Onko täällä muita ahdistavan lapsuuden eläneitä paikalla? Mikä ahdisti?

Ahdisti jatkuva pelko vanhempani raivokohtauksista ja pahoinpitelyistä.

Minulla oli väkivaltainen äiti. Onnistuin unohtamaan hänet vuosikymmeniksi, mutta nyt kun hän on vanhus ja unohtanut koko lapsuuteni, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

Kun joutui arvailemaan, että kumpi vanhemmista on tänään kännissä vai onko molemmat.

Ulospäin oli hieno lapsuus, mutta vanhemmat riitelivät järkyttävästi ja kotona oli kauheaa.

Isä ja tämän mieskaverit. Veli, äidin miesystävä. Miehet noin ylipäätään joka paikassa

Lapsena minua ahdisti olla yksin kotona kun vanhemmat joivat baarissa. Soittelin monta kertaa illalla perään ja pyysin kotiin. Esimurrosiässä olin tyytyväinen kun sain olla rauhassa yksin kotona mutta toisaalta vitutti aina kun porukat tulivat riehumaan kotiin baarista. Nuorena vanhempien ongelmat pahenivat, kummatkin joivat enemmän ja lisäksi faija käytti jotain mieliala-lääkkeitä, jotka saivat sen käyttäytymään arvaamattomasti esim riisuutumaan, halkaisemaan miekalla vesimeloneja, hakkaamaan seiniä. Samalla äitikin oli alkanut juomaan kovempia kännejä ja oli niin sekaisin  joskus että ei kotonamme tajunnut, missä vessa on.

Nykyään faija on raitis mutta äiti on masentunut, täysin alkoholisoitunut ja terveytensä menettänyt ja pää alkaa olemaan pöpi selvinkinpäin

Olen päihde-, väkivalta, ja mielenterveysongelma perheestä. Olin neljän, kun mut otettiin ekan kerran ja siitä lähtien minua raahattu kodin, laitoksen ja sijaisperheiden välillä 16 vuotiaaksi asti. 

Minua ahdisti ahdistava ilmapiiri. Vaistosin vanhempien ahdistuksen ja stressin jollain tasolla, vaikka en sitä ymmärtänytkään lapsena. Koskaan ei ollut kepeä ja iloinen tunnelma, eikä turvallinen olo. Nyt kärsin itse aikuisena ahdistuksesta.

Taas utelias moukka haluaa nauttia toisten ikävistä asioista...E Saatana  tälle vastaa .Rikuttakoon edelleen itselleen ..🤮🤮🤮🤮🤮

Parentifikaatio. Pikkusisaruksista vastuussa oleminen ja äidin terapeuttina toimiminen. Toisaalta poissaoleva isä.

No, olihan lapsuudessani kaikenlaista psykologisesti haastavaa juttua, mutta näin jälkikäteen, olen tullut siihen lopputulokseen, että lapsuuteni oli kuitenkin elämäni helpointa aikaa, kun oli kuitenkin vapautta riittävästi, mutta hyvin vähän vastuuta yhtään mistään. 

Pitikö syödä räkää ja kynsiä ..paloiko talo kuoliko isä ja sisko samanapäivänä ..pukesiko syöpä ..ja hakattiinko halolla päähän jokapäivä....😝

Minua ahdisti lapsena vanhempien alkoholismi ja isän vä-kival-tainen käytös äitiäni kohtaan. Hän uhkasi t@##@@ äitini ja joskus meidät molemmat. Kerran ollessani alakouluikäinen isäni löi minua kun yritin mennä väliin hänen hakatessaan äitiäni. 

Kaikki omaiset kuoli nälkään ja viinaan ,minulta amputoitiin jalat ja olen  hullujenhuoneella yksinäinen..

Kaikki ahdisti.

Simputtava äitipuoli ja isä joka hyväksyi simputuksen täysin. 

Äidilläni oli mielenterveysongelmia, joiden vuoksi asuin isällä. Isän uusi puoliso ei peitellyt halveksuntaansa ja halusi koko ajan "rangaista" mitä kummallisimmista asioista. 

Esimerkkinä: Saatoin tulla koulusta kotiin, tehdä läksyt ja sitten omia juttujani, kun yhtäkkiä äitipuoli ryntäsi huoneeseen kiljuen kuinka en ollut pyörittänyt pyykkikonetta kotiintullessa. Tätä ennen minulta oli pyydetty ainoastaan omien vaatteiden viemistä pyykkikoriin ja puhtaiden vaatteiden hakemista kuivurista ja viemistä takaisin kaappiin. Minua ei oltu koskaan pyydetty pesemään pyykkiä eikä minulla ollut hajuakaan siitä, miten pyykkikonetta käytettiin: kukaan ei ollut koskaan näyttänyt miten pesuohjelma valitaan, mihin lokeroon ainetta laitetaan ym. Mutta nyt yhtäkkiä minun olisi pitänyt pestä pyykkiä ilman, että kukaan oli asiasta maininnut. Kuulema minun olisi "pitänyt vain hoksata" tehdä se. Rangaistuksena menetin viikkorahan ja jouduin arestiin. 

Näitä vastaavia tapauksia olisi todella paljon. En voinut koskaan ennakoida mitenkään mistä raivo repeäisi, äitipuoleni tuntui vain haluavan purkaa omaa stressiään minuun ihan millä tahansa tekosyyllä. Isäni taas nyökytteli usein ankarana vieressä mutta hiippaili myöhemmin pyytelemään anteeksi että kun "äitipuoli on vain tottunut vähän erilaiseen arkeen".