Okt-asujat, onko teillä ovikelloa?
Pitääkö mielestäsi omakotitalossa olla aina ovikello?
Kommentit (16)
On, mutta se ei toimi. Ei ole toiminut ainakaan kymmeneen vuoteen. Lieneekö patteri myös lopussa.
Joskus, kun naapurin ukko käy, niin hän hakkaa nyrkillä oveen. Käyhän se niinkin. Yleensä kylläkään ovi ei ole lukossa, jos ollaan kotona.
Ei ole ovikelloa. Pärjää ilmankin.
On, mutta ei sillä ole mitään virkaa kun koirat ilmoittaa tulijoista jo kauan ennen kuin ehtivät ovikellon nappulalle.
Ei todellakaan. En availe kerjääjille ja kaupustelijoille, eli mitä teen ovikellolla. Ihmiset saa ilmoittaa tulostaan etukäteen, muilla ei ole asiaa avata ovea. Ovet on tietenkin aina lukossa.
Meillä ei edellisessä kodissa ollut ovikelloa remontin jälkeen. Näin meni 9 vuotta. Nykyisessä kodissa myös ovikello lähti remontin myötä, uutta ei tullut eikä tule.
Meillä muös portti aina kiinni lukittuna niin, ettei pihaan ylimääräiset tulijat pääse.
Tuntui oudolta, ettei olisi ovikelloa. Meillä posti kuljettaa paketit harva se päivä ovelle (joo, ei asuta Suomessa), niin miten se muuten ilmoittaisi, että on siellä.
Ei ole. Eikä ovikaan ikinä lukossa. Koirat hoitaa kyllä jos meille eksyy. Vuorotellaan ketkä jää kotiin kun ollaan pois.
Autokaan ei ikinä lukittu. Koirat vahtii sitäkin niin kotona kuin parkkikaella.
Kesällä tosin jompikumpi ihminen joutuu kökkimään autossa ja toinen käy kaupassa.
Kun ikkunat apposellaan autossa/ac päällä.
On ollut mitä ihmeellisimpiä urpoja narisemassa että koirat paahtuu kun auton sisälämpö tyyliin 18 astetta.
Koirat vittuuntuneena läähättää kun kielletty ettei saa ketään purra vaikka yltäisivätkin. Mikä siinäkin että pitää niitä tahallaan provosoida kun ovat töissä eli vahtivat.
On, mutta se toimahtelee kun muistaa. Kolkutin on jo valmiiksi tehtynä, kunhan saan vain asennettua.
En tarvitse ovikelloa. Jos joku on tulossa käymään, niin hän soittaa ennakkoon kännykällä.
On, tietenkin.
Miten muuten saisin tietää että ovella joku lähetti tms?
Jehovat pysyvät kaukana kun vaan avaa suunsa ja käskee hihhulien häipyä.
Vierailija kirjoitti:
On, tietenkin.
Miten muuten saisin tietää että ovella joku lähetti tms?
Jehovat pysyvät kaukana kun vaan avaa suunsa ja käskee hihhulien häipyä.
Lähettihän voi koputtaa oveen tai ikkunaan. Niin ainakin minulla tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Tuntui oudolta, ettei olisi ovikelloa. Meillä posti kuljettaa paketit harva se päivä ovelle (joo, ei asuta Suomessa), niin miten se muuten ilmoittaisi, että on siellä.
Meillä Suomessa postin työntekijöillä on kannettavat puhelimet. Soittavat kun tietävät milloin ovat täällä. Menen silloin vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Eikä ovikaan ikinä lukossa. Koirat hoitaa kyllä jos meille eksyy. Vuorotellaan ketkä jää kotiin kun ollaan pois.
Autokaan ei ikinä lukittu. Koirat vahtii sitäkin niin kotona kuin parkkikaella.
Kesällä tosin jompikumpi ihminen joutuu kökkimään autossa ja toinen käy kaupassa.
Kun ikkunat apposellaan autossa/ac päällä.
On ollut mitä ihmeellisimpiä urpoja narisemassa että koirat paahtuu kun auton sisälämpö tyyliin 18 astetta.
Koirat vittuuntuneena läähättää kun kielletty ettei saa ketään purra vaikka yltäisivätkin. Mikä siinäkin että pitää niitä tahallaan provosoida kun ovat töissä eli vahtivat.
Ihanko /ac päällä 🤣🤣🤣🤣🤣🤣 ilmastointi on varmaan liian nolo sana sinulle🤣🤣🤣
Ei ole ovikelloa, eikä ole ollut sille tarvettakaan.
On. Paristo tosin loppui joskus vuosia sitten. Ovikin oli lukossa silloin kun teini oli kotona, lukitsi aina viimeistään kun ilta pimeni.