Onko lapsessasi piirteitä joista et pidä?
Tämä on tabu, mutta onko lapsissasi piirteitä joista et pidä tai joita suorastaan inhoat?
Kommentit (26)
Tietenkin on, eivät muksuni ole täydellisiä.
On. Hän on herkkä, itku tulee todella vähästä. Siedän sitä tietysti, mutta toki toivoisin että hän olisi vähän kestävämpi. Kyseessä on poika.
On. Aloitin tästä tänään ketjunkin, mutta se poistettiin: 22-vuotiaan vastuuttomuus omasta elämästään.
Mun 23-vuotiaani on tuhlari. Sitä on ehkä vaikein ymmärtää. Isänsä on myös, mutta me ei olla oltu yhdessä 20 vuoteen.
En voi sietää siskoni lasta. Hän on hemmoteltu, huomionhakuinen, itsekeskeinen ja täysin kykenemätön ottamaan vastuuta mistään teostaan. Oletin kun hän oli lapsi, että se menisi aikanaan ohi, mutta hän on 16-vuotiaana ihan samanlainen, ellei pahempi. On todella vaikea olla esim mökillä samaan aikaan, kun se käytös vituttaa niin paljon.
On. Tekee pilalauluja pikkuveljestään ja säestää niitä kitaralla. Päättyy aina riitaan ja tappeluun.
Isoisäni ei pitänyt minusta, koska olin hieman ylipainoinen poika ja se tarkoitti isoisälle että olen laiska ja heikko. Hän ilmaisi joskus halveksuntansa ikävästi, ei suoraan mutta ohimennen. Arvet siitä jäi. Pahinta oli että halusin eniten hänen suosiotaan, mutta olin hänelle pelkkä pettymys ja varmaan lihavine ulkonäköineni merkki suvun degeneroitumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Isoisäni ei pitänyt minusta, koska olin hieman ylipainoinen poika ja se tarkoitti isoisälle että olen laiska ja heikko. Hän ilmaisi joskus halveksuntansa ikävästi, ei suoraan mutta ohimennen. Arvet siitä jäi. Pahinta oli että halusin eniten hänen suosiotaan, mutta olin hänelle pelkkä pettymys ja varmaan lihavine ulkonäköineni merkki suvun degeneroitumisesta.
Voi pientä :( Olisit ansainnut parempaa, toivottavasti tiedät että syy ei ollut sinussa.
No on vähän imbulsiivinen, mutta hyvät puolet korvaa tämänkin asian.
Tiedän tapauksen, jossa äiti halusi hemmotella pojan pilalle, kun taas isä olisi halunnut että poika oppisi vastuulliseksi.
Lopputulos: avioero ja poika äidille. Lopputuloksena persoonallisuushäiriöinen poika, joka elää äitinsä kanssa symbioosissa vielä 30 vuotiaana. Isä on jätetty kuvioista ulos.
Tottakai on.
Olen aina opettanut, että on tärkeää elää omannäköistä elämää . Me emme ole 25-vuotiaan poikani kanssa klooneja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isoisäni ei pitänyt minusta, koska olin hieman ylipainoinen poika ja se tarkoitti isoisälle että olen laiska ja heikko. Hän ilmaisi joskus halveksuntansa ikävästi, ei suoraan mutta ohimennen. Arvet siitä jäi. Pahinta oli että halusin eniten hänen suosiotaan, mutta olin hänelle pelkkä pettymys ja varmaan lihavine ulkonäköineni merkki suvun degeneroitumisesta.
Voi pientä :( Olisit ansainnut parempaa, toivottavasti tiedät että syy ei ollut sinussa.
Itseasiassa en. Mietin yhä edelleen että aiheutin pettymyksen olemalla possu ja tunnen siitä syyllisyyttä. Ei noista tunteista yli pääse kovin helpolla. Ja minä olen jo aikuinen mies (tosin en ole ollut lihava 30:een vuoteen).
Tietysti on. Monesti ovat samoja piirteitä joista ei tykkää itsessään. Ja sitten niitä joutuu omassa lapsessa katselemaan.
Vihaan? En tosiaankaan. Mutta on jokaiessa lapsessa joku piirre, mitä toivoisin, että ei olisi. Esikoinen ei saa otetta omasta elämästään millään. Keskimmäinen on samanlainen introvertti-autisti kuin minä. Ja kuopus on ylianalysoija. Ja samalla noi on myös vahvuuksia: Esikoinen on todella valmis oppimaan ja kokeilemaan, avoin kaikelle. Keskimmäinen on matkalla oikeasti menestystä (yo-papereilla tutalle suoraan). Ja kuopus lukee ihnisiö ympärillään paremmin kuin kukaan kenet tunnen.
Vierailija kirjoitti:
On. Tekee pilalauluja pikkuveljestään ja säestää niitä kitaralla. Päättyy aina riitaan ja tappeluun.
Huumorimies. Velipojalla ei ole huumorintajua.
Juu, sen isä. Ja kaikki vaikutteet tältä. Täysi oksetus. En voi valitettavasti sanoa edes pitäväni lapsestani
Lapseni on Puppa fani, ou jee! 👴🏻👵🏻😚🥳💗