Eikö uhmaikäiselle lapselle saa huutaa vaikka mikä olisi? Aiheuttaako vakavia traumoja?

Ei tuo huutaminenkaan tunnu kivalta, mutta parempi mielestäni noista kahdesta. Voi kun keksisit jonkun ihan oikeasti hyvän kasvatusmetodin.

Luin juuri jonkun horjalaisen psykologin kirjoittaman kirjan lapsen rajoittamisesta, se oli tosi hyvä, olisikohan sen nimi ollut lapselle rajat?

...eiköhän sitä jokainen äiti joskus räjähdä. Se, onko siitä vastaavaa hyötyä, on eri juttu. Lapsi tuskin rauhoituu huutamalla, voihan sen topakan komennuksen tehdä huutamattakin. Ole määrätietoinen ja komenna lapsi pois/lopettamaan vääränlainen käytös. Läpsimiseen puuttuisin (puutun) vihaisesti komentamalla, käsken pyytämään anteeksi jne. Jos ei auta nii uhmis pois vaavin (tai ketä nyt läpsii) luota. Se nyt vaan on normaalia, että se uhma tulee ja hyvä niin! Muuten ei kehittyisi lapselle omaa tahtoa ja silloin pärjääminen tulevaisuudessa olisi mahdotonta.



Itse yritän muistuttaa heikolla hetkellä (eli silloin kun on itsellä huono päivä) " tämä on normaalia, tuo on lapsi, sen KUULUU uhmata tuossa iässä, minä olen aikuinen ja uhmani jo ohittanut" . Aikuisella aikuisen keinot. Joskus totean tyynen rauhallisesti " kokeileppa maata mahallaan ja potkia vähän, sekin voi auttaa" , yleensä hölmistynyt ilme. Mutta tuommoiseen makaan-ja-potkin-kiukutteluun tuskin edes puutun, ketäpä se vahingoittaa.



Niin...minulla ei ole omaa lasta, työn puolesta tiedän kuitenkin mitä uhma-ikäisen kanssa olo on ... Hoidan yhtä uhma-ikäistä erityislasta, jonka psyykkinen kehitys normaalia ja onneksi uhmakin löytyy. Ei auta huutaa ei ;) omalle oisin varmaan jo korottanutkin ääntä. Kukaan ei ole täydellinen, eikä varmasti tee lapselle tarumoja tuollaisella. Mummon tyyli nyt on sanomattakin selvästi ihan hakoteillä....

kun huudat, oppiiko lapsi paremman käytöksen ja alkaa tehdä toivomallasi tavalla?



Lasten kasvattaminen ei eroa paljonkaan koiran kasvattamisesta. Koira ei tottele huutamisella, mutta jämäkällä, tehokkaalla sanomisella tottelee.



Kannattaa myös kokeilla sellaista vinkkiä, ettei käytä " älä" -lauseita lapsen kanssa. Eli älä sano " älä juokse" vaan " kävele" . Anna lapselle se esimerkki MITEN hänen tulisi tehdä, älä vain kiellä.

Luottakaa äidit oikeasti itseenne! TE ollette ne jotka määrää. Te olette ne, jotka päättää milloin homma menee överiksi. Teidän ei tarvitse lahjoa/maanitella/kiristää vaan lapsen kuuluu uskoa teitä, koska te olette niitä aikuisia ja äitejä. Se täytyy iskostaa ensin itselle " en aio hävitä yhtään taistelua" ja vain sillä lailla lapsi tietää, että heillä ei ole vaihto-ehtoa. Se on uskottava. Yhtään muksua, ei ole tullut vastaan, jolle en olsi " pärjännyt" . Ja ei, en ole lasten kesken ollut vihattu, vältelty hoitaja. Päinvastoin. Rajat tuo turvallisuuden ja lapset luottavat aikuiseen, joka tietää heidän puolesta, mitä tehdä vaikeissa tilanteissa.



Uskoa itseenne niin kyllä helpottaa! :D

Ethän sinä huuda muillekaan ihmisille silloin kun sanomasi ei mene perille - ethän? Työkavereille, esimiehille, asiakkaille?



Miksi kuvittelet että sanomasi menisi lapselle paremmin perille huutamalla? Sitten kannattaisi varmaankin alkaa huutaa kaikille muille myös :o)



Niin kuin joku toinen tuolla sanoi - jämäkkyys on se oikea keino. Sen voi toteuttaa vaikka kuiskaamalla, ei tarvitse käyttää ylimääräistä volyymia.

On ihan loputon suo ja kierre, eikä käytännössä auta mitään.



Yritä löytää niille tunteillesi jokin muu väylä, hikijumppa, lenkki tms. Minä käyn kuntonyrkkeilemässä ja mätkin säkkiin kaiken turhautumisen. Olen tosi kiivas luonne, mutta kertaakaan ei ole tällä metodilla vielä kihahtanut yli, ja uhmiksia on sentään kaksi, 2- ja 4-vuotiaat.

Ite oon oppinut tän kantapään kautta. Meillä 5v ei enää korvansa lotvauta mun huudolle. Eli ihan turhaa se on ollut. Puhumalla noi asiat meillä ainakin ainoastaan menee läpi, niin tuskastuttavaa kun se itselle onkin, kun sisällä kiehuu niin, että tosiaan tekis mieli juosta seinän läpi.



Mutta toi mummun tyyli oli kyllä vihonviimeinen! Ja mikä parasta, tossa toi tie on vielä lyhyempi, sillä Supernannyn sanoin, älä uhkaa lasta millään, mitä et myös voi toteuttaa. Eli noista mummon uhkailuista kuluu voima vielä nopeammin kuin tosta sun huutamisesta.

päivittäin monta kertaa karjuminen tietysti ei ole hyvä. ja eihän se silloin enää tepsikään. mutta jos kyllä joskus se karjahtaminen saa ne mukulat seisahtumaan ja tajuamaan että kohta palaa pinna mutsilla. toimii suhteellisen harvoin käytettynä. kyllä meillä ainakin pojat seisahtuvat niille sijoilleen ja tajuavat että nyt meni yli ja överiks.



ja aina parempi käyttää näitä jäähy sun muita taktiikoita.

Silti itse ainakin ajoittain huudan, vaikka olen paljon saanut itseäni pois siitä tavasta. Huutaminen on minulle keino purkaa omia patoutumiani, huudan kun mittari tulee vain kertakaikkiaan täyteen. Pitäisi keksiä joku muu toiminto tilalle, mennä vaikka tamppaamaan mattoja tai jotain.



Huutaminen on kuitenkin huono asia.

tuo on järkyttävää kivikautista kasvatusta- ja me 70-luvun lapsethan ollaan pääsääntöisesti syyllistytty niin että saa loppuikänsä siitä selvitä. Anoppisi on typerä ja todella väärässä.

3-vuotias ei saa traumoja jos joskus huutaa, varsinkin jos sanot että äiti on nyt vihainen ja selität asian syyllistämättä 3-vuotiasta. Huutamisestahan ei oo mitään hyötyä uhmiksen kanssa, mutta saathan joskus näyttää tunteesi ja väsyä.

jos lapsi aikuisena huutaa, että perkele kun vituttaa kun vituttaa. Se on vaan tervettä.



Mummu on kamala. Hyi helvetti. Tuolla tavalla traumatisoidaan lapsia. Mustalaiset vie! Halloo!



Teet ihan oikein! Mummu on kamala.

Haluan myös tähän ap:n aloitukseen kommentteja =)

selitän, että äiti huusi, koska äitiä suututti niin kovasti. Anteeksi en pyydä, kun en oikein tiedä mitä pitäisi pyytää. Yleensä kysyn halitaanko, leikitäänkö jotain kivaa tms.