Normaali teksti katkerien keskelle

Olen nainen ja rakastan sydämeni pohjasta omaa miestäni. 50+ pari.

Me emme riitele, joskus pitää keskustella toki jokin asia halki. Väärinymmärryksiä ne ovat olleet. Senkin voi tehdä nätisti. Ikinä ei meillä huudeta tai haukuta.

Olemme aika samanlaisia. Tykätään pitkälti samoista asioista, mutta on myös paljon omaa elämää kummallakin.

Kummallakin on paljon aikaa ja paneutumista vaativa työ. Tykätään sitten luonnossa ja läheisten kanssa viettää vapaa-aikaa. 

Elämämme ja minun elämäni on hyvää, ylipäänsä miehet eivät ole vihollisiani. Tai että rakkaani olisi jotenkin huonontanut elämänlaatuani - ei.

Enkä minä ole kotiorja. Puolisoni ei ole itsekäs mieslapsi, ei laiska, juoppo eikä pervo, vaan älykäs, hauska, rehellinen ja hellä ihminen. 

Hyvä rakastajakin on -  ja siksi minäkin usein haluan häntä. Suostun käytännössä aina kun tahtoo. Tajuaa itsekin, milloin olen väsynyt tms.

Komea miehinen mies on ja aina puhdas - paitsi toki fyysisen työn touhussa joskus ennen suihkua. Kätevä tekijä kun on. 

Joskus minun pitää ihan sanoa, että lepäisit ja ottaisit omaa aikaa. Kotityötä tehdään tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan kummatkin. 

Minä mieluummin teen ruokaa ja leivon kuin korjaan, asennan jne. Ja on myös talon, auton ja mökin parhaaksi se että osaavampi tekee.

Mies osaa kyllä kaikki kodin sisätyöt ja minäkin pystyn luomaan lunta ja leikkaamaan ruohoa. Sitä pitää tehdä mitä pitää - ja kumpi ehtii.

Ei tämän elämän tarvitse olla taistelua. Eikä se varmasti keskimäärin edes ole. Tämän palstan parisuhde- ja perhejutut ovat kauhean negatiivisia.

On hyviä miehiä ja naisia. On onnellisia liittoja. On rakkautta. Meille ei lapsia suotu mutta mieheni olisi ihan varmasti ollut hyvä ja aktiivinen isä ja pappa.