Ensimmäinen isänpäivä ilman isää

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman ja menetyksen jälkeen suru kertoo välittämisestä ja kaipauksesta. Hyvästä suhteesta lähimmäiseen. Niitä muistoja voi vaalia.

Mulla taas isä ei ole kuollut, mutta ilman isää joudun elämään, koska välit on menneet lopullisesti. Sitä ei voi käsittää 

Miten ei voi käsittää?

Eipä se eroa mitenkään aiemmista.

Menetin niin nuorena aikuisena, että en muista ensimmäistä isänpäivää ilman isää.  Suru on muuttanut muotoaan vuosien myötä. Olen pian 50 ja surrutpian 30 vuotta isää jokaisena juhlapäivänä, isän syntymäpäivänä ja isän kuolinpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman ja menetyksen jälkeen suru kertoo välittämisestä ja kaipauksesta. Hyvästä suhteesta lähimmäiseen. Niitä muistoja voi vaalia.

Mulla taas isä ei ole kuollut, mutta ilman isää joudun elämään, koska välit on menneet lopullisesti. Sitä ei voi käsittää 

Miten ei voi käsittää?

Kenelle on muka olisi helppoa käsittää, jos suhde vanhempiin ei ole normaali? Jos vanhempi esimerkiksi haukkuu, valehtelee, kohtelee kaltoin, on väkivaltainen, alkoholisoitunut. Lista voi jatkua loputtomiin. Kyllä se on suuri taakka käsitellä minkä ikäiselle jälkeläiselle tahansa

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman ja menetyksen jälkeen suru kertoo välittämisestä ja kaipauksesta. Hyvästä suhteesta lähimmäiseen. Niitä muistoja voi vaalia.

Mulla taas isä ei ole kuollut, mutta ilman isää joudun elämään, koska välit on menneet lopullisesti. Sitä ei voi käsittää 

Olet täysin väärässä, ja käsityksesi surusta on kapea. On nimittäin mahdollista surra myös sitä ettei ole koskaan saanut (isältä) rakkautta, hyväksyntää tai tunnustusta. Suhde on voinut olla olematon tai huono, ja myös niitä vähemmän kauniita muistoja on saatava surra. Nehän ovat olemassa, muistammepa niitä tai emme.

Suru ei ole rakkauden hinta. Suru on joskus vihan hinta, mutta ennen kaikkea se merkitsee että olemme merkinneet toisillemme jotain. Täysin yhdentekeviä ihmisiä emme sure.

Vierailija kirjoitti:

Päivä muiden joukossa. Markkinamiesten keksintö koko juttu. Mitä tuota pillittämään. 

USlaisten markkinamiesten keksintö, piti keksiä jokin syy jotta ihmiset ostavat jotakin turhaa. Kiitospäivään ja hullun perjantaihin liian pitkä aika ilman hyvää myyntijaksoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman ja menetyksen jälkeen suru kertoo välittämisestä ja kaipauksesta. Hyvästä suhteesta lähimmäiseen. Niitä muistoja voi vaalia.

Mulla taas isä ei ole kuollut, mutta ilman isää joudun elämään, koska välit on menneet lopullisesti. Sitä ei voi käsittää 

Olet täysin väärässä, ja käsityksesi surusta on kapea. On nimittäin mahdollista surra myös sitä ettei ole koskaan saanut (isältä) rakkautta, hyväksyntää tai tunnustusta. Suhde on voinut olla olematon tai huono, ja myös niitä vähemmän kauniita muistoja on saatava surra. Nehän ovat olemassa, muistammepa niitä tai emme.

Suru ei ole rakkauden hinta. Suru on joskus vihan hinta, mutta ennen kaikkea se merkitsee että olemme merkinneet toisillemme jotain. Täysin yhdentekeviä ihmisiä emme sure.

Jaa enpä ymmärrä miten tuon viestin oikein käsitit, koska mielestäni puhut ihan samasta asiasta. Aloittaja puhui ilmeisesti isästä johon on hyvä suhde ja siihen liittyvästä surusta. Se on inhimillistä ja normaalia. Se että suree elossa olevaa ihmistä, johon ei saa normaalia suhdetta on kyllä vaikeampi sisäistää ja elää sen kanssa.