Mun poika kysyi aamulla kun mentiin päiväkotiin: Äiti, miksi sä et halunnut isän kanssa naimisiin?

Ja joskus pysäkillä bussia odotellessamme kierteli miehiä ja tuli sitten kysymään minulta, että kelpaisko äiti tuo? Oli siinä ihmisillä hauskaa, minulla oikeastaan ei. Voimia sinulle, meille löysi tiensä uusi mieskin aikoinaan, ja poika on taas tyytyväinen, sanoi vielä että hyvä, kun talossa on mies.

Nää lapset on aika veikeitä. Mun poika totes isälleen kun pakkas tavaroita mukaansa täältä et " hei, hei, me otetaan sit uusi isi" .



Poika on tainnu tietää asioita vähän paremmin kuin mä... mä kun ajattelin et en enää mitään miestä taloon ota, mut onpas täällä ja poika kutsuu häntä nykyään isiksi...

Sehän on tosi kätevää vaihtaa muljaderi-ukko uuteen parempaan ja antaa lasten huudella perään.

Ei mua hekottanut silloin ollenkaan eikä hekota nytkään. Surullista se oli, että lapsen isän mielestä oli jotain tärkeämpää kuin oma vaimo ja oma poika. Mutta parisuhde ja perhe on kokonaispakettiratkaisu, johon kaikkien pitää sitoutua. Ei sitä voi ketään ketjulla kotiinsa kahlita.



Mutta loppujen lopuksi kaikki on mennyt tosi hyvin ja ehkä kaikkien mutkien jälkeen alan ymmärtää, että näin oli ihan meille kaikille parhaaksi.



Se vaan ihmetyttää, että miten ennusukko on tuo pieni poika.