Hyvästä ystävästä on kuoriutunut katkera ja vihainen piikittelijä

Jättäisin vähäksi aikaa jäähylle. Jos 'ystävä' alkaa häiriköidä, ei sitä tarvitse kestää. Eli jos toisesta on vaan häiriötä, niin ottaa etäisyyttä. Ja jos tilanne ei muutu, niin lopettaisin ystävyyden. Miksi ihminen ei saisi olla onnellinen, ilman että toisesta tulee heti kateellinen ja myrkyllinen? Ei sellainen oo ystävä.

Joku "ystävä" voi olla myötämielinen ja apunakin, kun elämäsi murjoo. Mutta jos siitä vastoin odotuksiaan nouset, hän muuttuu negatiivisesti. Ei se kai ole oikeaa ystävyyttä.

Ehkä ystävälläsi ei mene hyvin. Sinulla menee ja hän tiettyyn pisteeseen ehkä sen hyväksyykin, mutta itselläni vaikeassa elämäntilanteessa oli kaltaisesi ystävä, joka mielellään kertoili "menestyksestään", ja pikkuhiljaa minua alkoi jurppia. Vaikka sen soinkin ystävälleni, niin tietty raja sillä omakehullakin on. Otin etäisyyttä tähän menestystarinaan. Ehkä näin on teilläkin?

Joo ei näitä positiivisuuden tähtösiä jaksa jos itsellä on vaikeaa. Ainakaan ei kovin kauaa

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ystävälläsi ei mene hyvin. Sinulla menee ja hän tiettyyn pisteeseen ehkä sen hyväksyykin, mutta itselläni vaikeassa elämäntilanteessa oli kaltaisesi ystävä, joka mielellään kertoili "menestyksestään", ja pikkuhiljaa minua alkoi jurppia. Vaikka sen soinkin ystävälleni, niin tietty raja sillä omakehullakin on. Otin etäisyyttä tähän menestystarinaan. Ehkä näin on teilläkin?

Eräs tuttu sanoi joskus, että häntä ärsyttää henkilön x menestys. Että on olevinaan niin täydellinen ja hyvin menee. Mielestäni tämä oli rehellistä, eikä kommenti sisältänyt edes vihan tunnetta, vaan ennemminkin itseironisen. Eli hän naureskeli omalle pikkumaisuudelleen ja kateudelleen samalla, kun kuitenkin myönsi sen olemassaolon ja käsitteli sitä tunnetasolla. Mielestäni tämä oli hyvin kypsä ja järkevä tapa käsitellä asiaa.

Kun ihmisellä menee hienosti, hän helposti kasvaa kengissään liian suureksi. Ap varo, ettei käy niin.

Vierailija kirjoitti:

Joku "ystävä" voi olla myötämielinen ja apunakin, kun elämäsi murjoo. Mutta jos siitä vastoin odotuksiaan nouset, hän muuttuu negatiivisesti. Ei se kai ole oikeaa ystävyyttä.

Ei olekaan. Näyttää siltä, että ap:n ystävä kuuluu tähän sarjaan. Moni ihminen ei välttämättä edes tiedosta sitä, että on jonkun tietyn ihmisen ystävä vain siksi, että voi tuntea ylemmyyttä tätä kohtaan. Kun ystävä alkaa petrata jollain elämän osa-alueella tai jopa muuttaa koko elämänsä kaikilta osin paremmaksi, eivät kaikki kestä sitä. Itsetunto on rakentunut sen tietyn ystävyysdynamiikan varaan. Siinä ystävää ei nähdä ystävänä vaan kilpailijana tai omien tarpeiden täyttäjänä.

Aloittajalle: on tuskin sattumaa, että ystäväsi käytös muuttui heti, kun sinulla alkoi mennä hyvin. En suosittele puhumaan hänelle asiasta, koska altistat siinä itsesi piikittelylle vain lisää. Olen pahoillani, että näin kävi. Onneksi sinulla on muita läheisiä, jotka ovat ylpeitä sinusta ja iloitsevat kanssasi.

Ymmärrettävää olla kateellinen mutta juorujen levittely ym ei ole ystävän toimintaa.

Olin ennen tällainen positiivinen tyyppi kuten sinä, mutta kaveri piikitteli aina kaikesta. Aloin lopulta itse olemaan negatiivinen. Nyt tämä kaveri onkin yhtäkkiä saanut elämänsä kuntoon ja on niin positiivinen ja yhtäkkiä mukava minulle. Hyvähän se on olla nyt mukava, kun olen menettänyt kaiken positiivisuuden mikä minulla ennen oli. Olen hieman katkera, mutta en silti piikittele kaveriani.

Vierailija kirjoitti:

Olin ennen tällainen positiivinen tyyppi kuten sinä, mutta kaveri piikitteli aina kaikesta. Aloin lopulta itse olemaan negatiivinen. Nyt tämä kaveri onkin yhtäkkiä saanut elämänsä kuntoon ja on niin positiivinen ja yhtäkkiä mukava minulle. Hyvähän se on olla nyt mukava, kun olen menettänyt kaiken positiivisuuden mikä minulla ennen oli. Olen hieman katkera, mutta en silti piikittele kaveriani.

Ja jatkoa vielä tähän. Tuntui että kaveri sai mitä halusi. Vietyä positiivisen ja elämän iloisen asenteeni. Piti aina latistaa, kun pärjäsin ja onnistuin jossakin. Nyt hänellä on hyvät oltavat, kun olenkin vain luuseri. Tiedostan että kaverini ei ole oikea minulle, kun toivoi aina epäonnistumistani, kun minulla pyyhki hyvin. Muutenkin kilpailee aina kaikesta. Muut kaverini ovat iloisia puolestani ja minä heidän onnistumistaan.

Minulle kävi jossain määrin samalla tavoin kuin ap:lle. Erosin kaameasta avioliitosta ja ryhdyin vaihtamaan alaa. Eräälle ystävälleni tämä ei sopinut lainkaan käytöksestä päätellen, sillä hän muuttui lämpimästä ja ystävällisestä veemäiseksi kettuilijaksi. Mikään käytöksessäni ei muuttunut sillä tavoin, että olisin pystynyt löytämään syytä itsestäni hänen käytöksessään tapahtuneeseen muutokseen. En jaksanut kovin kauaa kuunnella moista narinaa. 

Mulla oli ihan normaali ystävä. Sitten hänellä alkoi mennä asiat todella hyvin, ihan ansaitusti kovan työn tuloksena kyllä, mutta se nousi sitten sillä tavalla hattuun, että nykyään en seuraansa kestä. Humble bragia pukkaa jokaiseen puheenvuoroon ja kääntää jokaisen keskustelun jotenkin niin, että pääsee puhumaan rahoistaan. Joskus ei vaivaudu edes pohjustamaan, vaan heittää yhtäkkiä keskustelun väliin jotain varakkuuttaan korostavaa.

Pahinta on se, että alkaa sitten pyytelemään anteeksi puheitaan, "kun teillähän ei ole yhtään niin hyvä tilanne", oikein korostaen. Seuraavassa hetkessä alkaa taas kehuskella, ja sitten taas "oih, ei ollut tarkoitus puhua tästä teidän (köyhien) seurassa". Tyypistä on tullut suorastaan porukan läppä, ja kun hänelle yrittää huumorin kautta "kuittailemalla" tuoda tämän ilmi, niin alkaa vain kahta kauheammin hehkuttaa asuntoaan, työtään jne. 

Jotkut kaverit nyt vain kuuluvat tiettyyyn elämänvaiheeseen. Siinä on paljon yhteistä ja silloin on helppo jakaa samoja ajatuksia. Sitten jos toisen elämäntilanne paljon muuttuu niin se yhteinen nimittäjä voi kadota ja samalla se yhteenkuuluvuus.

Monille tämä käy esim. silloin kun toinen perheellistyy ja teoinen elää sinkkuelämää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan normaali ystävä. Sitten hänellä alkoi mennä asiat todella hyvin, ihan ansaitusti kovan työn tuloksena kyllä, mutta se nousi sitten sillä tavalla hattuun, että nykyään en seuraansa kestä. Humble bragia pukkaa jokaiseen puheenvuoroon ja kääntää jokaisen keskustelun jotenkin niin, että pääsee puhumaan rahoistaan. Joskus ei vaivaudu edes pohjustamaan, vaan heittää yhtäkkiä keskustelun väliin jotain varakkuuttaan korostavaa.

Pahinta on se, että alkaa sitten pyytelemään anteeksi puheitaan, "kun teillähän ei ole yhtään niin hyvä tilanne", oikein korostaen. Seuraavassa hetkessä alkaa taas kehuskella, ja sitten taas "oih, ei ollut tarkoitus puhua tästä teidän (köyhien) seurassa". Tyypistä on tullut suorastaan porukan läppä, ja kun hänelle yrittää huumorin kautta "kuittailemalla" tuoda tämän ilmi, niin alkaa vain kahta kauheammin hehkuttaa asuntoaan, työtään jne. 

Piti vielä jatkaa, että ehkä sinullekin siis yrittää tämä ystävä vihjata piikittelemällä, että voisit lopettaa sen hehkutuksen, tai edes vähentää sitä. Toki reilumpaa olisi sanoa suoraan, että sinulla on nyt noussut liiaksi kusi päähän, yritäpä hillitä omakehua, mutta se olisi varmasti vielä loukkaavampaa.

Osta mopo ja aja sen silmän yli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan normaali ystävä. Sitten hänellä alkoi mennä asiat todella hyvin, ihan ansaitusti kovan työn tuloksena kyllä, mutta se nousi sitten sillä tavalla hattuun, että nykyään en seuraansa kestä. Humble bragia pukkaa jokaiseen puheenvuoroon ja kääntää jokaisen keskustelun jotenkin niin, että pääsee puhumaan rahoistaan. Joskus ei vaivaudu edes pohjustamaan, vaan heittää yhtäkkiä keskustelun väliin jotain varakkuuttaan korostavaa.

Pahinta on se, että alkaa sitten pyytelemään anteeksi puheitaan, "kun teillähän ei ole yhtään niin hyvä tilanne", oikein korostaen. Seuraavassa hetkessä alkaa taas kehuskella, ja sitten taas "oih, ei ollut tarkoitus puhua tästä teidän (köyhien) seurassa". Tyypistä on tullut suorastaan porukan läppä, ja kun hänelle yrittää huumorin kautta "kuittailemalla" tuoda tämän ilmi, niin alkaa vain kahta kauheammin hehkuttaa asuntoaan, työtään jne. <

Piikittelyn ja ilkeilyn taustalla on useimmiten kateus. Muuten voisi ihan normaalisti sanoa että hehkutusta tulee nyt ylimääräistä, ymmärsin jo.

Itse en ikinä piikittelisi, en puhuisi pahaa, vetäytyisin vaan syrjään ja lopettaisin yhteydenpidon. Luonnollisesti myöntäisin olevani kateellinen jos kysytään.

Piikittely on käytöstä jollaiseen ei kukaan todellinen,oikea ystävä syyllistyisi milloinkaan. 

Tuohan on ihan selvä. Ystäväsi tundi dinussa jotenkin vertaisensa silloin kun sinulla ei mennyt niin kovin hyvin. Hän tunsi että voi olla sinulle tuki ja antaa empatiaa ja ehkä sai sinultakin empatiaa. 

Nyt kun sinun elämäntilanne on muuttunut, ehkä hän on ihan suomeksi sanottuna kateellinen ja/tai kokee että sinä et välitä hänestä enää ystävänä siten kun aikaisemmin, olet hänen näkövinkkelistään ikäänkuin hylännyt hänet. 

Ehkäpä sinä et huomaa myöskään oman käytöksesi tai puheittesi sisällön muuttumista? 

Mulla oli aikoinaan vähän sama tilanne. Oltiin nuorempia, vähissä rahoissa aina, meillä oli yhteinen harrastus, kuljettiin koirien kanssa lähinnä ulkoiluvaatteissa, elettiin tavis arkea. Kun muutin Helsinkiin, ylenin vauhdilla urallani, minulla oli aina max 3v vanha firman parempitasoinen auto alla, asuin merenrantanäkymillä täysin uudessa asunnossa, aloin matkustella etelässä ja vähän muuaklakin. Sain uusia ystäviä ja harrastuksis. Kouluttauduin lisää, sivistyin ja fiksuunnuin ihan työni myötäkin. Siis muutuin. Ystäväni on piikitellyt ja kuittaillut minulle hyvinkin usein millon milläkin varjolla ja mistäkin asiasta ja usein oikein ryntää silmiinpistävällä tavalla vähättelemään itseään ja esim omaa elinpiiriään, omaa työtään tai sitä miten ei osta uusia vaatteita eikä hoida muutenkaan itseään. Tämähän on ns käänteistä vittuilua ja ärsyttää minua ihan hirveästi.

Onhan se tosin totta että ei meillä enää ole juuri mitään yhteistä eikä yhteisiä puheenaiheits, olemme niin eri elämäntilanteissa ja erilaisia ihmisiä eri sosioekonomisesta ympäristöstä.

Tapaamisemme ovat menneet viime vuosina siihen että hän höpöttää tauotta itsestään ja omasta lähipiiristään, en saa edes suunvuoroa. Kun yitän kertoa jotain hän puhuu päälle, varastaa puheenvuoron ja alkaa puhumaan asiasta omasta näkökulmastaan tai arvaa loput mitä olin sanomassa. Hän tekee usein myös ohareita, kun sovitaan jotain, ilmoittaa viimetipassa ettei tulekaan. Mietin joskus jopa että käyttääkö hän tällä tavalla valtaansa minuun koska muuten kokee jotain alemmuuskonpleksia seurassani. Saako hän jotain johtajuuden tunnetta näillä konsteilla?

Mukavempaa?