukaan muun muassa hyväksynyt strategisia maan takavarikkoja sekä lisännyt palestiinalaisten omaisuuden tuhoamista. Lisäksi siirtokuntalaisten väkivalta palestiinalaisia kohtaan on yleistynyt."
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010826811.html