Kansalaisaloite isä ja äiti sanojen säilyttämisestä eduskunnan käsiteltävänä
Eduskunta kävi torstai-iltana lähetekeskustelun kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan termien isä ja äiti säilyttämistä. Kansalaisaloitteessa todetaan, että lääketiedettä ja biologiaa ei korvata sukupuoli-ideologialla, vaan varmistetaan lapsen oikeudet isään ja äitiin.
Kansalaisaloitteen allekirjoittajat ihmettelevät, miksi sosiaaliturvaa on muutettu viime vuosina ja isä ja äiti termit on korvattu muilla termeillä.
Aloitetta esitteli torstai-iltana kristillisdemokraattien Sari Tanus. Tanus ihmetteli, miksi sana isä on korvattu sanalla siittäjä ja äitiysraha termillä raskausraha.
Äiti ja isä ovat meille elinehto. Yhtäkään edustajaa ei tässä salissa istuisi ilman äitiä ja isää. Olen itse äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut tulla äidiksi. Kaikista arvokkain nimitys on minulle äiti, Tanus totesi.
-Pidän tätä aloitetta hyvin tärkeänä. Vihervasemmistohallitus poisti näitä sanoja viime hallituskaudella urakalla. Pienen vähemmistön vaatimuksesta poistettiin laista kaikkein tärkeimmät termit. Me elämme seinähulluja aikoja. Synnytyssairaaloissa leviää sukupuolineutraali vauvakortti todellakin. Sanaston rumentaminen on perversio, ei harmitonta ilveilyä vaan luonnonlakien väärentämistä.
Kommentit (3)
No näiltä on ilmeisesti jäänyt tajuamatta että isä ja äiti eivät ole aina sama asia kuin siittäjä ja synnyttäjä.
Meillä on adoptiolapsi jonka biologisia isiä tai äitejä emme kumpikaan siis ole. Mutta olemme taatusti hänelle isä ja äiti.
Kuitenkin hänellä on myös hänet siitänyt mies ja hänet synnyttänyt nainen jossain ja jotenkin heidät pitää erottaa meistä.
Jos puhuttaisiin sekaisin heistä ja meistä isinä ja äiteinä niin sekaisinhan siinä kaikki menisivät.
Vihreät ovat mielisairaita, jos olisin diktaattori lähettäisin Irakiin.