Manipulointia??
Jäi outo tunne miehestä ja meidän riidasta, olen avarakatseinen ja avoin, mutta tästä en tiedä mitä ajatella.
Meillä oli pari viikkoa sitten isompi riita, joka alkoi ihan pienestä, mies oli jotenkin etäinen ja kun avasin suuni, olimmekin yhtäkkiä keskellä riitaa.
Siitä lähtien välillämme oli jotain outoa, jotain mitä ei sanottu. Nyt mies vaikutti hermostuneelta tilanteessa jossa sen huomasi. Kysyin asiasta. Mies anatoi syyn joka ei oikein tuntunut järkevältä.
Sitten hän käänsi asian niin että MInä itseasiassa manipuloin ihan vaan kysymällä asiasta.
Mies oli hyvin syyttävä ja se tuntui pahalta. Minusta tämä oli manipulointia ja hän käänsi syyn minuun, sen sijaan että olisi puhunut siitä mikä hänet sai hermostuneeksi.
Eikö tällainen ole vähän huolestuttavaa? Vai olinko todellakin kohtuuton. Meillä oli tulossa tilanne johon hermostuneisuus saattoi liittyä ja se sai minut epävarmaksi. Siksi kysyin. Minusta myös edellisessä riidassa mies käänsi syyn minuun.
Kommentit (13)
Ei kysyminen, avoin kysymys, ole manipulointia. Syyllistäminen on.
Enempää en osaa kommentoida, kun en ymmärtänyt kirjoituksesta, mitä oikein tapahtui. Aina ei kannata puhua asiasta, vaan jättää toinen rauhaan ja antaa ensin tilanteen rauhoittua. Jos puhuu tilanteen ollessa päällä, niin ihminen voi käyttäytyä alkukantaisesti. Silloinkaan en tosin manipuloi, vasn provosoit,
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuosta oikein saa selvää kun kirjoitat epäselvästi. Voihan mieskin olla oikeassa, manipulointi kuuluu asioiden selvittelyynkin joskus sillä välttämättä muuten asiat eivät tule ilmi.
Asiasta ei voi kirjoittaa kovin selkeästi, koska se ei tavallaan ole iso asia. Mutta minusta syyn kääntäminen toiseen, vähän niinkuin välttelynä on todella huono asia. Tai siltä se tuntuu.
ap
Miehellä taitaa olla hermot kireällä? Anna sen olla vähän aikaa rauhasss.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä taitaa olla hermot kireällä? Anna sen olla vähän aikaa rauhasss.
Ok, eli sinusta tässä ei ole sen suuremmasta kyse.
ap
Minäkin koen aloituksesi mielenkiintoiseksi, mutta epäilen, että tämä on miehen kirjoittama provo. Itse taisin olla jossain samankaltaisessa tilanteessa jo vuosikausia sitten - niin kauan että en edes kehtaa mainita vuosien määrää, mutta painaa aivan hirveästi yhä.
Se oli juuri joku ton kaltainen tilanne. Kaiken lisäksi olin raskaana vaikka itse raskauteen syttynyt riita ei oikein liittynyt jos ei sitten välillisesti ja vaikuttanut myös molempien tunnetilaan. Ehkä olisi pitänyt ruveta keskustelemaan siitä mitä toisesta ajattelee siinä tilanteessa, mikä oli varmasti vaikeaa molemmille myös edellisten kokemustemme vuoksi.
Asia taisi olla mitättömän pieni mutta siitä tuli hirveä mammutti joka vielä päättyi pettämiseen. Pettäminenkö oli sekin sitten minun aiheuttamani? Se homma sitten meni sellaiseksi että mopo taisi karata täysin käsistä ja minut pahoinpideltiin. Siihen loppui kaikki ja tilalle tuli mykkäkoulu. Roikuttiin tässä jotenkin vielä kauan vaikka asuttiin sitten eri paikkakunnilla, mikä ehkä oli huono juttu. Kun kaikki haavat olivat auki, lapsi menetetty yms niin mies ilmestyi vielä kosimaan ja annoin rukkaset. Vielä siihenkään ei kaikki ihan loppunut. KAIKKIKO SITTEN MINUN SYYTÄNI? HUOH! VIELÄ TÄNÄÄN HALUAISIN TIETÄÄ JONKUN 'SYYN' TAI SIIS MIEHEN AJATUKSENJUOKSUN TÄSSÄ KAIKESSA ja siis tilanteen kehittymisessä tämmöiseksi, mutta mitään selitystä tuskin tulee ja nyt on eletty koko elämät tähän päälle. Kyselen aina vaan itseltäni että mitä tein väärin - ja ehkä en tehnyt yhtään mitään väärin. Tuntuu täysin kohtuuttomalta, että tämä kaikki OLISI MINUN SYYTÄNI!
Vierailija kirjoitti:
Minäkin koen aloituksesi mielenkiintoiseksi, mutta epäilen, että tämä on miehen kirjoittama provo. Itse taisin olla jossain samankaltaisessa tilanteessa jo vuosikausia sitten - niin kauan että en edes kehtaa mainita vuosien määrää, mutta painaa aivan hirveästi yhä.
Se oli juuri joku ton kaltainen tilanne. Kaiken lisäksi olin raskaana vaikka itse raskauteen syttynyt riita ei oikein liittynyt jos ei sitten välillisesti ja vaikuttanut myös molempien tunnetilaan. Ehkä olisi pitänyt ruveta keskustelemaan siitä mitä toisesta ajattelee siinä tilanteessa, mikä oli varmasti vaikeaa molemmille myös edellisten kokemustemme vuoksi.
Asia taisi olla mitättömän pieni mutta siitä tuli hirveä mammutti joka vielä päättyi pettämiseen. Pettäminenkö oli sekin sitten minun aiheuttamani? Se homma sitten meni sellaiseksi että mopo taisi karata täysin käsistä ja minut pahoinpideltiin. Siihen loppui kaikki ja tilalle tuli mykkäkoulu. Roikuttiin
Tämä ei ole provo.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä taitaa olla hermot kireällä? Anna sen olla vähän aikaa rauhasss.
Ok, eli sinusta tässä ei ole sen suuremmasta kyse.
ap
Ei ole, menee ohi jos annat miehen olla rauhassa.

Blameshifting on ihan oikea asia jota narsistiset ihmiset tekee.

Mitä on blameshifting?

Sitä että välttääkseen kertomasta miten asia oikeasti on tai vastuuta siitä, syytetäänkin sitä toista kaikesta.

Tämä ei johda parisuhteessa mihinkään hyvään, ero tulee jossain vaiheessa.
Eipä tuosta oikein saa selvää kun kirjoitat epäselvästi. Voihan mieskin olla oikeassa, manipulointi kuuluu asioiden selvittelyynkin joskus sillä välttämättä muuten asiat eivät tule ilmi.