Oletko ajatellut erakoitua?

En ole ajatellut, mutta muuten menee viikko että en näe yhtään ihmistä.  Käyn kaupassa kerran viikkoon.

Ai että miten ihana olisi asua jossain metsässä miesystäväni kanssa, pois tästä yhteiskunnasta ja olla mahdollisimman omavarainen.

Olen tavallaan erakoitunut jo. Sinkkuna viimeiset kymmenen vuotta, ja ihan tarkoituksella. Olen myös asunut jo vuosikausia pienessä tuppukylässä kaukana kotikulmilta, mukavan hiljainen on nykyään ovikello. Ei ihmisten kotkotuksia vaan enää jaksa. Ja ei, en ole mitenkään rikki, alkoholisoitunut tai vastavaa. Olen nykyään onnellinen, elämä paljon aiempaa rauhallisempaa, on aikaa ja tilaa ajatuksille.

Moni valitsee nykyään erakoitumisen. Lapset ennen aikuisikää ja keski-ikäiset ihan vaan yllättäen.

Ikäihmisillä erakoituminen on yleisempää.

Millasella taustalla liian nuoret erakoituvat? Löytyykö yhteistä tekijää?

Vierailija kirjoitti:

Ai että miten ihana olisi asua jossain metsässä miesystäväni kanssa, pois tästä yhteiskunnasta ja olla mahdollisimman omavarainen.

Jätä se sika, ansaitset parempaa

Kaksi vuotta ollut jo erakoituneena, asunnossa kaupungin keskustassa. Käyn vain kaupassa ja kirjastossa. Kämpällä on kaikki mitä tarvitsen, vihaan ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että miten ihana olisi asua jossain metsässä miesystäväni kanssa, pois tästä yhteiskunnasta ja olla mahdollisimman omavarainen.

Jätä se sika, ansaitset parempaa

Miksi jättäisin, kun hän ei ole minulle edes paha?

Ainiin, olet vain trolli.

Vierailija kirjoitti:

Moni valitsee nykyään erakoitumisen. Lapset ennen aikuisikää ja keski-ikäiset ihan vaan yllättäen.

Ikäihmisillä erakoituminen on yleisempää.

Millasella taustalla liian nuoret erakoituvat? Löytyykö yhteistä tekijää?

Löytyy, kilpailu joka on viety äärimmilleen.

Ihmiset ja lapsetkin ovat lähes aina pelkkiä rasitteita, miekenpahoittajia, kiusan kappaleita jne. Ihania tapauksia ei oikeastaan ole. Ja jos joku on kiltti. Sitä kiusataan niin, että muuttuu ilkeäksi. 

Olen, ei paljon kiinnosta olla tekemisisä ihmisten kanssa.

En ennen halunnut kun elin omassa pienessä kuplassa ja luulin ihmisten olevan pohjimmiltaan hyviä. mutta olen ollut nyt 10v esimiehenä teollisuudessa ja huomannut ihmisten olevan empatiakyvyttömiä kieroja selkään puukottavia oman edun tavoittelijoita duunarista kolleegaan ja johtajaan

ja ei, en ole vässykkä. Pystyn itse pelamaan sitä peliä muitten kustannuksella esittävä hymy naamalla. En siksi että haluaisin olla pissipää mutta se on joko minä tai joku muu. Ja valitsen jonkun muun.

eli olen samaa sakkia sillä erotuksella että teen sen tietoisesti.

Mä olen elänyt lähes 10 vuotta jo aika erakkona. Teen työni etänä kotoa. Mulla ei ole yhtään läheistä ihmissuhdetta, tai siis oikeastaan: mulla ei ole yhtään ihmissuhdetta sen jälkeen kun vanhemmistani viimeinen kuoli vuosi sitten. En ole esim. missään tekemisissä sukulaisten kanssa, eikä mulla ole ystäviä, kavereita tai puolisoa, tai lapsia. Olen viisikymppinen nainen. Olen ihan tyytyväinen erakkona, sopii mun luonteelle hyvin.

Olen jo puoliksi urbaani erakko. Viihdyn mainiosti kotosalla. Mies tuossa vielä pyörii nurkissa. Lapset ovat jo aikuisia. Teen vaan pakollisia hommia ja kivoja juttuja fiiliksen mukaan. Mahdollisimman vähän muita ihmisiä. Ihana rauha.

Minähän olen jo erakoitunut. Tänään vietän synttäreitäni yksin. Aamulla tein tarot-luennan ja tunnin lenkin ja lihaskuntotreeniä. Kohta teen vegaanista kaalilaatikkoa ja vispipuuroa ja ehkä paistan muikkuja. Illalla vielä kävelylle ja sitten Viikinkejä Netflixistä. On ollut rauhallista ja mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavallaan erakoitunut jo. Sinkkuna viimeiset kymmenen vuotta, ja ihan tarkoituksella. Olen myös asunut jo vuosikausia pienessä tuppukylässä kaukana kotikulmilta, mukavan hiljainen on nykyään ovikello. Ei ihmisten kotkotuksia vaan enää jaksa. Ja ei, en ole mitenkään rikki, alkoholisoitunut tai vastavaa. Olen nykyään onnellinen, elämä paljon aiempaa rauhallisempaa, on aikaa ja tilaa ajatuksille.

Tuo viimeinen lause *on aikaa ja tilaa ajatuksille* niin totta!

Vierailija kirjoitti:

Ai että miten ihana olisi asua jossain metsässä miesystäväni kanssa, pois tästä yhteiskunnasta ja olla mahdollisimman omavarainen.

Mitäs sitten, kun sinulta murtuu vaikkapa jalka talven liukkailla keleillä? Alkaako omavaraisuuden sijaan kiinnostaa paluu yhteiskunnan terveyspalveluiden äärelle röntgeniin ja kipsaukseen? Entäpä syöpähoitoihin? Miten se onnistuu, jos olet elänyt omavaraistaloudessa maksamatta veroja? Ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että miten ihana olisi asua jossain metsässä miesystäväni kanssa, pois tästä yhteiskunnasta ja olla mahdollisimman omavarainen.

Mitäs sitten, kun sinulta murtuu vaikkapa jalka talven liukkailla keleillä? Alkaako omavaraisuuden sijaan kiinnostaa paluu yhteiskunnan terveyspalveluiden äärelle röntgeniin ja kipsaukseen? Entäpä syöpähoitoihin? Miten se onnistuu, jos olet elänyt omavaraistaloudessa maksamatta veroja? Ei mitenkään.

 

Jokuhan voi hyväksyä sairautensa eikä hae siihen hoitoa. Itse ajattelin ainakin että jos näin käy itselle ja olen vanha niin ajattelin hyväksyä kuolemaan johtavan sairauteni. Jos on kipuja niin sitten en tiedä? 

 

Ihmisen elinikä nousee ja onko se enää laadukasta elämää olla vaipoissa muiden käänneltävänä?  Mielummin lähtee suorilta jaloilta omasta kodista.

Olen kyllä ajatellut mutta olen liian heikko selvitäkseni ja pärjätäkseni yksin. Varmasti monen mielestä potentiaalinen incel kun en ole eläessäni ollut pidemmässä parisuhteessa. Mutta olen onnekas ja iloinen siitä, että olen onnistunut luomaan ja ylläpitämään muita merkittäviä ihmissuhteita. On rikkaus kun erilaisia  eri-ikäisiä erielämänvaiheessa olevia ihmisä elämässäni. Tiedostan, että itse minun on jaksettava ja yritettävä olla tarpeeksi aktiivinen ja hoidettava ihmissuhteitani.

Mutta kyllä. Kyllä välillä on ollut hetkiä jolloin sitä olen ajatellut, että mitäköhän tapahtuisi vai tapahtuisiko mitään, jos en olsikaan kehenkään yhteydessä.... Tai jos en kykenisi olemaan enää kehenkään yhteydessä.