Lue keskustelun säännöt.
Miten voisin nauttia elämästä tai edes olla tyytyväinen siihen?
29.09.2024 |
Olen monella tavalla onnekas, mulla on esim. työ ja terveys ja taloudellisesti menee hyvin. Näistä olen kiitollinen. Mutta mun elämän pilaa yksi asia mun lapsuudenperheessä, mihin en voi vaikuttaa. Sen ymmärrän ja hyväksyn, etten voi muuttaa toisia ihmisiä. Muilla mun ympärillä kaikesta päätellen vaikuttaa olevan paljon ihanampi lapsuudenperhe. Ja mä en mitenkään voi olla ignoorata sitä, sen huomaa ihan jo tavallisessa keskustelussa kun he kertovat esim. mitä he aikovat tehdä lomalla.
Siis tavallaan voisin tehdä vaikka mitä, vaikka matkustella ja harrastaa, mut mua ei huvita oikeen mikään. Koska oikeasti haluaisin vaan sellaisen asian mitä en voi saada, ja se pilaa kaiken muun. Mulla on syyllinen olo, mutten voi tälle mitään. Eikä terapiakaan voisi muuttaa tätä asetelmaa.
Onko joku ollut samankaltaisessa tilanteessa ja jotenkin päässyt siitä yli? Löytänyt jonkun asian elämässä, joka on korvannut aiemman toiveen? Mitä te tekisitte tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sureminen. Lopulta alkoi muutkin asiat kiinnostaa, kun niille tuli emotionaalisesti tilaa.
Mikään korvaava toiminta ei ko. menetystä korjannut eikä saanut sitä unohtamaan. Tuntui jopa törkeältä yrittää pakottaa itseni kuin bimbo milloin mihinkin hassunhauskaan, kun oikeasti tuntui, että kuolen menetykseen ja suruun.
Sureminen varmaan on paras vaihtoehto. Jos ei sitä asiaa voi mitenkään korvata.
Perusta oma perhe, siinä on kohta sen verran ongelmia, että kaikki muu unohtuu ja nautit elämästä heti, kun esim. pääset yksin vessaan.
Onko sinulla muita, hyviä ihmissuhteita? Ne ovat luonnollisin apu tuollaisessa ihmissuhteeseen liittyvässä ongelmasolmussa. Hyvä olisi vain puoliväkisin tehdä niitä asioita, joista tykkää, vaikka jokin varjostaakin elämääsi. Menetät vähemmän, kun menet ja teet. Silloin perheesi haitallinen ote sinusta löystyy. Lisäksi voisit kyllä käydä terapiassakin keskustelemassa asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, tuskailen tyytymätömyyden kanssa itsekin.
Mielenterveyteni vaatisi asumista maalla omassa talossa, mutta meillä on varaa vain kaupungin pieneen vuokraloukkuun kehyskunnassa. Puoliso suunnilleen asuu töissä, juuri mihinkään yhteiseen puuhaan ei jää aikaa. Jopa petipuuhat pitää suunnilleen aikatauluttaa...
Lapsellamme on neurologisia haasteita, ja vaikka hän onkin pärjännyt pienellä tuella hyvin koulussa, sosiaalinen puoli jätättää muista. Tämän seurauksena viihtyy aina vaan enemmän kotona, täällä ahtaassa minikolmiossa vailla kunnon äänieristystä, ja minusta tuntuu että pää hajoaa välillä.
Oma terveyteni on kriisiytynyt nyt syksyn myötä, onneksi olen saanut hoitoa julkiselta riittävästi. Olen samaan aikaan väsynyt, peloissani, kiitollinen ja kuitenkin tyytymätön elämääni. Itseeni.
Muitakaan hyviä ihmissuhteita mulla ei oikein ole, sekin osaltaan hankaloittaa tätä. Pinnallisia ihmissuhteita on, mutta ne ei ole luottamuksellisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää vaan tehdä kaikenlaista, jotain muutakin pakollisten asioiden lisäksi. Ja toivoa että jossain vaiheessa helpottaa.
Onko muita kommentteja/ajatuksia?
Muilla on samaa kuin sulla. Vaikka osalla olisi normaali perhe. Siihen pitää vaan yrittää tottua tai irrottaa huonoista osista. Yksin on tietenkin hankala matkustaa ja turvaton, ehkä olisi joku kaveriksi.