Meidän 3. luokkalaisen luokassa aiotaan katsoa Harry Potter luokassa.
Kommentit (25)
Mun mielestä tuollaista elokuvaa ei pitäisi näyttää koulussa. Näyttäkööt kotona ne vanhemmat, joiden mielestä se on ok. Ap:n tilassa olisin yhteydessä opettajaan.
Lordi Voldemort
Pääartikkeli: Lordi Voldemort
Lordi Voldemort on velhomaailmaa uhkaava pahan puolelle vuosikymmeniä sitten kääntynyt velho. Lordi Voldemortin kasvot ovat liidunvalkeat, tämän silmät ovat punaiset, pupillit ovat viirut kuin käärmeellä ja nenän tilalla on vain kaksi sierainaukkoa kuten käärmeellä. Voldemort on kalju ja lisäksi myös psykopaatti. Hän nauttii toisten kuolemasta ja kiduttamisesta. Voldemort itse pelkää kuolemaa ja pimeyttä yli kaiken. Voldemort ohjaa kuolonsyöjiä jotka ovat Voldemortille vannoutuneita velhoja ja noitia.Lordi Voldemort oli aikanaan Tylypahkan oppilas nimeltä Tom Lomen Valedro (engl. Tom Marvolo Riddle), joka menestyi hyvin koulussa ja saavutti koko opettajakunnan sympatiat, lukuunottamatta tuolloisen muodonmuutoksien opettajaa, Albus Dumledorea. Hän oli kuitenkin nuoruudestaan lähtien taipuvainen käskemään muita ja satuttamaan niitä, jotka olivat eri mieltä hänen kanssaan. Lopulta hän houkutteli Professori Kuhnusarvion (engl. Horace Slughorn) kertomaan itselleen hirnyrkeistä (engl. horcrux), sielunpalasten ankkureista, joiden avulla voisi saavuttaa itselleen kuolemattomuuden, tallettamalla palan sieluaan johonkin esineeseen tai elävään olentoon. Valedro käytti seuraavat vuodet hirnyrkkien luomiseen ja menetti vähä vähältä ihmisyyttään. Lopulta hänellä oli kuusi (seitsemännen hän loi vahingossa, ilman tietoisuutta tapahtuneesta) hirnyrkkiä, mutta hänestä oli tullut tunteeton psykopaatti. Voldemortin sielunpalasia on sidottuna hirnyrkkiesineisiin tiedettävästi 6 ja viimeinen eli alkuperäinen sielu on Voldemortissa itsessään. Elokuvissa Voldemortia näyttelee Ralph Fiennes.
(wikipedia)
Tuossa on nyt se mitä on Voldemortista kerrottu 7 kirjassa monella tuhannella sivulla. Tuskin sitä määrää kukaan lapsi kolmannella luokalla läpi kahlaa? Voldemort on paha, ja saa maksaa siitä lopussa, onko se siis väärin? Jokainen kirja on suunnattu suunnilleen päähenkilön kulloisellekin ikätasolle, eka kirja noin 1- vuotiaille, vika 17 - toki kaikkia voi lukea ja lukeekin myös sitä vanhemmat.
Minusta paljon huolestettuvamaa kuin Potterit (joissa sentään opetetaan arvostamaan ja kunnioittamaan ystävyyttä, muita ihmisiä ja ettei materia ole kaikkein tärkeintä) ja muut selkeät satukirjat ovat kulutuskeskeinen kulttuuri, telkkarin saippusarjojen kummalliset ihmissuhdekuviot (salkkareista lähtien) ja julkisuuden ihannointi (BB, Idols jne).
22, on vähän eri asia katsoa leffaa kotona vanhempien kanssa kun luokassa.
T: nipo tarhatäti
Meidänkin poika eläytyy niin televisioon, että monet ohjelmat pelottavat. En vois kuvitellakaan, että katsois edes sitä ekaa Potteria (ikää 8v). Olivat katsoneet koulussa Valo-elokuvan ja kertoi kotona sen olleen liian pelottava. Koulutilanne saattaa monelle lapselle olla pahempi kuin koti tai elokuvateatteri. Jälkimmäisissä kun voi käpertyä vanhemman syliin/kainaloon pelottavissa kohdissa.
En itsekään näytä seiska- ja kasiluokkaisille kuin K11-leffoja. Minusta opettajan täytyy antaa hyvää esimerkkiä ikärajojen noudattamisesta. Omalla lapselle voi kotona tai teatterissa näyttää Potter-leffoja jo 9-vuotiaana, jos katsoo itse yhdessä.