Masennuksesta selvinneitä?

Täällä yksi masennuksesta selvinnyt. Masennus ilmeni kohdallani täydellisenä tunteiden häviämisenä ja vieraantumisen tunteena. MIeliala ei siis ollut oikeastaan matala, kun mitään mielialaa ei ollut. Lääkäri diagnodoi masennuksen, lääkitys ja terapia auttoivat. Tsemppiä sulle, et ole epäonnistunut, joskus asiat vain vievät enemmän aikaa.

On.Olin pahasti masis.Työ meni,kaikki mätti.Lähdin muualle töihin olin kyllä käynyt lääkärillä ,saannu lääkkeen.Lääke aih.vauhdikkuutta.Työn ohella.Sain kamuja aloin viihtyy ulkona käymisestä.Liikuinkin.Masennus opetti paljonkin ,nauti elä omaa elämää.Kaikkeen ei rahaa tarvitse.Tuon jälkeen sain töitä palasin NS kotiin.Mutta masis jää ,ei siitä parane mutta oppii elämään.Enää ei oo itsetuhoinen mutta kuolemaa ei pelkää.Ajattelen sama millon lähtis..on elämä vieläkin tosi ei mitään.Mutta asioita mitkä antaa onnellisuuden tunteen ,tekeminen,kädentaidot..Kavereita ei oo paikkakunnal mis asun koiran kaa liikun.Nyt tuli paniikkihäiriö taas erinäisistä syistä..Katotaan mitä elämä tuo,tuo se hyvääkin jos huonoakin..

Yritä päästä Kelan kuntoutukseen, tutustut toisiin samassa tilanteessa oleviin, ehkä ystävyyssuhteitakin syntyy, ainakin yhteistä tekemistä joka helpottaa yksinäisyyttä. Kuntoutukset ovat yleensä viikon jaksoja joita on kolme, ainakin ennen oli myös pidempiä kolmen viikon jaksoja. Kysy mielenterveyshoitajalta tai lääkäriltä neuvoa hakeutumiseen. Monilla paikkakunnilla on myös yhteisiä tapaamisia keskustelujen ja harrasteiden merkeissä, niistäkin tietää hoitaja.

Hanki koira tai jokin paljon aikaa vievä harrastus. Toisin sanoen kiire huijaa ajatukset muualle, ja itsetuhoajatuksille ei ole tilaa, kun on muuta murehdittavaa.

Saan kiinni tuosta tunteiden katoamisesta, josta yksi vastaaja on kirjoittanut. Tämä siis ap taas. Huomaan, että ei jaksa kiinnostua ja sympatisoida yhtään muiden murheita ja kuulumisia. Olen aiemmin ollut innokas käymään ulkona ja järjestänyt itsekin illanistujaisia paljonkin, mutta nykyään ei kiinnosta nekään, kun tuntuu, että en jaksa esittää ns. normaalia ja esimerkiksi hymyileminen on työn ja tuskan takana. Huomaan eristäytyneeni niistäkin vähistä menoista, joita nykyään enää olisi. Myös muut aiemmat kiinnostuksen kohteet tuntuvat ihan mitättömiltä, ei jaksa edes live musiikista enää innostua. Jos jollain keinolla nyt saisin itseni katoamaan maan päältä niin tekisin sen. En jaksa elää tällaista elämää hamaan koko loppuelämääni. En kuitenkaan ole itsetuhoinen.

Kuulisin mielelläni lisää omakohtaisia tarinoitanne masennuksesta ja varsinkin siitä selviämisestä.

Mä olin joskus niin masentunut, että tunsin olevani kuplassa. En tuntenut saavani mitään yhteyttä enää muihin ihmisiin enkä tuntenut käytännössä mitään.

Minua piti pinnalla ja elämässä kiinni unelmat, joista tiesin, että pyrin ne vielä toteuttamaan. Ja toteutin ne ja paljon enemmän ja menin elämässä eteenpäin.

Masennus kesti kaksi vuotta eikä enää koskaan uusiutunut. Minua auttoi lääkitys ja terapia alkuun. Minulla oli silloin poikaystävä ja hänestä ei kyllä ollut mitään apua tai tukea masennukseeni. Hän oli ilkeä ja lähinnä vain aiheutti minussa itsemurhan halua. Kun erottiin, niin pystyin paremmin keskittymään itseeni.

Todella syvissä vesissä olen itsekin tällä hetkellä, tai siis olen ollut jo pari vuotta. Pahinta tässä on melkein se koska ei voi tietää loppuuko tämä joskus ja jos loppuu niin koska. 

Mitään fiksua sanottavaa minulla ei tähän aiheeseen ole, kunhan tulin seuraamaan jos vaikka saisi jostain kommentista motivaatiota jatkaa tätä elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Todella syvissä vesissä olen itsekin tällä hetkellä, tai siis olen ollut jo pari vuotta. Pahinta tässä on melkein se koska ei voi tietää loppuuko tämä joskus ja jos loppuu niin koska. 

Mitään fiksua sanottavaa minulla ei tähän aiheeseen ole, kunhan tulin seuraamaan jos vaikka saisi jostain kommentista motivaatiota jatkaa tätä elämää. 

Voimia sinullekin! koitetaan sinnitellä, vaikka vaikeaa se on, kun ei näe mitään ulospääsyä tilanteesta. Ja voimia ei ole mihinkään elämänmuutoksiin tai muihin urotekoihin. Itse en ole todellakaan aiemmin ymmärtänyt millainen sairaus masennus on. Aiemmin ajattelin vaan, että kaikillahan on elämässä on murheita ja pas...aa tulee niskaan eri muodoissa itse kullekin. Mutta kyllä tämä masennus on jotain muuta, se imaisee mukaansa niin kokonaisvaltaisesti ja haluaisi vaan lakata olemasta eikä mikään tuota enää iloa. Melkein huvitti, kun ostin viime viikolla eurojackpottia pari riviä ja kävin nopean ajatuspolun päässäni, että mitä minä sillä voitolla edes tekisin. Ei se minua onnelliseksi tekisi, koska ei rakkautta voi ostaa. Ja olisin entistä masentuneempi, jos työkaveritkin häviäisi elinpiiristä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella syvissä vesissä olen itsekin tällä hetkellä, tai siis olen ollut jo pari vuotta. Pahinta tässä on melkein se koska ei voi tietää loppuuko tämä joskus ja jos loppuu niin koska. 

Mitään fiksua sanottavaa minulla ei tähän aiheeseen ole, kunhan tulin seuraamaan jos vaikka saisi jostain kommentista motivaatiota jatkaa tätä elämää. 

Voimia sinullekin! koitetaan sinnitellä, vaikka vaikeaa se on, kun ei näe mitään ulospääsyä tilanteesta. Ja voimia ei ole mihinkään elämänmuutoksiin tai muihin urotekoihin. Itse en ole todellakaan aiemmin ymmärtänyt millainen sairaus masennus on. Aiemmin ajattelin vaan, että kaikillahan on elämässä on murheita ja pas...aa tulee niskaan eri muodoissa itse kullekin. Mutta kyllä tämä masennus on jotain muuta, se imaisee mukaansa niin kokonaisvaltaisesti ja haluaisi vaan lakata olemasta eikä mikään tuota enää iloa. M

Kiitos. Olen tuo jolle vastasit.

Minäkin ostin tänään rivin eurojackpottia. Osoittaakseni Jumalalle ja elämälle että tänne sitä rahaa jotta pääsen psykoterapiaan ja saan ostettua kaiken muunkin tarvitsemani avun jotta joskus tulevaisuudessa en enää olisi masentunut. Suoraan sanottuna vi tut taa jos joku sanoo että rahalla ei saa onnea, melko helppo päätellä että kyseinen sanonta on pelkkää sontaa.