Arkikielen vihasanat jätettävä historiaan
Kielessämme on paljon patriarkaalisuuteen, binäärikonformisuuteen ja muuhun toksisuuteen perustuvia vihasanoja. Paljon parannusta on tehty vasta aivan viime aikoina (parempi myöhään kuin ei milloinkaan), mutta yhä epäkohtia tartuttavaksi on viljalti. Yksi räikeimmistä on sana mustamaalaus. Myös Valtioneuvostolla ja Tullilla on talousrikosten torjuntaan kampanja harmaa talous, musta tulevaisuus. Heikolla pohjalla ollaan, kun valtiokin on huolettomasti edistämässä tätä epätasa-arvoisuuden ynnä muun järjestelmällisen sorron leviämistä arkeemme ja puheeseemme. Arkikielessämme myös toistuu tematiikka: musta paha, valkoinen hyvä.
Kommentit (3)
Me tarvitsemme erilaisia sanoja sekä monenlaista puhetta kuten on aina tarvittu. Keskity sinä omaan osaasi elämässä ja anna meidän vahvempien ja älykkäämpien puhua rauhassa ja luoda tätä elämää. Kiitos! 🖤
HAHAH kiitos nyt oli hyvä. Tulen käyttämään näitä ja muita kuten esimies, palomies, postimies, ja master bedroom englanniksi.
Boomerien aikaan vähemmistöillä ei ollut ihmisoikeuksia, mutta onneksi nyt on.