Mikä vaivaa ihmistä joka pysyy suhteessa jossa ei ole onnellinen?

Pitkä yhteinen historia, tottumus, talous, lapset. Aika suuria syitä pysyä yhdessä, vaikka joka päivä ei yhtä ilotulitusta olisi. On pikemminkin niin, että asiat saavat olla hyvin huonolla mallilla ennen kuin viitsitään erota. 

Tiedostavuus että tunne on tilapäistä. Voi sitä tuntea itsensä onnettomaksi, vaikka järki sanoo että mitään syytä siihen tunteeseen ei ole muuta kuin suhteeseen tottuminen.

Vierailija kirjoitti:

Fyysinen suhde ei ole se juttu, jota halutaan pitää yllä ja voimissaan. Iän myötä tarpeet ja halutkin muuttuvat. Meillä yli 30-vuotiaan suhteen kulmakiviä lienevät rakkaus, välittäminen, se että ollaan toisen paras ystävä, keskustelut ja kuunteleminen, toisen arvostus ym. Tottakai lapsetkin ovat liima osanaan, perhe. Oikeastaan fyysisellä ei ole niin suurta painoa enää, vaikka kyllä sitäkin aina välillä muistetaan salaa paikkailla, jos silmä välttää muulta perheeltä.

Tässä oli pointtina onnellisuus ja te olette käsittääkseni onnellisia. Mitä jos tilanne olisikin toinen, kokisit olevasi yksin ja saisit kuulla vain arvostelua jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Niin kovin monella keski-ikäisellä tuntuu olevan suhde missä ei ole joko seksiä, läheisyyttä tai ikinä mitään kivaa yhteistä tekemistä.

Mikä saa pysymään suhteessa jossa voisi elää vaikka kenen kaverin kanssa?

Avoin suhde. Ilmoitin vaimolle, että minulla on seksiä jossain, joko kotona tai muualla, hän saa päättää. Nyt on muualla. 

Ero on niin raskas tapahtuma, että voi tuntua helpommalta kituuttaa huonossa suhteessa, kun koskaan ei tunnu olevan hyvä aika erota. Jo se henkinen stressi erosta, vaikka suhde olisi huonokin, on valtava ja pistää kaiken sekaisin pitkäksi aikaa. Oman terveyden, työssä jaksamisen jne. Puhumattakaan sitten jos asutaan yhdessä tai on lapsia ja muuta yhteistä omaisuutta jota ei olekaan niin helppoa tuosta noin vain jakaa.

Omalla kohdalla kyse on varmaan laiskuudesta. Eikä sitä onnea kuitenkaan sen kummemmin enää muualtakaan löydä, toivo karisee kun vuodet vierii. 

Ei halua rikkoa lastensa perhettä. Kumpikaan ei näe ongelmaa kaverisuhteessa, jossa nukutaan eri huoneissa. Kumppani on hyvä ystävä, jonka kanssa on pitkä historia. Iltaisin on kiva jutella jonkun kanssa. Kumppani osallistuu arjen pyörittämiseen. Yhteiselämä mahdollistaa paremman elintason kaikille. Tuskin seksiä saisi sinkkunakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kovin monella keski-ikäisellä tuntuu olevan suhde missä ei ole joko seksiä, läheisyyttä tai ikinä mitään kivaa yhteistä tekemistä.

Mikä saa pysymään suhteessa jossa voisi elää vaikka kenen kaverin kanssa?

Avoin suhde. Ilmoitin vaimolle, että minulla on seksiä jossain, joko kotona tai muualla, hän saa päättää. Nyt on muualla. 

Pitäsiköhän mun sanoa samat sanat miehelleni? Sitten alkais kauhea uhriutuminen kun akka on ikävä ja vaatii seksiä, yhyyy.

                                                                                          Työ on jumala,                                                          ier-

Omalta osaltani voin sanoa, että tottumus, yhteinen historia, muutoksen pelko ja tavallaan turtuminen siihen tilanteeseen pitkittivät lähtöä liian pitkään. Sitten viimeinkin kun sen tein, se oli todella vapauttavaa. Kenties olen loppuelämäni yksin, mutta ainakin elän rehellisesti omaa elämääni. Loppupeleissä se oli paljon yksinäisempää lusia huonossa suhteessa kuin olla virallisesti yksin. Ei ahdista enää ja katson tätä elämää aivan uusin silmin. 

Yksi syy voi olla sitoutuminen. Itse olen nykyään onnellisessa suhteessa, mutta tiedostan että suhteessa on erilaisia aikoja. Joka hetki ei voi olla onnen kukkuloilla. Erilaisten hetkien välillä pitää tasapainoilla ja miettiä, milloin onneton tila on muuttunut pysyväksi eikä toivoa enää ole. Edellisessä suhteessa pidin toivoa yllä kauan, ehkä liian kauan. Ajattelin että asiat voivat vielä muuttua paremmaksi. Enää en odottaisi niin kauaa, mutta en myöskään lähde heti jos jossain kohtaa tunnen itseni onnettomaksi. 

Onko ap uudessa suhteessa, joka on kestänyt vasta muutamia vuosia (<10 v) ja kuvittelee, että se on nyt "se oikea"? Kontrastina nelikymppisenä eroon päättyneelle nuoruudensuhteelle?

Taloudelliset ongelmat, lapset, tottumus, realismi. Ei se sen paremmaksi muutu vaikka eroaiskin. Ikää jo sen verran ja ei jaksa mitään säätöä. Arki pyörii jne. Olen kyllästynyt tohon ainaiseen ns. onnellisuuden tavoitteluun. Asiat on kuitenkin suht ok ja sitä paitsi paremmin kuin monella muulla.