Olen pian 30v ja tunnen itseni lapseksi edelleen. Jokin osa lapsi ominaisuudestani ei kai kasvanut riittävästi?

Suren vuodesta toiseen valtavasti sitä, että minussa on tietynlainen tyhjiö joka kaipaisi valtavasti rakkautta. Minussa tuo näkyy sitten påämäärättömyytenä. Addiktioita ja ajelehtemista.

Olen hyväksynyt tavallaan tämän itseni enkä kaipaa sääliä ollenkaan. 

Haluan vain kirjoittaa. On niin kova kaipuu saada sitä jotain mitä minulta jäi puuttumaan koska alkoholi väritti koko lapsuuteni eivätkä kumpikaan pystyneet olemaan läsnä tai antamaan itsestäänkin sellaista mitä he eivät saaneet. 

Kaipaisin niin paljon rakkautta. Minulla on ollut rutkasti ongelmani ihmissuhteissa. Yleensä olen antanut ihmisten kohdella minua miten haluavat ja olen yrittänyt kiltteyden ja miellyttämisen kautta kompensoida riittämättömyyttä. 

Suru on läsnä mutta tavallaan olen myös ok. Käyn töissä, teen mitä teen. Mitään en kuitenkaan näe edessäpäin. 

Minulla esimerkiksi perheen perustaminen on täysin utopistinen ajatus koska koen olevani edelleen lapsi tietyllä tapaa.