Voiko suhteen toinen osapuoli aina olettaa toisen odottavan "parempaa aikaa"?

Kyllä sitä huomiota kuuluu saada ihan arjessa. Ja asia otetaan kunnolla puheeksi, eikä vain aleta hakemaan huomiota muualta. Jos ei muutosta, sitten ero.

Tekemisten kotona ja lasten asioiden kyllä kuuluisi aiheuttaa kiireitä molemmille. Ei niin, että toinen vain makaa.

Oikeastihan se toinenkin kaipaa ja tarvitsee huomiota ja kosketusta. Jos se ei jaksa hakea ja tarjota sitä kotona, se hakee sitä töistä ja harrastuksista. Hylätyn osapuolen tehtäväksi jää punnita, kuinka pitkään hän haluaa olla hyllytettynä. Teillä kummallakin on joka tapauksessa tarpeenne.

Jos auttaisit sitä puolisoasi niin teille jäisi sitä yhteistä aikaa. 

Elämässä tulee vaiheita. Jokaisalla. On helpompi ja onnellisempia aikoja. On myös haastavampia aikoja. Sinun elämäsi ei mene välttämättä samaa tahtia naapurin pentti-liisan, työkaverisi tai lapsuuden ystäväsi kanssa. Miksi menisi kumppanin kanssa? 

Pitkässä parisuhteessa elää kaksi yksilöä, joilla on oma elämä haasteinen ja iloineen. Pitkässä suhteessa kuljetaan toisen rinnalla ilot ja surut jakaen mihin sisältyy ymmärrys siitä, että elämät eivät mene samaan tahtiin. 

Jos et kykene hyväksymään tätä, sinua koittaa parisuhteen vaihto joka kerta, kun huomaat ettei puoliso palvele tarpeitasi. 

Jos olisin sinä, miettisin miten olisin parhaiten tukena kumppanille stressaavassa tilanteessa. Näin autat häntä myös "palaamaan luoksesi".

Vierailija kirjoitti:

Jos auttaisit sitä puolisoasi niin teille jäisi sitä yhteistä aikaa. 

En voi auttaa häntä työasioiden kanssa, enkä säännellä hänen harrastuksiaan. Lasten kuskaamiset menee meillä lähes tasan, ja lisäksi minä hoidan suurimman osan kotitöistä ja ruoanlaitosta (koska olen enemmän kotona mitä hän).

En todellakaan "makaa" täällä ja ole tekemättä mitään. Ap

Uh, kyl sanon tällaisille "sitten kun" -ihmisten puolisoille, että pois vaan odottelemasta. Ex oli tuollainen ja samaa jatkaa nyt uudessa suhteessaan. Uusi puoliso ei pääse eroon, kun ex etsii vain tällaisia kilttejä, joilla "ei ole munaa" ottaa eroa vaan kituvat paskassa suhteessa..

Pääsin eroon, mutta uusi kärsii. Ei tarvitse miettiä, mistä tiedän kun se ei tähän kuulu.

Ensisijaisesti se ei-itsensä niin kiireiseksi kokeva voisi sitten ottaa enemmän vastuuta niistä asioista jotka toiselle aiheuttaa kiirettä ja stressiä. 

 

toki on joitain ihmisiä jotka tekemällä tekevät itselleen sen kiireen, mutta todennäköisesti jos parisuhteessa toisella on jatkuva kiire saada pakolliset perheen asiat hoidettua työpäivien jälkeen eikä voimia tai mielenkiintoa riitä kumppanille ja parisuhteelle ja toinen kerkeää omien menojensa päälle vielä käydä vieraissa ei se vastuu välttämättä ole jakautunut ihan tasaisesti. Vaikka ei-itsensä niin kiireiseksi uskova noin kuvitteleekin. 

 

Toki voi olla myös että kiinnostus on lopahtanut juuri sitä kumppania kohtaan ja käyttää sitten lapsia ja arjen kiireitä tuossa tekisyinä. Kannattaa keskustella rauhassa ja miettiä miten asiaa saisi hoidettua eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä tulee vaiheita. Jokaisalla. On helpompi ja onnellisempia aikoja. On myös haastavampia aikoja. Sinun elämäsi ei mene välttämättä samaa tahtia naapurin pentti-liisan, työkaverisi tai lapsuuden ystäväsi kanssa. Miksi menisi kumppanin kanssa? 

Pitkässä parisuhteessa elää kaksi yksilöä, joilla on oma elämä haasteinen ja iloineen. Pitkässä suhteessa kuljetaan toisen rinnalla ilot ja surut jakaen mihin sisältyy ymmärrys siitä, että elämät eivät mene samaan tahtiin. 

Jos et kykene hyväksymään tätä, sinua koittaa parisuhteen vaihto joka kerta, kun huomaat ettei puoliso palvele tarpeitasi. 

Jos olisin sinä, miettisin miten olisin parhaiten tukena kumppanille stressaavassa tilanteessa. Näin autat häntä myös "palaamaan luoksesi".

Minä olen jo useamman vuoden hyväksynyt sen, että toinen ei halua nukkumaanmenoaikaa ja muutamaa satunnaista iltaa muutaman kuukauden välein enempää viettää aikaa kanssani.

Siis kahdestaan.

Aikuisten kesken. 

Onko se sitten niin, että minun vähemmän vaativa suorittava työni ja harrastus kerran viikossa on se, minkä vuoksi minun on vain oltava tässä passissa ja ymmärrettävä toista? Eikö hänen kuulu ymmärtää minua? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä tulee vaiheita. Jokaisalla. On helpompi ja onnellisempia aikoja. On myös haastavampia aikoja. Sinun elämäsi ei mene välttämättä samaa tahtia naapurin pentti-liisan, työkaverisi tai lapsuuden ystäväsi kanssa. Miksi menisi kumppanin kanssa? 

Pitkässä parisuhteessa elää kaksi yksilöä, joilla on oma elämä haasteinen ja iloineen. Pitkässä suhteessa kuljetaan toisen rinnalla ilot ja surut jakaen mihin sisältyy ymmärrys siitä, että elämät eivät mene samaan tahtiin. 

Jos et kykene hyväksymään tätä, sinua koittaa parisuhteen vaihto joka kerta, kun huomaat ettei puoliso palvele tarpeitasi. 

Jos olisin sinä, miettisin miten olisin parhaiten tukena kumppanille stressaavassa tilanteessa. Näin autat häntä myös "palaamaan luoksesi".

 

Minä olen jo useamman vuoden hyväksynyt sen, että toinen ei halua nukkumaanmen

Teidän kuuluisi nimenomaan miettiä, miten tukisitte toisianne niillä voimavaroilla kun kummallakin on vallitsevassa tilanteessa. Eli edellyttää keskustelua, mitkä on ne tarpeet mitä kummallakin tällä hetkellä? Todennäköisesti kumpikaan ei pysty vastaamaan täysin toisen tarpeisiin, mutta molemmat voivst yrittää tulla toisiaan edes vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ensisijaisesti se ei-itsensä niin kiireiseksi kokeva voisi sitten ottaa enemmän vastuuta niistä asioista jotka toiselle aiheuttaa kiirettä ja stressiä. 

 

toki on joitain ihmisiä jotka tekemällä tekevät itselleen sen kiireen, mutta todennäköisesti jos parisuhteessa toisella on jatkuva kiire saada pakolliset perheen asiat hoidettua työpäivien jälkeen eikä voimia tai mielenkiintoa riitä kumppanille ja parisuhteelle ja toinen kerkeää omien menojensa päälle vielä käydä vieraissa ei se vastuu välttämättä ole jakautunut ihan tasaisesti. Vaikka ei-itsensä niin kiireiseksi uskova noin kuvitteleekin. 

 

Toki voi olla myös että kiinnostus on lopahtanut juuri sitä kumppania kohtaan ja käyttää sitten lapsia ja arjen kiireitä tuossa tekisyinä. Kannattaa keskustella rauhassa ja miettiä miten asiaa saisi hoidettua eteenpäin.

Ja sitten on tyyppejä jotka haalivat kaikki hommat itselleen ja edustavat joka paikassa. Tällaisen avustajaksi kun lähtee nii pyörre on imaissut 2 ihmistä loputtomaan stressiin. Ongelma tietenkin ratkesi kun kumpaakaan ei enää kiinnosta läheisyys silkan suorittamisen vuoksi. Mutta tuohon en lähtisi.

Nyt voi olla vaihe, että sinä tule kumppaniasi vastaan. Muistat, että roolit voi kääntyä myös toisinpäin myöhemmin, jolloin kumppani tulee sinua vastaan ja jättää sivummalle omat tarpeensa. Arvostaisitko sitä?

En hyväksy sitä, että parisuhde ei mahdu normaaliin arkeen. Elämässä tulee jatkuvasti kuormituksia ja stressiä ja vastoinkäymisiä. Jos niihin aina hukkuu eikä osaa pitää samalla yllä parisuhdetta, niin ei ole parisuhteeseen soveltuva ihminen.