Suhteesta maidiin/helpperiin/aupairiin
Hei!
Ollaan hiljan asetuttu tänne Aasian perukoille ja kuten monilla muillakin länkkäriperheillä, on meilläkin nyt helpperi. Me ollaan oltu kohtuu tyytyväisiä valintaamme. Hän tekee työnsä napisematta, on ystävällinen, luotettava ja sellainen, jolle on helppo puhua. Hän on myös erinomainen ruoanlaittaja. Huomautettavaa on toki ollut. Lähinnä ruokahygieniasta ja talon siivoukseen liittyvistä asioista, pesuaineiden ym käytöstä. Ajankäytöstä on pitänyt huomauttaa myös. En odota hänen tekevän töitä 24h/vrk ja silloin saa huilia, kun ei ole mitään erityisempää tehtävää. Päiväthän noin muutoin ovat heille kuitenkin aika pitkiä. Mutta että tietyt jutut pitää tehdä tietyssä ajassa ja tiettyyn aikaan päivästä. Kuten että imuroidaan ajoissa eikä sitten lasten päikkäriaikaan.
Meän helpperi on keskittynyt kodin siivoukseen ja ruoanlaittoon. Minä taas panostan lapsen kanssa oloon, hoitamiseen, yhdessä tiiviisti harrastamniseen, lapsen ruokien valmistamiseen ja tän hetkiseen raskauteen. On vielä asioita, joita en helpperin anna tehdä. Kuten että lajittelen itse pyykit kun olen niistä äärettömän tarkka ja huolehdin yleisestä siisteydestä itsekin.
Se, minkä koen vaikeaksi, on lapseen liittyvien asioiden uskominen helpperin hoidettavaksi. Lapsi on nyt 14kk. Jotenkin tuntuu hurjalta antaa hälle valtuudet huolehtia lapsen ruoka-asioista kun hänelle on jouduttu sanomaan yleisestä ruokahygieniastakin (aluksi hän ei noudattanut lihojen ym. parastaennen-päiväyksiä ja saattoi säilyttää avattuja kastikepurkkeja jne kaapissa kun niitä olisi kuulunut säilyttää jääkaapissa, astiat eivä tulleet riittävän puhtaiksi jne). Meän lapsi on ollu nyt tosi herkkävatsainen ja muutamia allergioitakin löytyy. Lisäksi tietyt jutut, kuten omenanlohkot, jäävät aina helposti kurkkuun vaikka niiden syömistä olisi kuinka harjoiteltu. Pitääkin tietää, mitä hälle syöttää ja jos antaa vaikeampaa purtavaa niin on varuillaan sen kanssa. Lisäksi olen tarkka sen kanssa, että meillä ei syödä muualla kuin pöydän ääressä ja että meillä ei syödä ylimääräisiä snackeja. Ei mitään makeita tai suolasia herkkuja. Musta tuntuu vaikealta delegoida näitä hommia helpperille enkä olekaan niitä hänen hommiksi uskonut. Mielummin hoidan kaiken ruokahuoltoon liittyvän itse.
Kuitenkin tiedostan, että meidän helpperi on se, jonka pitäisi pystyä kehittämään hyvä suhde lapsiimme ja joka täällä esikon perään katsoo kun minä olen muutamien kuukausien kuluttua laitoksella. Hänen on siis vaan opittava nämä ruokajutut ja toimittava meidän tavallamme. Ja minun on vaan luottaminen siihen, että hän pitää muksuista hyvän huolen. Minun on nyt opittava siihen, että annan sijaa toisellekin hoitajalle. No, en usko, että helpperi tahallaan harmia aiheuttaa, mutta kun nämä naiset eivät ole aina mitään ruudinkeksijöitä ja vahinkoja tuntuu sattuvan.
Oon nyt sitten koettanut järkätä aikaa niin, että helpperi ja lapsi voivat olla vähän enemmän yhdessä (esikko vielä niin minun perään, että kaksin en oo hetä isommin jättänyt, mutta että helpperiä olen koettanut ottaa useammin meän juttuihin mukaan ihan vaan sen takia, että lapselle ja hälle muodostuisi kiinteämpi ja hyvä suhde). Samalla kuitenkin huomaan, että mulla ärsyttää ottaa kolmaspyörä meidän juttuihin ja että kun mennään harrastuksiin, tykkään mennä sinne lapsen kanssa kahden. Helpperin on kuitenkin oltava tuttu meän rutinien kanssa ja osattava viedä joku päivä lasta harrastuksiin silloin, kun minä olen estynyt. Vauva kun tulee kuvioihin niin kulkeminen ja aikataulut varmasti vaikeutuvat entisestään. Tulen siis tarvimaan apua ja minun on kai vaan totuttava ainakin hänen läsnäoloonsa ja mukaantuloonsa.
En koe olevani mustasukkainen, eihän lapselle ja helpperille ole vielä edes ehtinyt kunnon suhdetta muotoutumaan. Päin vastoin, toivon heidän tulevan toimeen hienosti niin, että voin hyvillä mielillä turvautua helpperimme apuun ja olla luottavainen, että lapsilla on hyvä olla. Mutta on niin vaikeaa antaa toisen tehdä juttuja, jotka ovat aina olleet omilla harteilla ja jotka on tottunut hoitamaan tietyllä tavalla. Olen varmaan niin ylihuoletsivainen. Pelkään ajatusta päästää helpperi lapsen ja rattaiden kanssa tuonne hullun liikenteen keskelle kun siellä kulkemisessa on hommaa itsellekin. Ja kai sitä ylisuojelevaisseksi tulee kun ulkosuomalaisena ei oo ollu aiemmin kukaan auttamassa silloin, kun mies töissä.
Vitsit, kertokaa mulle mistä löydätte rohkeutta luottaa uuteen ihmiseen kodissanne eteenkin, kun kyseessä ovat lapset. Käykö kaikki läpi nämä samat pohdinnot ja kuinka kauan tilanteeseen totuttautiminen mahtaa viedä? Kai minä opin olemaan vähemmän niuho???? Kai tämä ärsytys höllää?? Tuntuu, että kaikki pitkään täällä olleet turvautuvat helppereihinsä rohkeasti ja viettävät paljon aikaa omien menojen ja harrastuksten parissa helpperin hoitaessa kodin hohella myös lapsia. Voiko se olla vielä jokin kaunis päivä yhtä helppoa?
Vai onkohan meillä sittenkin jotain kitkaa henkilökemioissa kun koen tätä epävarmuutta ja kynnys luottaa tuntuu isolta....
Kommentit (42)
Oletko kiinassa vai vietnamissa? Kuulosti nimittain jommalta kummalta!
Meilla on ollut 2 helpperia, toinen 2,5 vuotta lapsenhoitajana ja toinen reilun vuoden siivoojana. Olen myoskin sinun kaltaisesi ihminen, joka mielestaan on ainut oikea ihminen tekemaan asiat oikein mita lapseen tulee. Ja olen edelleenkin... Meilla on kaksi lasta ja vaikka vanhempi on jo 3, mina edelleen laitan ruoan lautaselle ja jaakaappiin valmiiksi, jos olen lounasaikaan poissa. Kun tulee sellanen olo, etta lapsi tuskin saisi syomista, jos en sano, etta tassa on ruoka, anna se kello silloin ja silloin. Yhtena paivana pyysin apulaista ottamaan ruoan pois uunista silla valin kun kavin hakemassa lapsen koulusta. Tultiin kotiin ja helpperi autoi lasta pesemaan kadet niinkuin opetettu oli ja laittoi sitten poydan aareen. Itse han istui toiselle tuolille. Siina sitten istuivat varmaan 10 minuuttia, kunnes mina kysyin, etta miksi et anna halle ruokaa? Aly hoi.. Monien tallaisten tapausten jalkeen paatin, etta kun ei jarki kulje, niin on pakkokin itse hoitaa tietyt asiat. Eika tulisi kuuloonkaan, etta jattaisin lasen yon yli taman hoitoon, niinkuin jotkut meillapain tekevat. En halua masentaa sinua, mutta nain meilla hommat ' sujuu' . Vahemman tarkeissa asioissa yritan katsoa lapi sormien, mutta olen kylla joutunut sanomaan kovastikin, ja moneen kertaan samasta asiasta.
Ja mita siivoojaan tulee, niin aluksi arsytti monikin asia, mutta sitten sita vain tottui siihen, etta aina ei kaikki asiat tule tehdyksi samalla tavalla kuin itse tekisi ja aina ei kaikki polypallot tule siivotuksi kerralla. Ja jos joutuisin siivoamaan itse joka paiva, niin tuskinpa sitten niin paljoa nipottaisikaan itsekaan...
Jotkut asiat arsyttaa ja joko niihin tottuu tai sitten niista pitaa sanoa. Tallasta tama ' expatti' elama on. Voimia sinulle raskauteesi ja muista, etta aina voit apulaista vaihtaa, mutta valttamatta ne ei vaihtamalla parane (tai sitten paranee!)
Meilläpäin Aasiaa on länsimaisia lääkärikeskuksia, jotka järjestävät maksusta kursseja kotiapulaisille ja lastenhoitajille heidän omalla kielellään. Kursseilla opetetaan hygieniasta lähtien perus ensiaputaitoon. Omat helpperini olen laittanut aina tällaisille kursseille, vaikka ovatkin olleet jo aiemmin länsimaisissa perheissä töissä. Ja tietenkin maksan nämä kurssit itse ja he käyvät ne työaikana.
Jos helpperisi ei tunnu kuuntelevan ohjeitasi tai oppivan muutamalla huomautuksella samasta asiasta, niin vaihtaisin ehdottomasti.
Omat apulaiseni ovat olleet ihan hyvämuistisia, oppimishalukkaita ja oppivaisia naisia (eli ihan fiksuja), vaikkeivat olekaan paljoa kouluja käyneet. Näytän aina itse miten asiat tehdään, ja painotan tärkeitä kohtia. Ja jos homma menee pieleen, niin seuraavalla kerralla selkeämmin opetetaan uudestaan. Ei ole tarvinnut paria kertaa useammin samaa toistaa...
Parhaat ja kokeneimmat helpperit siirtyvät suoraan lähteviltä expattiperheilta uusiin expattiperheisiin, joten nämä kultakimpaleet ovat tosi vaikeita saada jos et tunne muita expatteja.
Kokemattomistakin helppereistä löytyy hiomattomia timantteja, mutta näiden kanssa joutuu näkemään melko paljon vaivaa heitä kouluttaessaan ihan alkeista lähtien. Mutta monet näistä naisista ovat perusälykkäitä, ja he arvostavat mahdollisuutta päästä länsimaiseen perheeseen apulaiseksi ja sitä mukaa suht helppoon ja siistiin sisätyöhön ja paikalliseen tasoon nähden hyvään palkkaan (+palkalliset lomat yms edut).
Nyt tuli mieleen vuodet afrikassa.
Yllätyin kun kuulin paikallisten neuvovan miten pitää varoa maid:in lastenhoitoa. He saattavat pyyhkiä vauvan suun kesken lattian siivoamista sillä samalla rätillä millä siivoavat lattiaa.
Ja älä anna heidän laittaa pyykkikonetta päälle ja varo hoyrysilitysraudan käyttoä.
Käytännossä huomasin tämän kaiken hyvää neuvoa.
Tästä on vaikeata puhua, kun saa niin helposti rasistisen leiman.
Muistan kyllä sen kun paikalliset naiset sanoivat että he ovat ne jotka kouluttavat palvelijan joten kyllä he tyotä tekevät.
Eikös teistä suurin osa ole vielä kotirouvina kotona ja silti pitää " helppereitä" ottaa? Miten se onkin niin että kun suomalainen perhe muuttaa ulkomaille niin pitää palkata lastenhoitajat (vaikka toinen vanhempi kotona), siivoojat jne. Miten sitä noin laiskistutaan koska Suomessa varmasti suurin osa on vielä työtäkin tehnyt ja sen ohessa siivonnut ym.
Oletteko miettineet voisiko oma käytös olla syynä helpperin tuottamiin ongelmiin? Jos työ ei maistu voi syy olla esim. huonossa palkassa tai työoloissa&työnntajassakin. Jos ihmisestä huokuu sellainen siirtomaa-aikainen länsimainen ylimielisyys niin ei helpperiäkään varmasti työ maita. Ehkä annatte sellaisen ylimielisen kuvan että länsimaalainen osaa ja tietää kaiken, joten nämä helpperit saattavat suhtautua hyvin pelokkaasti eivätkä uskalla tehdä mitään ilman työnantajan käskyä.
Huomaa, että Provoliisalla ei taida olla kokemusta ulkomailla asumisesta.... Me ollaan asuttu muuallakin kuin täällä Aasiassa ja silloin meillä ei ole ollut apua. Mutta asuinolosuhteetkin ovat olleet erilaiset ja silloin me ollaan pärjätty. Mutta täällä nykyisessä kohteessa elämä on paljon monimutkaisempaa. Miehen työajat ovat paljon pidemmät kuin Suomessa ja hän tekee myös tavallista enemmän työmatkoja, kulkeminen vuoristoisessa kaupungissa, jossa ei kunnon reittejä lastenrattaille ym on hankalaa (portaita ja yllättäin loppuvia jalkakäytäviä riittää), ei omaa autoa jolla liikkua, lähikaupoissa monta kerrosta muttei hissejä missään (tosi helppoja asiointipaikkoja lastenrattaiden kanssa...) ei ylimääräisiä käsipareja kantamassa ostoskasseja kun lykit lastenrattaita jyrkissä mäissä olessasi kuudennella kuulla raskaana, jokapaikassa niin paljon ihmisiä että jonottamiseen menee aina paljon aikaa (kaupungissa on enemmän asukkaita kuin koko Suomessa), asunnoissa ei monestikaan tiskikoneita (ei myöskään meillä), ilmastointilaitteet tuovat sisään niin paljon pölyä, että on imuroitava päivittäin jne... kyllä moni lapsiperheellinen on kiitollinen, että on kotityöapua ja joku, joka voi käydä ruokakaupassa puolestasi sekä käydä hoitamassa muita juoksevia asioita silloin, kun tarve vaatii. Ei tässä muuten olisi aikaa harrastaa ja touhuta lapsen kanssa.
Suomessa elo olisi helpompaa, sillä asioiden hoitamiseen ei mene läheskään yhtä paljon aikaa, liikkuminen olisi helppoa (olisi myös oma auto) ja pahan paikan tullen olisi sukulaisia ja läheisiä ystäviä, joiden apuun turvautua. Täällä meillä ei oo apuna mitään noista. Mulle on tärkeää, että meillä on joku luottohenkilö, joku lapselle tuttu ja turvallinen, joka voisi hoitaa häntä silloin, kun itse makaan synnyttämässä, olen sairaana tai minun pitää päästä lääkärille raskaudenseurantaan jne. Ei tulisi mieleenkään palkata ketään ventovierasta tänne tuoksi ajaksi. Siksi onkin tärkeää, että helpperille ja lapselle muodostuu hyvä ja läheinen suhde. Tästä aiheestahan ensin kirjoitin ja siitä, miten vaikealta toisaalta tuntuu tottua siihen, että on ylimääräinen henkilö asumassa saman katon alla ja osallistumassa perheen arkeen...
Provoliisan olisi ihan tervettä kokea tätä elämää ensin itse ennen kuin lähtee ihmisiä kritisoimaan...
Kyllä taitavat olla harvassa ne perheet, jotka ovat kiittämättömiä ja kohtelevat apulaisiaan snobisti ja tylysti. Me annamme ylimääräisiä vapaita, kustannamme pieniä ylimääräisiä etuja (mm. puhelukortit jotta voi pitää hyvin yhteyttä sukulaisiinsa), olemme sisustaneet helpperin huoneen mahdollisimman kodikkaaksi ja pyrimme aina kiittämään avusta ja kaikesta. Minulle on tärkeää, että lapseni oppivat arvostamaan ihmistä kuin ihmistä hänen tittelistään, tehtävistään tai ihonväristään huolimatta. Ilman muuta koetamme olla asiallisia ja reiluja. Samalla henkilö on kuitenkin meillä töissä ja häntä joudutaan ohjaamaan välillä. Me ollaan työnantajia eikä ystäviä. Tai toki ystäviäkin, mutta ensisijaisesti työnantajia. Ei me helpperille pää punaisena huudeta tai olla törkeitä. Rakentavia ja ystävällisiä ohjaavia keskusteluja ollaan pyritty käymään. Monet muuten maksavat helppereilleen ylimääräisiä kotimaanmatkoja jne. Mekin varmaan kustannamme jonkin matkan hänelle, jos hän sen meistä ansaitsee. Kyllä suurin osa länkkäriperheiden helppereistä ovat onnellisia työpaikoistaan ja siitä, että saavat asua perheiden kanssa kunnon kodeissa.
Aika moni muten Suomessakin turvautuisi kodinhoitoapuun, jos se olisi yhtä edullista kuin mitä se täällä meidän kohdemaassa on. Senkin vielä sanon, että vaikka olen kotirouvana, niin mulla iak menee lapsen kanssa tiiviisti harrastaen ja yhdessä aikaa viettäen. En todellakaan norku tyhjänpalttina missään uima-altaalla, kun joku muu hoitaa kodin ja lapset. Ainoa muutos, joka mun ajankäyttöön on tullu kotiavun myötä on se , että ehdin nyt pitkästä aikaa joskus lukemaan oikeaa kirjaa. Muuten olen siirtänyt kaiken kotitöiden viemän ajan ja tarmon lapseeni. Olen todella iloinen, että meillä on yhteistä aikaa eikä meidän yhteinen aika kärsi siitä, että joudun tekemään kotihommia samalla.
No, mun täytyy jatkaa tästä vähän myöhemmin, mutta tässä oli siis mun ajatuksia tohon Provoliisan kirjoitukseen. Muutoin tähän alkuperäiseen aiheeseen palaan paremmalla aikaa.
kuulostaa tutulle. Itsekin olen aika tarkka, ja tuntui vaikealle luottaa lapsi apulaisen hoiviin. Meillä myös on esikoinen kyseessä, joten itsekin opettelin lastenhoitoa--- ja seurasin aivan liian orjallisesti suomalaisia lastenhoitosuosituksia.
Vähitellen sitä sitten oppi luottamaan, vaikka aluksi lapsi oli vain muutaman kuukauden ikäinen ja tuntui niin haavoittuivaiselle vielä. Muistuttelin itselleni että meidän apulaisella on 3 omaakin lasta jotka on hyvin kasvattanut, ja oli ollut ennekin länsimaalaisessa lapsiperheessä lapset vastuullaan.
Vähitellen uskoin hänelle esim. päiväunille nukuttamisen (ei onnistunut minulta millään jos vauva ei nukahtanut imetykseen, mutta apulainen kokeneempana hoiti homman hetkessä), sitten kokeilivat kävelyjä (ja minä jännitin ja halusin raportin taphtumista kun tulivat kotiin...), ja sitten lähti syöminenkin käyntiin.
Tein jääkaapin oveen listan jossa oli aikataulut joista halusin pidettävän kiinni (bonuksena mieskin oppi siitä tarkastamaan...), siinä oli myös kirjattu minkälaista ruokaa annetaan välipalalla ym.
Kävimme läpi pelisäännöt, lapsen kasvaessa niitä sitten tarkistettiin ja sovittiin uusista.
Se miten paljon voi luottaa ja delegoida riippuu kyllä apuliasen persoonasta myös. Meidän apulainen on erittäin vastuullinen ja fiksu, mutta aiemmissa asuinmaissa meillä oli jotakin apulaisia joille en ikimaailmassa olisi uskonut varsinkaan pienen lapsen hoitoa, standardit oli niin erilaiset.
Nyt lapsi on jo parivuotias, itse olen aloittanut osapäivätyöt ja apulainen hoitaa lapsen sillä aikaa. Yön yli en ole kuitenkaan vielä osannut lasta apulaiselle jättää, pelkään ehkä eniten että tapahtuu jokin onnettomuus tms. ja emme ole paikalla, tai että apulaiselle sattuu jotain (hän on HIV+). Vielä on siis äidillä relattavaa...
Suomessa käydessä olen kuitenkin huomannut että olen oman apulaiskokemuksen myötä huomattavasti rennompi lastenhoidon käytäntöjen kanssa kuin monet tuttavat - vaikka alun alkaen olinkin aikamoinen tiukkapipo. Meidän lapsi on nyt myös tottunut hoitajiin, on erittäinen sosiaalinen, ja on helppo jättää häntä hoitoon myös lomareissuilla esim. hotellin lastenvahdille, tai Suomessa kaupan lapsiparkkiin tms, lapsemme viihtyy hoidossa aina todella hyvin.
No niin, nyt on taas pieni hetki aikaa istahtaa ja jatkaa tästä aiheesta. Toivottavasti provoliisa sai aiemmasta tekstistäni uutta näkökulmaa siihen, millaista on olla expattina olosuhteissa, jotka todellakin eroavat tutusta ja turvallisesta kotimaasta. Muista vielä sekin, että täällä missä me asutaan, ei voi ikinä sallia lasten juoksevan omin päin edes naapuriin leikkimään. Suuri maailma, suuret vaarat. Täällä omistaan on todellakin pidettävä huoli. Pelkkä selän kääntäminen hetkeksi voi olla kohtalokasta. Provoliisa taitaa itse elää rauhallisessa lähiössä miehen kanssa, jolla on kohtuulliset työajat ja että hällä on myös sukulaiset ja ystävät lähellä jeesimässä silloin, kun ja jos tulee tarvetta saada hätäistä hoitoapua. Ja jos ei sukulaisia, niin vähintään samasta kulttuurista olevia hoitajia, joihin voi kohtuudella luottaa. Pienessä paikassa, kuten Suomi, on kuitenkin helpompaa löytää täyspäisiä ihmisiä lyhytaikaisiksi babysittereiksi kuin suuressa maailmassa vieraassa kultuurissa. Provoliisalla lienen kulkeminenkin helpompaa. En nimittäin jaksa uskoa, että se voisi juuri paljoa tästä tän hetkisestä enempää vaikeutua. Jos hällä ei ole autoa käytössä niin vähintään miljoona kertaa turvallisempi liikenne ja turvallisemmat kulkuväylät. Eikä hitonmoisia vuoristoisia mäkiä ja 30 astetta ja risat lämmintä...
Luulen, että isännän/emännän ja helpperin väliset ongelmat ovat ensisijaisesti kulttuurisia. Suomalaisena on tututtu tulemaan toimeen itse. Uusi perheenjäsen, joka asuu saman katon alla, on iso juttu vaikka olisi kyse pienestä koiranpennusta. Tällä kertaa kyse on kuitenkin uudesta aikuisesta ihmisestä samassa taloudessa. Hällä on omat tapansa toimia, ja meillä omamme. Ilman muuta asioiden yhteensovittaminen vaatii aikaa ja energiaa. Meidän on opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan hänen taustaansa ja hänen meidän. Ja kulttuurisista eroista johtuu myös sellaiset peruserot kuin käsitykset hygieniasta, ajankäytöstä jne.
Meidän helpperi on tosi kokenut, mutta on nyt ekaa kertaa länkkäriperheessä. Hän on ollut aiemmin japanilaisessa ja kiinalaisessa perheessä ja toiminut helpperinä nyt yhteensä 13 vuotta. Oletettavammin aiemmilla perheillä on ollut erilaisia tapoja elää ja toimia kuin mitä meillä on. Sen tiedän, että me ollaan ainakin reilumpia työnantajina, sillä meillä on oikeasti inhimilliset työajat, palkat maksetaan muine lisine, tarjotaan hyvät ruoat ja hyvät asuinolot. Aiemmat ovat kuulemamme perusteella olleet todella tiukkoja. Hattua nostan, että helpperimme on niissä oloissa ahkerasti työskennellyt noinkin pitkään. Samalla odotan, että kun me ollaan reiluja, niin myös hän on reilu meille. Samalla pelkään, että tilanne menee siihen, että hän väärinkäyttää reiluuttamme ja ottaa tavaksi luottaa siihen, että me katsotaan asioita sormien läpi. Näistä jutuista kun kuulee aika paljon ja välillä on tullut vastaan sellaista, että helpperimme olisi vähän koettanut laistaa jostain. Mutta ei onneksi mitään isompaa.
Pääasiassa helpperimme tuntuu lempeältä, kuuliaiselta, ystävälliseltä ja luotettavalta. Hänelle on helppo puhua ja koen pystyväni kertomaan hälle, jos hän virheitä tekee. Ja kyllä hän on pyrkinyt pääasiassa ottamaan neuvoista vaarin. Joskus hänen kanssaan joutuu kuitenkin palaamaan samoihin asioihin uudestaan ja uudestaan. Jotkut jutut vaan ei tunnu menevän perille. Kuten että olen moneen kertaan sanonut, että samaa ruokaa ei saa lämmittää moneen kertaan. Silti huomaan hänen jäävän siitä " kiinni" uudestaan ja uudestaan. Ja joka kerta kun siitä sanon hän on aivan ihmeissään eikä ymmärrä, mikä siinä voi niin pahaa olla. Ei hän tietystikään sitä sano, mutta näen sen ihmetyksen hänen silmistään. Ajattelee varmaan, että olemme hulluja jos nakkaamme hyvä ruoan menemään kun siitä olisi lämmitettäväksi vielä ainakin kolmeen eri kertaan. Niissä oloissa, missä hän on kasvanut, olisi synti tehdä niin. Käsitykset ruokahygieniasta vain ovat niin erilaiset. Omamme ovat varmaan erilaiset hänen edellisiin työnantajiinkin. Hänelle länsimaalaiset hygieniakäsitykset mahtavat tuntua hulluilta. ELi jälleen kulttuurit vain sotivat keskenään.
Uskon, että meän helpperi tosiaan kouliintuu tässä pikku hiljaa. Ja onhan tässä jo hyvin edistyttykin. Mutta lasteen liittyviä asioita mulla on isompi kynnys luottaa. Ehkä se luotto tästä pikkuhiljaa kehittyy, kunhan itsekin tajuan tehdä sijaa lapsen ja helpperin väliselle suhteelle. Se on kaikkien etu, että heille sellainen kehittyisi. Olisi sydäntäraastavaa jättää lasta hädänhetkellä sellaiselle, jonka kanssa hän ei viihdy ja ole iloinen. Ja vaikkei olis niin hätäkään. Toivon, että voin itse olla luottavainen ja lapsi iloinen, vaikkei äitiä näykään. Oon kans miettinyt noita koulutuksia, joita on kuulemma olemassa. Eräs ystäväni on pannut oman helpperinsä mm. vauvanhoitokurssille. Toisaalta olen miettinyt, että vaikka helpperi sellaisen kävisikin läpi, niin jokaisella perheellä ja vanhemmalla on kuitenkin ne omat tapansa toimia ja edelleen neuvoisin läpi ne samat asiat. Täytynee kai vaan antaa ajan kulua ja koettaa olla maltillinen ja pyrkiä sallimaan helpperin osallistuminen, vaikka se nyt tuntuukin lähinnä siltä, kuin kolmaspyörä lähinnä ärsyttäisi ja häirittisi laatuhetkiä oman lapsen kanssa. Helpperin ottaminen mukaan juttuihin kun ei ole kuitenkaan sama kuin oman kaverin tai puolison ottaminen mukaan. Siltä se ei ainakaan vielä tunnu. Ehkä totuttelun kanssa se alkaa tuntua luontevalta.
No, pankaa vain ihmeessä lisää kokemuskia ja ajatuksia / tuntemuksia tulemaan. Ihan kivaa lukea, miten ite kullakin on tämä mennyt. Meillä on perushyvä käsitys omasta helpperistä ja toiveikas olo hänen suhteensa. Sikäli ei tunnu vielä ainakaan tarpeelliselta lähteä häntä vaihtamaan. Pitää katsoa ensin hänen kanssa loppuun, miten asiat lähtevät rullamaan. Hän on ollut meillä kuitenkinj vasta aika vähän aikaa. Helpperin vaihtaminenkin voi olla arpapeliä eikä sikäli haluta ottaa riskiä, että kohdalle sattuisi huonompi. Toki voi sattua parempikin. Mutta ei meidän helpperin nyt tarvi vuoria siistää kun jo olemme häneen pian tyytyväisiä. Isoista asioista ei ole kyse, vaikka joskus on päiviä, että asiat ärsyttää enemmän.
Taidat asua Hongkongissa. Asuin itse siella 5 v sitten. Jos puhut yhta paljon kun kirjoitat niin ymmarran etta tulee ongelmia, helppereille pitaa antaa lyhyet ja helpot saannot eika puhua maasta ja taivaasta. Suuresta kaupungista et taida olla kotoisin. Itse sain siella 2 lasta, hyvin meni rattaitten kanssa, piti loytaa omat reittinsa. Kunto kasvoi myoskin mika plussa. Helpperin kanssa oli silloin talloin ongelmia mutta kylla plussat miinukset voitti.
Sanoit ToyStory, että olette vasta asettuneet uuteen maahan. Olisitko vielä vähän kulttuurishokissa? Vaikutat nimittäin aika ahdistuneelta ja tunnistan olostasi omat kokemukseni uusiin maihin tutustuessa ja asettuessa. Ymmärrän hyvin ahdistuksesi: uudessa vieraassa paikassa vieraat tavat tuntuvat monesti vielä vaikeammilta kestää kuin tutummassa ympäristössä ja niihin tottuminen voi tuntua aluksi aivan mahdottomalta. Mutta olisiko niin, että sinun yleinen sopeutumisahdistuksesi olisi ehkä haastavassa uudessa tilanteessa vähän turhan paljon assosioitunut helpperiin?
Yritä antaa itsellesi vähän aikaa ja helpperillesi vähän lisää tilaa olla, että ehditte vähän totutella toisiinne. Et varmaan heti-kohta haluakaan jättää lastasi helpperin hoitoon. Jos yrittäisit vähän aikaa ihan vaan olla ja möllöttää niin paljon kuin se on vaan mahdollista ja ihan rauhassa totutella toinen toisiinne ilman, että koko ajan mietit uskaltaisitko jättää lasta hänen hoitoonsa yksin ja miten pitkäksi aikaa.
Luottamus kasvaa vähän kerrallaan, ihan tavallisesta yhdessä olemisesta. Vähitellen uskallat ehkä olla vahtimatta niin kovin tarkkaan mitä helpper missäkin tilanteessa tekee. Hän on selvästi kuitenkin oman alansa aika pitkäaikainen ammattilainen ja varmaan tietää yhtä ja toista hänkin, eivätkä kaikki suomalaiselle itsestäänselvät asiat ole aina todellakaan a) itsestäänselviä tai b) ehdottoman oikein.
Olet varmasti oikeassa Katkins, että kyse on osittain myös kulttuurishokista. Se tulee aina, tavalla tai toidella. Ja sen aste vaihtelee. Nyt sen aste on ollut minusta aika pieni ja lähinnä itseä ja puolisoakin ärsyttäneitä asioita ovat tällä kertaa kadunmiesten ajoittainen epäystävällisyys ja ruokailutavat. Mutta kaiken muun kanssa meillä on ollut aika helppoa. Tämä helpperiasia on ollut hankalaa, tai epämukavaa kun pitää jakaa koti ventovieraan ihmisen kanssa. Ja kyllä siinä kultuurishokista taitaa siinäkin olla kyse.
Itse en ole ollut muuten äitinä suomessa, vaan tulin äidiksi toisella puolen maailmaa. Me ollaan asuttu useissa eri maissa, Aasiassa, Euroopassa ja USAssa. Asettuminen tänne Aasian perukoille on ollut ehkä helpoin muuttomme siitäkin huolimatta, että lapsi, ja pian toinen, on mukana kuvioissa. Osittain helpotusta on tuonut se, että suurkaupunkielämä sen hyvine ja huonoine puoline on tullut tutuksi jo aikaisemmin ja sitä tietää paremmin, mitä odottaa ja osaa olla asioiden suhteen realilstisempi.
En missään nimessä tunne olevani ahdistunut täällä, sillä lukuun ottamatta näitä helpperiongelmia olemme löytäneet oman paikkamme täällä paremmin kuin missään koskaan aikaisemmin. Kv-yhteisö ja paikalliset ovat olleet todella vastaanottavaisia sekä auttavaisia ja uuden sosiaalisen verkoston luominen on ollut todella helppoa. Saimme uusia ystäviä todella nopeasti. Ja siis satuimme todellakin törmäämän heti hurjan kivoihin tyyppeihin. Sellaisiin, joihin on ollut ihan mieletön ilo tustustua. Heidän kanssa arki on täyttynyt erilaisista yhteisistä harrastuksista (lapset matkassa), ulkoilureissuista, Play date-treffeistä jne. Olemme myös löytäneet kivoihin ja tasokkaisiin kerhoihin. En vaihtaisi tätä asuinpaikkaa tällä hetkellä mihinkään muuhun maailman kolkkaan. En siis tarkoittanut kuulostaa niin negatiiviselta, kuin miten sinä ehkä tekstiä ensin tulkitsit. Minä kun taisin keskittyä vain tämän meitä kohdanneen hankalan tilanteen kuvaamiseen ja analysoimiseen. Ja niin, tietysti kotiavun puolustamiseen mitä tuohon Provoliisan tekstiin tuli. Jätin nämä kaikki meitä iolahduttavat seikat mainittematta.
Meän helpperi on tosiaan pitkän linjan työntekijä, mutta siitäpä huolimatta ihan basic-juttuja on jouduttu käymään läpi. Hän ehti viikkoja pestä kylpyammeet ja lavuaarin reunat samalla luutulla kuin mitä hän käytti vessanpyttyjen siivoamiseen. Pesu- ja puhdistusaineiden käytöstä jouduin kertomaan myös, hän kun esim luutusi pelkällä vedellä ja valkeat sukat oli lattioiden pesusta huolimatta mustana, ruokahygieniasta olenkin jo kirjoittanut. Ja niin, jouduinpa kouluttamaan kolmeen otteeseen, ja mieheni kerran, imurin käytöstäkin. Helpperi kun ei ymmärtänyt ollenkaan imurin " kengän" painikkeen päälle, eli että karvat ulos kun imuroidaan puulattioita ja matoilla pois. Mutta nyt hän siivoaa viisastuneempana eikä ainakaan pese lavuaareja ym samalla luutulla kuin vessanpyttyjä... Minä oletin hänen olevan perillä näistä perusjutuista, mutta eipä ollutkaan. Kukaan aiemmista isännistä ei lie niin välittänyt tietää, mitä luutua hän mihinkin käytti tai heille ei ollut niin nuukaa. Toisaalta musta siis kyllä tuntuu, etten nyt ihan kohtuutonkaan ole kun näihin asioihin olen puuttunut.
Mulla on 3kk aikaa laskettuun, eli siihen kun pitäisi olla yöt sairaalassa ja toivottavasti puolisokin siinä rinnalla, ainakin jossakin välissä. Mun on siis jo nyt alettava kehittämämään tätä lapsen ja helpperin välistä suhdetta, jos aion tehdä sitä pikku hiljaa ja jos siis haluan kokea mielenrauhaa synnytyksen aikaan. Ehkä tämä olisi helpompaa jos tuo oma napero olisi isompi, mutta hänkin tuntuu vielä niin pieneltä jättää toiselle. Hän on ollut eläissään hoidossa vain 2 kertaa, ja kullakin kerralla 2h kun olin lääkärissä. Tuolloin sattui mummi olemaan kylässä. 4h toisen hoidossa ei ole paljon 14kk vanhalle lapselle, mutta meillä vain ei ole ollut mahdollisuutta, osittain johtuen pitkästä imetyksestä ja toisaalta siitä, että apua ei koskaan ollut. Aiemmassa asuinpaikassa meillä oli paljon ystäviä, mutta kaikki uraatekeviä sinkkuja tai lapsettomia pariskuntia. Eipä sitten tullut mieleen heihin turvautua kun pitkiä iltoja töissään painoivat jne. Ja pientä rääpälettä taas ei haluttanut jättää kelleen uppo-oudolle kadulta palkatullekaan. Tässä on siis kyse monenlaisesta epävarmuudesta. En usko että mun olis juuri helpompi luottaa isovanhempienkaan apuun. Ei ainakaan nyt kun eivät ole samassa maassa asuneet ja helpperikin on tutumpi kasvo lapselle kuin isovanhemmat. Ai niin muuten, kyllä minä toki olen ulkona kavereiden kanssa ja harrastuksissa silti joskus käynyt, mutta mies on ollut sitten kotona. Joka tapauksessa, ongelmat taitaa olla mulla korvien välissä ja siinä, että pääasiassa itse kaiken tehneenä on vaikeaa antaa hommia muille silloin kun kyse jostain niin arvokkaasta kuin omasta lapsesta.
Toystory, tämä on vähän erilainen ehdotus nyt, eikä ratkaise perimmäistä ongelmaa, mutta ei sun oo kiva stressatakaan tuosta asiasta raskauden viime metreillä. Mitäs jos laittaisit mol.fi -sivuille ilmotuksen ihan suomalaisesta kodinhoito/lastenhoitoavusta muutamaksi kuukaudeksi - synnytät kai kesällä? Jos tarkasti valitset, saat hyvän ja luotettavan suomalaisen paikalle siksi aikaa, jolla on samanlaiset käsitykset asioista kuin itselläsi. Au pairit juuri hakevat kesätyötä, ja joukossa on TODELLISIA helmiä, ikähaitarilla 16-50! Tiedän juu, että au pair virallisesti saa olla max 30 mutta voit ilmoittaa ihan kodinhoitajan nimikkeellä, vai vaikka varamummin! ja otat muutamaksi kuukaudeksi vaan kotiin. Synnyttäminen ja se sen molemminpuolinen aika on rankkaa muutenkin, että pitäisi kotiinjäävästä lapsesta kantaa huolta. Tai olisiko muuten ketään sukulaista Suomessa, jota kiinnostaisi muutama kuukausi autella teillä?
Tuo on kyllä ihan varteenotettava ehdotus, Ventulous. Olemme sitä vähän miettineetkin. Meillä olisi esikoisen kummi juuri soppeli tähän tarkoitukseen. Hän on siskoni tytär. Alustavasti hänen kesäsuunnitelmiaankin kyselimme. Voisimme ottaa hänet tänne ikään kuin kesätöihin ja saisimme todella reippaan, meidän ja lasten kanssa upeasti toimeentulevan ja meille läheisen henkilön avuksi. Ajatus on todella houkuttava. Hieman mietityttää lentojen kustantaminen tänne kauas muutaman kuukauden vuoksi, ja taskurahankinhan hän tarvii. Meillä mies on ihan vaan perusduunissa, ei erityisen raharikkaassa työssä ja sitä, mihin roposia menee, pitää hieman tarkemmin miettiä kun onhan meitä 4 plus oma helpperi ylläpidettävänä. Hieman mietityttää sekin, että koska oma helpperimme asuu jo täällä meillä, alkaa tilat käydä vähän naftiksi. Mutta toisaalta emme halua säästää väärässä paikassa. Siskon tyttö on käynyt luonamme ulkomailla asuessamme aikaisemminkin ja tiedän, että hänen kanssa eläminen sujuu todella mutkattomasti vakka pidempään olisikin. Tämä on siis kyllä tosi hyvä idea ja periaatteessa toteuttamisekelpoinen kunhan asiaa vähän suunnittelee. Tässä tilanteessa meillä olis ite kullakin varmasti levollisempi mieli.
Mulla on lapsenhoitaja joka tuo pojan iltapäivällä tarhasta kotiin ja antaa minun valmistaman ruoan illalla. Tämä tyyppi ei ole mikään ruudinkeksijä, ja on vielä vasta 20 vee, joten kehitykselle on vielä tilaa. Mutta luotaan häneen lapsen hoidossa ja vahtimisessa, ja lapsi tykkää. Kaikkia juttuja välillä sattuu etenkin ruokien kanssa, esim ei tajunnut, kun en sanonut, että pannukakku on jälkiruoka, oli pilkkonut sen ruoan joukkoon. Mutta puhumallahan nämä asiat selviää ja ajan kanssa oppii. Ja ei sen niin väliä vaikka pannukakkua meneekin kanan ja riisin kanssa, pääasiassa että menee :-) !
Allergioista- ehkä ei olisi pahitteeksi vaikka lapsi saisi kosketusta muihinkin kuin huippuhygieenisti valmistettuihin valikoituihin ruokiin, ja jos vaikka lattiarätillä välillä pyyhkäiseekin suuta. Tietysti välttää niitä reaktioita aiheuttavia ruoka-aineita. Sitä vaan että, pojan isä kasvoi afrikassa, mustan kokin, helpperin ja apulaisten keskellä, ja kasvattamana, enkä ole terveempää ihmistä ennen tavannut. Sen jälkeen asui kaukoidässä, eikä kertaakaan ollut vakavasti kipeä taikka saanut ruokamyrkytystä. Nykyään syö mitä vaan eikä sairasta kuin pakollisen flunssa ehkä kerran vuodessa. Kerran kuulemma sai vakavia vatsanväänteitä supertulisesta chilistä jota söi näyttääkseen kokille että kyllä hänkin pystyy ....
Mutta oma vika, kuka käski olla " cool" ...
Jos äiti luottaa ja on luonteva helpperin suhteen, oppii lapsetkin luottamaan. Mutta jos se ei toimi, niin ehkä erillinen siivooja ja sitten lastenhoitaja olisi tarpeen.
Yksi kolleega suositteli lämpimästi Philippiino lastenhoitajia, ja olen kuullut muiltakin että ovat huippuhyviä.
Meidänkin helpperi on filippiiniläinen. Luotan häneen tietyissä asiaoissa tosi hyvin, eli en ikinä olisi huolissaa, että kodista häviäisi mitään tai että huijaisi ruokalaskuissa tms. Näitäkin juttuja kuulee. Tykkään hänen tietyistä persuominaisuuksistaan paljon, vaikka sitten onkin näitä ongelmakohtiakin. Toisinaan olen miettinyt, että onkohan yksi onglematekijä iässä. Monien kavereiden helpperit ovat nuoria ja todella energisiä ja nauravaisia lasten kanssa. Heissä on jotain sellaista, mikä rikkoo jään heidän ja lasten väliltä ja niin lapset kuin helpperit tuntuvat nauttivan toistensa seurasta leikkien ja pelleillen. Meän helpperi on iäkkäämpi ja vähän maltillisempi. Hän ei ehkä ole niin kova höpöttäjä ja jäänsärkijä. Meidän muksu ei olekaan hänen kimpussaan samalla tavoin kuin mitä hän on kavereidenmme helppereiden kimpussa - suu korvissa leikkimässä ja kaulassa roikkumassa. Toisaalta monien kavereiden parikymppiset helpperit eivät osaa laittaa ruokaa, kun taas meidän on erinomainen kokki. Eli heissä on jokaisessa omat hyvät puolensa.
Olen samaa mieltä, että joissakin asioissa lopputulos voi olla aivan yhtä hyvä, vaikka toimintatavat olisivat erilaiset. Allergiajutut on meidän perheessä kuitenkin aika vakava asia tällä hetkellä ja sen kanssa ei voi ottaa riskejä. Lapsella on ollut yli 2kk kestänyt ripuli ja syytä on tutkittu laajoin tutkimuksin, joista osa lähetetty Yhdysvaltoihin asti analysoitavaksi. Keliakiat, laktoosi-intoleranssit, kaikki syynissä. Mitään syytä ei ole löytynyt. Joten täytyy vaan tiukasti noudattaa lääkärin meille antamia ohjeita ja toivoa, että tämä vielä tästä helpottuu.
Ai että joka ikinen ulkomailla oleva äiti on kotirouva!
voi miten maailmassa on paljon yksinkertaisia.
Tietääko hän että yhdessä maassa missä olin piti vaatteet kuivata ulkona kun kuivausrumpuja ei ollut. Tai siis oli mutta ne olivat kalliita ja niitä oli vaikeata loytää.
Ja sitten joka ikinen vaate kappale, oli se mikä tahansa, oli pakko silittää koska kärpäset munivat niihin ja vain silittämällä saat tapettua munat. Jos et näin tee munista kuoriutuu madot kun käytät vaatteita.
Tutustuin vain muutamaan ulkomailla olevaan kotirouvaan. He veivät lapset aamuisin autolla kouluun. Hakivat lapset autollla koulusta, veivät lapset autolla harrastuksiin ja tiesivät koko ajan missä lapset olivat ja mitä tekivät ja vahtivat heidän perään kuten haukat.
Laiskoja he eivät olleet.
Toivotaan että noi allergiajutut selviää, ne osaa olla inhottavia, ja että ne vaikka iän myötä sitten helpottaisi.
Voisiko hoitaja viedä lasta sitten leikkiryhmiin taikka leikkimään näiden muiden lasten kanssa, niin että lapsi saisi sitä leikkienergiaa. Kyllä sillä on hyviä puolia että on vähän vanhempi hoitaja, etenkin jos se yhdistyy pätevyyteen ja kasvaneeseen maalaisjärkeen. Vaikka se hoksaaminen ei ole aina iästä kiinni, mutta vanhempi voi olla kokeneempi ja ymmärtää paremmin just noiden allergioiden vakavuuden. Eli ottaa asiat vakavasti ja todesta, osaa hillitä riehumista ja pitaa lapselle paremmin kuria. Teilläkin alkaa kohta uhmaikä, ellei ole jo alkanut, ja kovaa mustasukkaisuutta voi ilmetä vauvan tulon myötä. Vanhempi ehkä osaa myös hoitaa vauvaa paremmin sen ajan kun sinä olet esikon kanssa kahden kesken.
Elkää hyvät immeiset vastatko provoliisan viesteihin, energian tuhlausta !!! ignore koko tyyppi - kaikkihan me tosiaan ollaan sohvalla makaavia kotirouvia, jotka komentavat armeijaa palvelijoita ja mutustelevat suklaakonvehteja päivät pitkät - etenkin me 100% prosenttia töitä tekevät yksinhuoltajat ... :-)
Pari viikkoa sitten kaksivuotias kuopukseni tökkäsi minua sormella silmään niin kipeästi että en saanut tervettäkään silmää auki kahteen päivään. Oli pakko soittaa täysin tuntematon lastenhoitaja toimistosta pyörittämään arkea. Hän oli 57-vuotias juutalaisnainen, kolmen lapsen äiti. Hän oli tosi hyvä. Vaikka ei ruvennutkaan piilosille lasten kanssa, niin hän pisti kyllä jöön. Neljävuotiaan tarhassa pääopettajina ovat kaksi liki kuusikymppistä tätiä, jotka suhtautuvat lapsiin asiallisesti. Eivät välttämättä leiki kauheasti, mutta heistä huokuu auktoriteetti, mikä pitää muksut kurissa. Lapset tykkäävät tädeistä ja hakeutuvat heidän luokseen kertomaan juttuja ja leikkimään rauhassa. Tämmöistä luontaista auktoriteettiä tapaa harvoin ja se hienoa. tykkään itse paljon enemmän vanhemmista kuin nuoremmista hoitajista. Ja itse olen tosi nirso. Olenkin tehnyt sen päätöksen, että jos apua tarvin, joku muu voi tulla siivoamaan, mutta lapset hoidan itse.
Hei Lontoonmami ja muut. Oli ihan pakko vastata tahan vaikka meneekin taysin alkuperaisen aiheen ulkopuolelle. Alkoi niin kovasti naurattaa tuo Lontoonmamin pannukakkukertomus.
Englantilainen mieheni oli aikoinaan Suomessa toissa ja tyopaikan kanttiinissa oli lounaaksi lihakeittoa ja pannukakkua, mies tulkitsi pannukakun yorkshire pudding:ksi ja dippasi pannukakkua lihakeiton joukkoon hyvalla ruokahalulla!
Itse asiassa Yorkshire pudding ja pannukakku on ihan samaa tavaraa, meille suomalaisille se on jalkiruoka ja englantilaisille paaruokaa!
Terveisia Lontoosta!
Totta. On se kyllä tärkeää sekin, että kykenee olemaan lapselle jollakin tavoin auktoriteetti ja panemaan mukelot kuriin. Pitää olla niitä muitakin keinoja kuin mitä tuolla leikkikentillä usein näkee. Siis että hoitajat antaa jatkuvasti pientä naposteltavaa saadakseen lapset tottelemaan ja rauhottumaan. Ite koetan opettaa muksuni siihen, että meillä ruokaillaan silloin kun on ruoka- tai oikea välipala-aika. Ja että meillä syödään ruokapöydän ääressä. Vanhemmissa hoitajissa lie ripaus enemmän auktoriteettiä kuin nuoremmissa, mutta nuoremmat taas saattavat olla helpommin " muokattavissa" kun vanhempaa helpperiä rasittaa vanhat totutut tavat, joista on vaikea kasvaa ulos. Nuorempi on epävarmempija saattaa ottaa hanakammin vanhempien ohjeet kun taas vanhempi ajattelee, että kyllä hän nämä tietää ja osaa hoitaa - omalla tavallaan. Hänen toimintatapansa saattavat olla hyvät nekin, tai sitten ajalta, jonka jälkeen moni asia on muuttunut.
Sen olen huomannut, että nuoremmilla helppereillä on usein parempi kielitaito. Tänään meidän muksu hilpatti suihkun raikkaana matolle ja pissasi siihen. Meidän helpperi ehti huutaa mulle, että " she´s raining!" Mulla pisti kyllä kovasti naurattamaan vaikka samalla harmitti kun tiesin maton kääntöpuolella lukevan, että " dry clean only" . Nääs niitä viisaita ostoksia aikana, jolloin ei vielä ollut lapsia=).
Noin muutoin tämä viikko on menny jo paremmin kuin muut. Järki meinasi yks yö lähteä kun helpperi meni kylpyyn klo 12 yöllä ja temmelsi siellä äänekkäästi 45min. En käsitä mitä hän siellä touhusi kun valtaisia loiske kävi ja me kaikki, Suomi-vieraat mukaan lukien siihen heräsimme. Seuraavana päivänä sovimme hyvässä hengessä, että kylpypuuhat sitten ennen ilta yhdeksää jos ei 10-15 minuutin suihkuja voi ottaa. Rohkenin eilen päästää tytön toviksi taloyhtiömme leikkikentälle helpperimme kanssa kun itse olen nyt kuumeinen. Ihan luottavaisin mielin uskalsin ja hyvä mieli tuli kun kaikki oli mennyt hyvin. Kyllä tämä siis tästä pikku hiljaa.
Meillä ei ole kodinhoitajakokemusta, mutta lastenhoitajasta kyllä ja asummekin ihan vain Suomessa. Sanoisin kuitenkin, että sitten, kun vauva syntyy oma asennoitumisesi varmasti muuttuu. Tai ainakin minulle kävi niin. Esikoisen kanssa koin hyvin pystyväni tekemään kaiken itse ja " oikein" , mutta kun vauva tuli, niin hommat myöskin kaksinkertaistui ja opin olemaan pelkästään tyytyväinen kaikkeen saamaani apuun. Samoin myös oma vaatimustasoni laski ja kaikki ei ole niin " nöpönnuukaa" . Ymmärrän hyvin tuntemuksesi, ei se delegoiminen ole aina helppoa. Nauti saavutetusta edusta täysin rinnoin ja onnea loppuraskauteen!