Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten parisuhdetta vaihdetaan pettämättä?
18.10.2024 |
Salasuhteena alkanut suhde harvemmin johtaa mihinkään hyvään. Mutta tältä palstalta olen lukenut, että jo toiseen ihastuminenkin on "pettämistä", ainakin henkistä sellaista. Ja vastakaikua saanut rakastuminen on kuulemma ainakin pettämistä, vaikka mitään fyysistä ei tapahtuisi ennen kuin kumpikin on vapaa.
Miten ihmeessä ihmisten sitten pitäisi eettisesti toimia, jos sattuu kohtaamaan elämänsä rakkauden vaikka on vielä suhteessa jonkun toisen kanssa? Tuntuu joskus siltä, että toista ei voi mitenkään jättää niin, ettei se olisi väärin, vaan jokaisen kuuluisi pariutua vain kerran elämässään ja pysyä siinä suhteessa vaikka hammasta purren.
Kuitenkaan valtaosa ihmisistä ei pysy loppuikäänsä samassa suhteessa, joten onko valtaosa sitten moraalisesti arveluttavia?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
No eihän sitä välttämättä ihminen edes tajua, mikä "elämän rakkaus" on, ennen kuin sen kohtaa. Ihmisillä on kaikenlaisia kokemuksia rakastumisesta, esim. sellaisia että jo tavatessa päässä naksahtaa että tuo se on. Tai keskustellessa (ihan älyllisistä asioista, ei tunne-elämän jutuista) tajuaa, ettei koskaan ole tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa. Sillä tapaa varmasti joku onnistuisi rakastumaan vaikkei olisi ollut minkäänlaista aikomusta rakastua ja vaikka olisi ollut ihan tyytyväinen nykyiseen suhteeseensa.
Kummallinen ajatus, että toimiva parisuhde pitäisi automaattisesti lopettaa siksi, ettei se ole jokin elämää suurempi rakkaus. Valtaosa ihmisistä ei taida sellaista kohdatakaan ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
No eihän sitä välttämättä ihminen edes tajua, mikä "elämän rakkaus" on, ennen kuin sen kohtaa. Ihmisillä on kaikenlaisia kokemuksia rakastumisesta, esim. sellaisia että jo tavatessa päässä naksahtaa että tuo se on. Tai keskustellessa (ihan älyllisistä asioista, ei tunne-elämän jutuista) tajuaa, ettei koskaan ole tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa. Sillä tapaa varmasti joku onnistuisi rakastumaan vaikkei olisi ollut minkäänlaista aikomusta rakastua ja vaikka olisi ollut ihan tyytyväinen nykyiseen suhteeseensa.
Kummallinen ajatus, että toimiva parisuhde pitäisi auto
Ei se silti muuta sitä, että raja on ylitetty kun toiseen rakastuu. Jos nyt puhuttiin moraalisesti okein toimimisesta, niin ihastuttuaan sitä lopettaa sen ihastumisen ruokkimisen, ettei rakastu. Tai päättää sen edellisen parisuhteen, jos haluaa sen kortin kääntää.
Ei siitä vain pääse mihinkään, että jollain tasolla sitä kumppaniaan on "pettänyt", jos on mennyt toiseen rakastumaan. Ei toista pidetä varalla vain siksi, että parisuhde on toimiva, jos haluaa muitakin vaihtoehtoja kartoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
No eihän sitä välttämättä ihminen edes tajua, mikä "elämän rakkaus" on, ennen kuin sen kohtaa. Ihmisillä on kaikenlaisia kokemuksia rakastumisesta, esim. sellaisia että jo tavatessa päässä naksahtaa että tuo se on. Tai keskustellessa (ihan älyllisistä asioista, ei tunne-elämän jutuista) tajuaa, ettei koskaan ole tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa. Sillä tapaa varmasti joku onnistuisi rakastumaan vaikkei olisi ollut minkäänlaista aikomusta rakastua ja vaikka olisi ollut ihan tyytyväinen nykyiseen suhteeseensa.
Kumma
"Ei se silti muuta sitä, että raja on ylitetty kun toiseen rakastuu. Jos nyt puhuttiin moraalisesti okein toimimisesta, niin ihastuttuaan sitä lopettaa sen ihastumisen ruokkimisen, ettei rakastu. Tai päättää sen edellisen parisuhteen, jos haluaa sen kortin kääntää.
Ei siitä vain pääse mihinkään, että jollain tasolla sitä kumppaniaan on "pettänyt", jos on mennyt toiseen rakastumaan. Ei toista pidetä varalla vain siksi, että parisuhde on toimiva, jos haluaa muitakin vaihtoehtoja kartoittaa."
Ymmärrän toki, mutta tuo ehkä olikin pointtini. Sillä tällä palstalla (muun muassa) pidetään vääränä sitäkin, että jättää sen edellisen kumppanin heti kun ihastuu toiseen.
Ei tietenkään ole reilua pitää ketään varalla tai kartoittaa tietoisesti muita vaihtoehtoja. Tuntuu vain siltä, että edellistä suhdetta ei voi mitenkään lopettaa uuden rakkauden takia niin, ettei se olisi tavalla tai toisella väärin.
Oikeassa elämässä asiat eivät vain ole niin mustavalkoisia. Pitkissä suhteissa väkisinkin tulee jotain tuntemuksia muihinkin ihmisiin kuin siihen omaan kumppaniin. Tietenkin on asia erikseen ruokkiiko niitä tuntemuksia tai aikooko asialle tehdä jotain tilaisuuden koittaessa, mutta jos kyseessä on joku tuttu jonka kanssa tulee muutenkin vietettyä aikaa niin no, siinä ne harmaan sävyt pääsevät hyvin valloilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
No eihän sitä välttämättä ihminen edes tajua, mikä "elämän rakkaus" on, ennen kuin sen kohtaa. Ihmisillä on kaikenlaisia kokemuksia rakastumisesta, esim. sellaisia että jo tavatessa päässä naksahtaa että tuo se on. Tai keskustellessa (ihan älyllisistä asioista, ei tunne-elämän jutuista) tajuaa, ettei koskaan ole tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa. Sillä tapaa varmasti joku onnistuisi rakastumaan vaikkei olisi ollut minkäänlaista aikomusta rakastua ja vaikka olisi ollut ihan
Se on ihan oikea tuntemus, koska parisuhteen pointti on vähän siinä, ettei siihen pitäisi lähtökohtaisesti muita rakkauksia mahtua. Siinä kohtaa kyse on enää vääryyden asteesta. Ihastumiset kuuluu elämään, mutta niitä ei kuulu päästää sen pidemmälle, jos aikoo nykyisessä suhteessaan jatkaa. Jos kuitenkin päästää, niin sitten on kysymys enää siitä, kuinka paljon sitä toista satuttaa prosessissa, jos aikoo kuitenkin vaihtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se parisuhde pitäisi päättää ideaali tilanteessa jättämällä, ennen kuin toiseen rakastuu. Toki, jos on jo rakastunut niin valinta pitää tehdä heti eikä pitää toista varalla. Ihastumista, mille ei mitään tee en pidä pettämisenä.
Ei elämän suurinta rakkautta ole olemassa itsessään. Se tulee silloin kun siihen on tilaus vetämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
Mun mies alkoi käyttäytyä tylysti ja etäisesti. Ei mm. enää esitellyt mua jos tuttujaan tuli vastaan, vaan tuntui ennemminkin kyynärpäällä tönivän minua pois ja jättävän minut selkänsä taakse. Koetin useita kertoja jutella että missä mennään ja otin myös eron mahdollisuuden puheeksi. Ei, hänellä oli vain kiirettä ja stressiä töissä. Varmisteli vielä, että haluanhan olla hänen kanssaan vaikka vaikeaa onkin.
Kunnes sitten minulla meni erään tapauksen jälkeen lopullisesti kuppi nurin ja pakotin miehen puhumaan. Tunteet minua kohtaan olivat kuulemma kuolleet jo aikaa sitten, ja hän oli odotellut syttyvätkö ne uudelleen. Minusta oli todella itsekästä roikuttaa minua suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.
Mun mies alkoi käyttäytyä tylysti ja etäisesti. Ei mm. enää esitellyt mua jos tuttujaan tuli vastaan, vaan tuntui ennemminkin kyynärpäällä tönivän minua pois ja jättävän minut selkänsä taakse. Koetin useita kertoja jutella että missä mennään ja otin myös eron mahdollisuuden puheeksi. Ei, hänellä oli vain kiirettä ja stressiä töissä. Varmisteli vielä, että haluanhan olla hänen kanssaan vaikka vaikeaa onkin.
Kunnes sitten minulla meni erään tapauksen jälkeen lopullisesti kuppi nurin ja pakotin miehen puhumaan. Tunteet minua kohtaan olivat kuulemma kuolleet jo aikaa sitten
Olen joskus aiemminkin tällä palstalla ihmetellyt sitä, miksi jotkut tuntuvat pelkäävän kuollakseen sitä jättävän "pahiksen" roolia - jopa niin paljon, että mieluummin muuttuvat muunlaiseksi pahikseksi. Erään tutun naisen aviomies ihastui toiseen, mutta sen sijaan että olisi reilusti jättänyt vaimonsa, mies heittäytyi pariterapian jälkeen marttyyriksi, joka "uhrautui" pelastaakseen perheensä. Käyttäytyi vaimoaan kohtaan niin kamalasti, että lopulta vaimon oli tehtävä se eropäätös.
Mies sai sitten olla se viaton marttyyri, joka "yritti parhaansa" pelastaakseen avioliittonsa, mutta ei onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koet, että elämäsi rakkaus on tuolla jossain niin eroat suhteesta ja odotat siihen asti, kunnes sen löydät.
Ei sen luulisi noin vaikeaa olevan? Miksi olet suhteessa jonkun kanssa, jos jatkuvasti ihastut ja haaveilet muista ihmisistä?
Vierailija kirjoitti: Jos koet, että elämäsi rakkaus on tuolla jossain niin eroat suhteesta ja odotat siihen asti, kunnes sen löydät. Ei sen luulisi noin vaikeaa olevan? Miksi olet suhteessa jonkun kanssa, jos jatkuvasti ihastut ja haaveilet muista ihmisistä?
Ei kai tässä ollut ideana jostain suuremmasta rakkaudesta haaveilu, vaan se, että kohtaa toisen johon rakastuu. Kysymys oli, onko olemassa ylipäätään mitään eettistä tapaa jättää edellinen kumppani uuden takia? Vai onko jättäminen aina väärin?
Harva kai elää koko elämänsä sinkkuna odotellen jotain elämää suurempaa rakkaustarinaa, jota ei todennäköisesti ikinä tulekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Jos koet, että elämäsi rakkaus on tuolla jossain niin eroat suhteesta ja odotat siihen asti, kunnes sen löydät. Ei sen luulisi noin vaikeaa olevan? Miksi olet suhteessa jonkun kanssa, jos jatkuvasti ihastut ja haaveilet muista ihmisistä?Ei kai tässä ollut ideana jostain suuremmasta rakkaudesta haaveilu, vaan se, että kohtaa toisen johon rakastuu. Kysymys oli, onko olemassa ylipäätään mitään eettistä tapaa jättää edellinen kumppani uuden takia? Vai onko jättäminen aina väärin?
Harva kai elää koko elämänsä sinkkuna odotellen jotain elämää suurempaa rakkaustarinaa, jota ei todennäköisesti ikinä tulekaan.
Se on pettämistä, että pysyttelee yhteyksissä henkilöön johon ihastuu. Kehenkään ei voi rakastua ensisilmäyksellä. Se on pelkkää ihastumista. Rakkautta se on vasta, kun tuntee toisen hyvin.
Eli jos sinulle tulee valtava halu heti jättää kumppanisi koska olet ihastunut johonkin toiseen, niin se yhä kertoo siitä, ettet sinä oikeasti rakasta tai halua kumppanisi kanssa olla. Koska jos oikeasti rakastaa ja haluaa oman kumppanin kanssa olla, niin ei silloin lähde muiden matkaan jonkun ihastumisen takia.
Pettäjäthän hyppii tuolla tavalla suhteesta toiseen. Eivät kestä olla yksin, pakko on olla joku vierellä, vaikka se pettäminen sitten tuhoaisikin muiden mielenterveyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Jos koet, että elämäsi rakkaus on tuolla jossain niin eroat suhteesta ja odotat siihen asti, kunnes sen löydät. Ei sen luulisi noin vaikeaa olevan? Miksi olet suhteessa jonkun kanssa, jos jatkuvasti ihastut ja haaveilet muista ihmisistä?
Ei kai tässä ollut ideana jostain suuremmasta rakkaudesta haaveilu, vaan se, että kohtaa toisen johon rakastuu. Kysymys oli, onko olemassa ylipäätään mitään eettistä tapaa jättää edellinen kumppani uuden takia? Vai onko jättäminen aina väärin?
Harva kai elää koko elämänsä sinkkuna odotellen jotain elämää suurempaa rakkaustarinaa, jota ei todennäköisesti ikinä tulekaan.
Se on pettämistä, että pysyttelee yhteyksissä henkilöön johon ihastuu. Kehenkään ei voi rakastua ensisilmäyksellä. Se on pelkkää ihastumista. Rakkautta se on vasta, kun tuntee to
No itse asiassa minä en ole suhteessa enkä ole ikinä pettänyt ketään. Pohdin vain aihetta yleisellä tasolla, koska olen kaikenlaisia tapauksia sivusta nähnyt. En jaksa uskoa, että kaikille meistä edes on mikään "se oikea" olemassa, mutta olen kuitenkin nähnyt, että jotkut ovat sellaiset elämänsä suuret rakkaudet löytäneet. Ja jotkut näistä ovat olleet suhteessa toisen kanssa silloin kun tapasivat. Tietääkseni mikään näistä rakkaustarinoista ei ole alkanut minään salasuhteena ja fyysisenä pettämisenä, mutta kuitenkin, siitä ei pääse mihinkään että ovat rakastuneet toiseen ollessaan vielä toisen kanssa. Ja sitten se uusi rakkaus onkin kestänyt vuosikymmeniä kauemmin kuin se edellinen.
En osaa ajatella niin, että heidän olisi velvollisuudentunnosta pitänyt jättää tuo suuri rakkaus kokematta ja pysyä alkuperäisissä suhteissaan lopun ikänsä.
Enkä osaa ajatella niinkään, että ihmisten pitäisi pysyä sinkkuina kunnes ovat 100% varmoja että tämä ihminen on nyt se ainoa oikea. Miten kukaan edes osaa ajatella niin pitkälle, että nykyinen rakkaus ei tulevaisuudessa kestäisi? Ja kuitenkin suurin osa eroaa joskus. Muutenhan kaikki olisivat vanhuuteen asti yhdessä teini-iän poika/tyttöystävänsä kanssa.
Mutta kuten sanottua, itselläni ei ole omakohtaista kokemusta näistä jutuista. Siksi olenkin utelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ihastuin toiseen mieheen. Ihan siis työkaveriin eli mikään haku ei päällä ollut. Oma avioliitto oli surkea. Ex vain päätti olla kylmä ja välinpitämätön. Päätti myös muuttaa sohvalle nukkumaan ja ilmoitti suoraan ettei aio lähteä minun kanssa tapahtumiin ym.
Tuli se päivä, että yksinkertaisesti kerroin tunteeni tuolle työkaverimiehelle. Homma eteni siten, että seuraavalla viikolla ilmoitin exälle haluavani avioeron.
En koe pettäneen ketään enkä tehneeni väärin muuten kuin itselleni oli elätellyt jotain turhia toiveita siitä, että avioliittoni muuttuisi. Uusi rakkaus ja ero oli pelastus.
Alue: Aihe vapaa
No jos se elämän rakkaus on löytynyt parisuhteen aikana, niin on jo menty liian pitkälle.
Moraalisesti oikein toimiva ei tähän ajaudu, koska ei päästä asioita etenemään tuohon pisteeseen, vaan eroaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei se nykyinen olekaan se elämän rakkaus.