Parisuhde-OCD / ROCD, kokemuksia

Olen siitä toisesta keskustelusta. Nyt on vähän huono hetki, mutta palaan tänne myöhemmin. Tapailumiehesi käytös voisi hyvinkin viitata rocd:hen.

Tässä on yksi artikkeli aiheesta: https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008292694.html

Me olemme haastavia kumppaneita, mutta toisaalta yleensä ottaen hyvin totuudellisia ja aitoja.

Suosittelen tutustumaan sisällöntuottajaan nimimerkillä awaken into love (YouTube, Instagram). Sieltä löytyy hyvää tietoa myös kumppanille.

Kiitos sinulle, eka vastaaja. (Ethän vastaile huonolla hetkellä silkasta velvollisuudentunnosta! Minulla on keskustelu kirjanmerkeissä. Palaan tänne myöhemmin lueskelemaan, joten vastaamisella ei ole mitään kiirettä.)

Tämä mies on tosiaan äärimmäisen totuudellinen ja haluaa tehdä kaiken viimeistä piirtoa myöten oikein kaikkien osapuolien näkökulmasta. Sivusta katsoen tämä on todella ihailtavaa mutta vaikuttaa myös melko raskaalta ihmisen itsensä kannalta. Hän tuntuu myös olevan todella ankara itseään kohtaan ja uskovan, että elämässä ei saa olla liikaa iloa ja onnellisuutta, koska... en tiedä mitä mutta jotain kamalaa siitä seuraisi. Arvostan hänessä todella paljon näitä piirteitä ja mietin, voiko siitä olla hänelle jopa haittaa, kun piirteet taitavat olla jo valmiiksi vähän överimpiä kuin terveyden kannalta olisi hyväksi. Siihen kuvaan sopisi hyvin tuo ristiriitaiselta tuntuva toive että en kehuisi häntä niin paljon. :)

Käyn tutkimassa laittamiasi linkkejä. 

Mukavaa viikon jatkoa!

ap

Minulle aihe tuli vastaan Erkka Mykkäsen autofiktiivisessä romaanissa Sellainen mies. Kannattaa lukea!

Minä luin samasta keskustelusta myös ekaa kertaa tästä ilmiöstä ja tajusin että olen itse aina kärsinyt siitä. Onnettomista pariauhdeyrityksistä toiseen, aina hyläten ne, ketkä olisivat olleet kunnollisia kumppaneita, koska ahdistus oli niin kova ja juosten niiden perässä ketkä kohtelivat välinpitämättömästi.

Kunnes lopulta tapasin kivan miehen joka alkoi hetken päästä ahdistamaan. Päätin vain kuitenkin yrittää olla tottelematta sillä kertaa tarvetta jättää ko. miestä ja jatkaa hänen kanssaan. Nyt olemme olleet yli viisi vuotta yhdessä, on yhteinen omakotitalo ja elämä. Olen hyvin onnellinen ja rakastan puolisoani kovasti.

olipa mielenkiintoista kuulla että on olemassa diagnoosi tällaiselle käytökselle.

Vierailija kirjoitti:

Minä luin samasta keskustelusta myös ekaa kertaa tästä ilmiöstä ja tajusin että olen itse aina kärsinyt siitä. Onnettomista pariauhdeyrityksistä toiseen, aina hyläten ne, ketkä olisivat olleet kunnollisia kumppaneita, koska ahdistus oli niin kova ja juosten niiden perässä ketkä kohtelivat välinpitämättömästi.

Kunnes lopulta tapasin kivan miehen joka alkoi hetken päästä ahdistamaan. Päätin vain kuitenkin yrittää olla tottelematta sillä kertaa tarvetta jättää ko. miestä ja jatkaa hänen kanssaan. Nyt olemme olleet yli viisi vuotta yhdessä, on yhteinen omakotitalo ja elämä. Olen hyvin onnellinen ja rakastan puolisoani kovasti.

olipa mielenkiintoista kuulla että on olemassa diagnoosi tällaiselle käytökselle.

Kiva lukea täältä kertomuksia onnistumisista! Keskustelitko miehen kanssa ahdistuksestasi vai olitko vain ns. muina miehinä mukana tilanteissa vaikka ahdistusta olikin? Muistatko oliko ahdistuksen aiheena jotain tiettyjä asioita vai oliko se vain yleistä, hahmotonta ahdistusta? 

Tämä minun tapailukumppanini ahdistuu milloin mistäkin ominaisuudestani, mutta aihe vaihtelee melko sattumanvaraisen oloisesti. Myöhemmin kun kysyn niistä asioista mistä on aiemmin ahdistunut, yleensä sanoo että "Ei, et sinä ole sellainen" tai "Ei se asia haittaa minua". Kuitenkin tilanteen ollessa päällä hän vaikuttaa olevan hyvin tosissaan näiden kommenttien kanssa. Aluksi ei halunnut sanoa suoraan mikä ahdistaa, mutta kun olen kannustanut vain puhumaan asiasta niin on alkanut avautua. Asiat ovat oikeastaan aina sellaisia, että niiden kuuleminen ei loukkaa minua, koska en itse pidä ko. ominaisuutta huonona tai en koe sen oikeasti kuvaavan persoonallisuuttani.

ap

Miehellä toinen tai useampi nainen..? Olisin vielä varuillani. 

Oho, olipa kiva aloitus, en ole kuullut tällaisesta ennen. Itselläni on ollut vaihtelevasti muunlaista ocd-oireilua aikuisiällä, ja tästä lukeminen herätti paljon ajatuksia. Minulla saattaa todellakin olla tätä ongelmaa. Nyt on mennyt parisuhteessa hyvin pitemmän aikaa kun nuppi on muutenkin kunnossa, täytyy muistaa tämä mahdollisuus jos alkaa taas pää prakaamaan ja epäilys kalvamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miehellä toinen tai useampi nainen..? Olisin vielä varuillani. 

Ei ole muita kumppaneita mutta puhuu kuitenkin että tästä ei tule loppuelämän suhdetta. Olenkin tosiaan sillä lailla varuillani että kiellän itseäni haaveilemasta enemmästä.

Enenevässä määrin nämä miehen sanomiset ovat kuitenkin alkaneet vaikuttaa katteettomilta. Ensimmäisen vuoden ajan hänen kantansa oli että hän ei rakasta minua (itse olen rakastunut ja olen myös kertonut sen hänelle), mutta myöhemmin hän myönsi että on hänellä sittenkin todella syviä tunteita. Olin minä sen hänestä huomannutkin että tunteeni eivät ole ihan yksipuolisia. Mietin siksi onko näissä muissakaan hangoitteluissa välttämättä juurikaan perää. En kuitenkaan voi noita puheita kokonaan ohittaakaan, koska se olisi epäkunnioittavaa miestä kohtaan.

Olen välillä kannustanut häntä treffailemaan muitakin naisia, kun kerran hän on sitä mieltä että meistä ei loppuelämän paria tule. Reaktio tuohon on mielestäni outo sellaisen miehen reaktioksi joka mielellään pyörittäisi useampaa naista. Luulisi että hän ottaisi ehdotuksen innolla vastaan, mutta enemmän hän on vaikuttanut jotenkin pettyneeltä ja torjuvalta.

Tällainen kevytsuhde ei ole minulle mikään suuri ongelma, mutta kyllä minulle sopisi myös ihan sellainen ns. normaali suhde. Miehellä vaikuttaa vain olevan huiman jyrkät kriteerit sille, mitä hän voi minulle luvata tai ei, minkälaisen ihmisen kanssa hän voi olla, millaista yhdessäolon tulee olla jne. Ehkä hän haaveilee tapaavansa vielä joskus jonkun minua täydellisemmän naisen, joka täyttäisi kaikki mahdolliset kriteerit, ja siksi ei halua antaa minulle turhaa toivoa. Välillä näyttää kuin hän ei ymmärtäisi että sitoutuneetkin parisuhteet voivat päättyä mitä erilaisimmista syistä. Tuntuu että hän yrittää viimeiseen asti välttää tällaista skenaariota, koska sen toteutuessa hänelle tulisi liian kova syyllisyydentunne siitä että on päätynyt tahtomattaan satuttamaan minua. Itse en ajattele näin. Eroamisen aiheuttama tuska ei ole kummankaan osapuolen syytä, paitsi jos jompi kumpi on pettänyt, valehdellut tai jotenkin muuten vedättänyt toista. 

Miehen aiemmat suhteet ovat olleet välttelevien, kylmien naisten kanssa ja häntä on ainakin kahdessa suhteessa myös petetty. Itselläni on menneisyydessä yli kymmenen vuoden onnellinen suhde miehen kanssa, joka ei ollut virheetön ideaali-ihminen vaan minulle riittävän hyvin yhteensopiva, kaikin puolin hyvä mies. Samoin ajattelen tästä nykyisestä tapailumiehestä. Jos hänellä on oikeasti hyvät syyt olla syventämättä suhdetta (puuttuva yhteensopivuus jossain tärkeässä asiassa) niin siinä tapauksessa en itsekään halua suhteemme syvenevän, koska silloin suhde ei ole kestävällä pohjalla. Jos taas syyt liittyvät enemmän miehen omaan epävarmuuteen niin haluaisin osata tukea häntä niiden kanssa tavalla, joka ei ainakaan pahentaisi tilannetta. 

ap

Moikka! Itse kamppailen kyseisestä (diagnosoimattomasta) OCD:n muodosta. Pahimmassa hetkessä en pysty asettamaan tunteitani järkeviin mittasuhteisiin vaan ne ottaa aina vallan. Joka kerta mieheni kanssa riidellessä, haluan erota. Kehitän syitä ja ongelmia pienistäkin asioista - kunnes se menee ohi ja häpeä on valtava. Olemme uusioperhe ja viimein olen löytänyt rinnalleni miehen joka on tukenani lasten kanssa, mutta tämä tuottaa minulle valtavaa syyllisyyttä ja on jo itsessään syy siihen, että tästä pitäisi paeta. Vaikka kaikki on erittäin hyvin. Tämän kanssa taistellessa missään ei ole mitään logiikkaa. 

Mieheni on lukenut paljon asiasta ja koittaa parhaansa mukaan olla tukenani, vaikka en teekään siitä helppoa siinä hetkessä. Sain kuitenkin eilen rauhaa siitä, että hän hoki minulle että tuo tunne menee ohi. Ja aina se menee. Vaikkakin sitä seuraa se järjetön häpeä, niin se pahin "kohtaus" on ohi. 

Olemme mieheni kanssa myös ottaneet käyttöön riitojen arvioinnin asteikolla 1-10 siinä hetkessä, jota osaisin hahmottaa paremmin missä mennään ja realisoida omaa tunnemyrskyäni. Usein oma asteikkoni on pyyhkäissyt jo kympin yli sataan ja mieheni asteikko on pysynyt lähes nollassa. Tämä helpottaa minua tajuamaan missä oikeasti mennään. 

Kumppanina koen olevani äärimmäisen hankala. Kuitenkin mieheni kuvaa minua helposti rakastettavana.

Minulla on ollut pienestä pitäen taipumuksia pakkoajatuksiin ja sen myötä myös pakko-oireisiin. Ja parisuhdekin joskus oli pakkoajatusten kohteena.

Minusta nyt tärkeää on ajatella mitä sinä haluat tulevaisuudelta ja mitä jaksat sietää. Vaikka mies kärsisi mistä mentaalisesta vaivasta, ei se oikeuta häntä kohtelemaan sinua miten vaan. Sanon tämän siksi, että vaikka toinen ei tarkoittaisi pahaa niin lopputuloksen kannalta hänen "tarkoituksillaan" ei ole eroa, jos satut haluamaan kunnon parisuhteen ja jos hän sanoillaan/teoillaan pahoittaa mieltäsi.

Jos haluatte suhteen niin on miehen vastuulla hoitaa tuo ongelma. Eli esim. aloittaa sopivanlainen terapia. Niin ei voi olla, että hän purkaa ahdistusta jatkuvasti sinun niskaasi. Tuollaiset "ei meistä ole loppuelämän suhteeksi" -lausahdukset voivat olla todella satuttavia. Varsinkin jos niitä tulee säännöllisesti.

Usein alkoholisti-isän tytär hankkii aikuisena itselleen alkoholistipuolison.

Sen verran huonoja kokemuksia naisista, etten ainakaan minä halua enää syvempää suhdetta. 

Naisilta menee parhaat miehet ohi näiden tuntemusten vuoksi

Hei. En ole saanut diagnoosia, mutta mulla on aika varmasti ROCD. Olen jo toista (turvallista ja vakaata) parisuhdetta yrittänyt tuhota näiden oireiden takia. Mulla on myös ristiriitainen/välttelevä kiintymyssuhdemalli, joten elämä on yhtä vuoristorataa. Epäilen jatkuvasti onko mieheni "se oikea" ja keskityn välillä ihan liikaa mieheni "huonompiin" puoliin. Kaikki se hyvä jää syrjään. Olen myös välillä ihastunut muihin. Ihastuminen ja haaveilu on vähän niin kuin mun pakokeino myös niistä ahdistavista ajatuksista. Mutta sekin sitten vain lopulta lisää sitä epäilyä. Mulla on muutenkin ongelmia elämässä, kun taustalla on kompleksinen trauma.. Olen käynyt omakustanteisesti terapiassa 4v. Nyt haen vielä Kelan tukemaan terapiaan.

Jos siis puolisollasi tai jollain kiinnostuksen kohteellasi on samaa ongelmaa, niin älä ihmeessä jää odottamaan ja toivomaan että tilanne muuttuisi itsestään.

Sattumalta eksyin tähän ketjuun. Luin aiheesta jo taanoin, ja erityisesti minua puhutteli tämä ylen artikkeli.

https://yle.fi/a/74-20107762

En lukenut artikkelia tarkasti nyt, enkä muista mitä siinä tarkalleen sanottiin, mutta on kiinnostavaa kuitenkin lukea eri ihmisten kokemuksia aiheesta.

Omaa taustaa. Pari vuotta kestänyt suhteeni erääseen ihmiseen päättyi vuosia takaperin, mutta tulee vieläkin toisinaan pohdittua, miksi suhteeni oli sellainen kuin oli, ja miksi se lopulta päättyi kuten päättyi.

Olen itse siis mies (pahoittelut ylitsevuotavasta omakehusta kun jatkan näin) ja olen erittäin turvallinen, luotettava ja rehellinen ihminen. Minun seurassani ei kenelläkään ole oikeasti mitään pelättävää, olen niin rauhallinen ja tasainen luonne. Ja tietysti tiedostan, että minulla - kuten jokaisella - on omat puutteensa, mutta edelliset kolme mainittua asiaa eivät niitä ole. Pidän aina sen, minkä lupaan.

Suhteemme oli jatkuvaa vuoristorataa. Saman päivän aikana kaikki saattoi olla hajoamispisteessä ja sitten taas olin maailman ihanin - eli mies, jonka kanssa hän halusi naimisiin.

En muista kuinka pitkä oli pisin kausi ilman mitään ROCD:hen viittaavaa, ehkä parisen kuukautta. Mitä pitemmälle suhteen vakavuus eteni, sitä voimakkaammaksi nämä ylä- ja alamäet mudostuivat.

Aika tyypillinen ääripäiden laita oli, että illalla kun soiteltiin kaikki oli hyvin. Yön aikana hän oli nähnyt jotain unta, jossa olin tehnyt sitä ja tätä, ja aamulla kaikki oli taas aivan surkeasti.

Tunteet olivat jatkuvasti äärimmäisen voimakkaita.

Etenkin loppuajasta hän teki selväksi, että minussa on erilaisia vikoja. Ja paljon. Näitä tosin oli aina purskeina tullut ajan mittaan purkausten yhteydessä, mutta nyt niitä kyllä oikein etsittiin.

Oikeastaan hän ei kyennyt näkemään minussa enää mitään hyvää.

jatkuu...

jatkoa edelliseen



 

Joitakin esimerkkejä, jotka mielestäni jollain tavalla liittyvät ROCD:hen:

Olen korkeakoulutettu ja "hyvissä", vaativissa töissä. Hän arvosteli älykkyyttäni ja antoi ymmärtää, että mikä tahansa muu ammatti olisi parempi.

Hän aidosti nauroi vitseilleni, mutta samalla pelkäsi, että mitä jos kerron samanlaisia hassuttelevia juttuja muiden ihmisten kuullen.

Välillä olin maailman komein, mutta toisinaan minusta löytyi vaikka mitä ulkonäöllistä vikaa.

Hän usein pohti ihan ääneenkin, että rakastaakohan hän minua tarpeeksi.

Jatkuva vertailu muiden suhteisiin. Ikään kuin olisi jokin kiveen hakattu kaava miten pitää elää.

Häntä hävettivät terveet urheiluharrastukseni, koska väärä laji/tekniikka/tyyli.

Ihmisten ilmoilla käytyä oli ihan normaalia, että tuli jonkinasteinen räjähdys, jossa itkunsekaisesti kerrottiin mitä kaikkea olin tehnyt/sanonut väärin ja miksi olen vääränlainen.

Piilotteli ikäviä tunteita aina siihen asti, että pato murtui. Jos kertymävaiheessa kysyin onko jokin pielessä, vastaus oli aina, että ei. Vaikka tiesin kyllä mitä tuleman pitää.

Rajoitti itseään "automaattisesti" tekemästä joitain asioita, koska ajatteli etten halua hänen niitä tekevän. Toisteli usein, kuinka paljon häntä rajoitan (ja minulla EI ole tarvetta rajoittaa ketään).

-----

Tuntui, että häntä pelotti äärimmäisen paljon, etteivät ihmiset hyväksyisi minua sellaisena kuin olen. Tiedän, että hän olisi minut hyväksynyt ilman tätä sosiaalista painetta. (Ja niin, ihmiset kyllä hyväksyvät minut, olenhan hyvin tavallinen suomalainen mies).

Koen, että suurin virheeni oli, että kerta toisensa jälkeen kun hän palasi luokseni, jostain ihmeen syystä uskoin, että asiat olisivat muuttuneet ja yritimme vielä.

Joskus hänelle vihjasin tästä ROCD aiheesta, mutta kuten oletettua siitä suututtiin ja se ohitettiin täysin, sillä vikahan kuitenkin oli minussa.

Hänen rakkaudenkaipuunsa oli aivan valtaisaa, mutta rakkautta hän ei kestänyt. Halusin rakastaa, mutta kaikki oli niin turhaa. Hän minut lopulta jätti, viimeisenkin kerran.

Kaikki tämä jätti syvän jäljen sydämeeni. Olen menettänyt kyvyn luottaa.

 

Pahoittelut, ylläolevat eivät olleet kaikkein selkeimmin jäsenneltyä. En ehkä saanut kaikkea ulos siinä muodossa kuin olisin halunnut.

Ai niin, ja voimia teille kaikille tämän piirissä painiville!

Toivottavasti edellä oleva vielä löytää tämän keskustelun. Minulla on raivokas pakko-oireinen häiriö, joka ulottuu jokaiselle kuviteltavissa olevalle elämän osa-alueelle, ja tunnistin itseni tuosta tekstistä. Itkin ja nauroin kun luin sitä - käyttäydyn täsmälleen samaan tapaan. (Ja ei, en ole eksäsi, koska olen ollut vain nykyisen puolisoni kanssa.) Mutta halusin vain sanoa, että eksäsi käytös kuulostaa nimenomaan rocd:ltä. Veikkaisin, että hän rakasti sinua (tai sitten ei, mutta ocd:lla on kyllä tapana kiinnittyä asioihin,  jotka ovat itselle tärkeitä), mutta hänellä oli mielenterveysongelmia, jotka valitettavasti kanavoituivat sinuun(-kin?). Hän ei itse tätä valinnut, mutta sen hän kyllä valitsi, kuinka hän asiaa käsitteli. Selvästi todella huonosti, mutta kyse tuskin oli tahallisesta ilkeydestä. Todellinen harmi, ettei hän sen tarkemmin paneutunut mahdolliseen pakko-oireiseen häiriöön. Jos diagnoosi olisi ollut oikea, sen myötä hän olisi voinut oppia ymmärtämään itseään paremmin, ja kohtelemaan myös sinua niin kuin olisit ansainnut.

Kiitos todella paljon, kun kirjoitit nuo viestisi - kun luin ikään kuin omasta tilanteestani ulkopuolelta, sain erittäin hyvää vertaistukea, pystyin analysoimaan omaa käyttäytymistäni ja oppimaan jatkossa toimimaan paremmin. 

Onko jollain vielä tallessa tuo aiempi keskustelu mihin ensimmäisissä viesteissä viitataan? Lukisin tosi mielelläni, koska olen nykyisessä suhteessani aivan ulalla itseni kanssa.

Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni hyvä ja luotettava mies. Rakastan häntä ihan tosissani ja olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä. Silti suuren osan päivästäni täyttää häneen liittyvä pakko-ajatusten tyyppinen kehä, jossa vatvon hänen sanomisiaan ja tekemisiään ja yritän löytää niistä jotain vikaa ja merkkiä ettei hän rakasta. Jos jokin vika löytyy, olen valmis heti eroamaan, en näe mitään muuta vaihtoehtoa. Olemme eronneet ja palanneet yhteen lukuisasti enkä haluaisi enää altistaa miestä tälle koska hän on niistä todella kärsinyt. Haluaisin tälle jonkin pisteen, tai ulospääsyn. Olen itsekin aivan poikki. Tämä keskustelu oli jotain joka ensimmäistä kertaa tuntui edes vähän tutulta ongelmani kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti edellä oleva vielä löytää tämän keskustelun. Minulla on raivokas pakko-oireinen häiriö, joka ulottuu jokaiselle kuviteltavissa olevalle elämän osa-alueelle, ja tunnistin itseni tuosta tekstistä. Itkin ja nauroin kun luin sitä - käyttäydyn täsmälleen samaan tapaan. (Ja ei, en ole eksäsi, koska olen ollut vain nykyisen puolisoni kanssa.) Mutta halusin vain sanoa, että eksäsi käytös kuulostaa nimenomaan rocd:ltä. Veikkaisin, että hän rakasti sinua (tai sitten ei, mutta ocd:lla on kyllä tapana kiinnittyä asioihin,  jotka ovat itselle tärkeitä), mutta hänellä oli mielenterveysongelmia, jotka valitettavasti kanavoituivat sinuun(-kin?). Hän ei itse tätä valinnut, mutta sen hän kyllä valitsi, kuinka hän asiaa käsitteli. Selvästi todella huonosti, mutta kyse tuskin oli tahallisesta ilkeydestä. Todellinen harmi, ettei hän sen tarkemmin paneutunut mahdolliseen pakko-oireiseen häiriöön. Jos diagnoosi olisi ollut oikea, sen myötä h

Hei! 

Miten eksyinkin eilen illalla taas tänne (olen siis tuo 15-17 viestien kirjoittaja).

Mukava kuulla, että kokemukseni puhutteli!

Kuten sanoit, uskon todellakin, että hän rakasti minua. Sen näki kyllä hänestä niinä hyvinä hetkinä joita kuitenkin oli. Uskon ihmisten hyvyyteen, ja ajattelen juuri kuten sanot, että ei hän näitä oireita halua eikä hän "oikeasti" ole sellainen, ei hän ole paha. Uskoin, että asiat voivat muuttua. Samalla kaikki tämä oli suurin virheeni, koska jos ihminen ei ole valmis kuuntelemaan ja näkemään itsessään mitään, ei hän voi muuttaa mitään. Kaikki toiveeni murskattiin kerta toisensa jälkeen.

Yksi raadollinen esimerkki on, kun hän jättäessäänkin kertoi, että seurakseen autiolle saarelle hän ottaisi kaikista maailman ihmisistä ehdottomasti minut. (Siellä kun ei tarvisi verrata minua tai meitä muihin, voisi vain olla aidosti sellaisena kuin on).

Ihanaa, että olet päässyt noin pitkälle ja ymmärrät käytöstäsi. Sinulla on kaikki avaimet myös muuttaa sitä. Olet hyvä ja fiksu ihminen, ja tulette voittamaan ongelmanne.