Mä pelkään että lapseni kuolee!

Siinä monikin äiti kertoi, että samanlaisia pelkoja on. Itse olen yksi näistä. Tämä pelko syö voimat. Apua tähän ei taida olla.

Kannattaisko nyt pikkasen hellittää tota stressiä ja miettiä mistä se on saanut alkunsa. Toki jokainen normaali äiti on huolissaan lapsensa puolesta ja olen minäkin tarkistellut, että lapsi hengittää, kun on oikein kipeä. Jos toi on jatkuvaa, vaikka aihetta huoleen ei olisi niin kannattaisi jutella jonkun kanssa.

Mut ei saa olla hysteerinen... Sun pelkos ei auta tulevaan, etkä voi valvoa ja vahtia lastas kaiken aikaa. Elämässä tulee eteen kaikenlaista!

Kyse taitaa olla ahdistushäiriöstä, mihin voi tehota erilaiset terapiat.

Ajateltavaa voit löytää myös Ben Malisen kirjasta Häpeän monet kasvot - tiedostamaton häpeä (mikä johtuu torjutuksi tulemisen pelosta) voi aiheuttaa monenlaisia ahdistus- ja masennusoireita ja pelkotiloja, esim. juuri kohtuuttoman suurta sairastumisen pelkoa ja kuoleman pelkoa. Kun oppii tunnistamaan tunteitaan ja käsittelemään niitä tietoisesti, olo helpottaa ja pelot lievittyvät.



Syy voi tosin kait olla jokin muukin, mutta tämä on yksi näkökulma asiaan. Meidän suvussa tätä on runsaasti liikkeellä.

Lapsi on kuitenkin niin vilkas, ettei kolhuilta ole voinut välttyä, vaikka parhaani yritän.



Aina on huono omatunto, jos jotain sattuu, minkä olisin voinut ehkä estää paremmalla valvonnalla.

siis pelkään että tämäkin hyvä viedään minulta pois.

Et sä voi aina vahtia, esim. kun lähtee hoitoon ja kouluun. Miten lapsi pärjää sitten " yksin" , kun ei ole saanut tilaa opetella pärjäämistä?!

Jos menee lentäen, tarkistan uutiset netistä tai tekstiteeveestä vähän väliä... Sanomattakin on selvää, että tarkkailen jatkuvasti itseäni ja muita perheenjäseniä etsimällä merkkejä vakavista sairauksista; onko mustelmia oudoissa paikoissa jne. Tämä kuulostaa kirjoitettuna vielä sekopäisemmältä, kuin tiedän itsekin sen olevan... Enimmäkseen olen pystynut elämään asian kanssa. Lähipiirini naureskeleekin sille, että olen niin ylivarovainen jne. En ole edes ääneen kertonut näitä kaikkia. Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä pitäisi käydä juttelemassa jossain... Minulla on kaksi pientä lasta, 2v. ja 4kk. Äidiksi tuleminen, raskaudet ja synnytykset ovat varmaan herkistäneet tätä " oireyhtymää" entisestään. Usein tulee mieleen, että oli tavallaan helpompaa, kun ei ollut vastuussa kenestäkään muusta... ei tarvinnut pelätä kuin omasta puolestaan..!

kommentti nyt ei yhtään auta ap:tä. Kyllähän hän varmaan itsekin tajuaa, ettei KANNATTAISI pelätä koko ajan, mutta minkäs teet kun pelkäät! Mulla on samaa vikaa, koitan psyykata itseäni eroon siitä...

Minäkin olen pelännyt siitä asti kun sain ensimmäisen lapseni, siis pelkään että lapsilleni, miehelleni tai minulle sattuu jotain! Yksi lapsistani sairastui leukemiaan, ja tuijottelen paniikkissa lapsien mustelmia ym. Kiikutan lääkäriin, kun nuha ei ala hellittää! Aina kun jostain kolottaa, kuvittelen sairastuvani syöpään! Pelko on tullut jäädäkseen!

Tuossa äsken joku sanoi, että " pelkään että tämäkin hyvä viedään minulta pois" . Juuri tätä on minunkin pelkoni lasten suhteen. Olen joutunut aika kovien kokemusten kanssa elämään ja pelkäämään kaiken hyvän katoavan. Nyt vasta tajusin tuon.

Itse olen kuitenkin niin taikauskoinen (ajattelen että pahimmat pelot tuppaavat toteutumaan), että yritän olla ajattelematta asiaa ja kääntää ajatukset väkisin positiivisemmiksi.

eikä todellakaan kaikki pelkää... minulla on vakavasti sairas lapsi joka tällä hetkellä voi hyvin ja en silti pelkää koko ajan, että hän kuolisi. enemmän pelkään tulevia leikkauksia ja että hän kuolee niihin.

Tuohon aikaan olivat todella usein sairaana ja se sai huolestumaan. Lisäksi meillä on yhdellä sellainen sairaus että jos hoitotasapaino ei ole kunnossa on todellinen vaara olemassa.



Sairastelukierteen katkettua helpotti myös pelkoni ja ole oppinut löysäämään. En tee enää kierrosta huoneissa kun itse olen menossa nukkumaan. Kerran vaan päätin etten mene ja hyvä niin.



Kolmisen vuotta kesti tuota sairastelukierrettä joten uskallan luvata että kyllä se helpottaa.



Toki kaikkien elämä on rajallista ja tapahtuu jotain yllättäviä asioita joita ei voi ennakoida mitenkään, elämä rullaa omalla painollaan ja se on vain hyväksyttävä.