HS: "Velkaluvut ovat niin karmeita, että hallituksen on tehtävä suuri valinta - lisää leikkauksia tai luopumista jostain?
Kaikista hallituksen ponnisteluista huolimatta velkaantuminen jatkuu.
Ennusteessa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee hallituskauden lopulla 85 prosenttiin. Hallitusohjelman tavoiteskenaariossa velkasuhde piti vakauttaa alle 80 prosenttiin.
Viimeistään ensi kevään niin sanotussa puoliväliriihessä hallituksen on todennäköisesti päätettävä, pyrkiikö se yhä saavuttamaan taloustavoitteensa vai luopuuko se siitä.
Tavoitteesta kiinni pitäminen edellyttäisi uusia päätöksiä jopa miljardien eurojen edestä. Toistaiseksi hallitus on vannonut valmiuttaan lisätoimiin, mutta taustakeskusteluissa äänensävy on epäröivä.
Mistä sinä leikkaisit? Mikä on turhaa tälle ajalle?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Kenellekkää ei tule mieleen vahvistaa tulopuolta, leikataan vaan? Eikö kenellekkään?...Ei sitten, leikataan sitte vaan kaikki pois
Kyllä demarit himoitsevat hurjia veronkorotuksia.
Suomessa menee rahaa sinne mistä pm on kotoisin. Tätä on tehty vuosikymmenet ja ihan sieltä 60 luvulta lähtien. Tämä näkyy aika räikeästi sellaisissa paikoissa, mistä pm ei ole koskaan tullut. Esimerkiksi täälläpäin on monta kertaa viikossa tunnin jono. Liikennemäärät kun ovat täällä hki-turku luokkaa. Missään muualla euroopassa tällä valtatiellä ei ole kiertoliittymää, mutta täällä on ja liikenne on seis monta kertaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Kenellekkää ei tule mieleen vahvistaa tulopuolta, leikataan vaan? Eikö kenellekkään?...Ei sitten, leikataan sitte vaan kaikki pois
Yrityksiltä ei saa vaatia mitään. Perse homeessa nostetaan yritystukia ja hoidetaan ihmisiä pellolle. Mikään ei onnistu.
Entä kuntien ja koulutuslaitosten johto, jotka matkailevat ympäri maailmaa muka tutustumassa johonkin toimintaan!! Kokkareita näissä paljon.
Kummallista, kun eivät tuossa uudessa raharemontti-sarjassa neuvo kaiken turhan myymisen ja kulujen minimoimisen lisäksi ottamaan valtavasti velkaa lisää kuten valtio tekee omassa raharemontissaan.
Onhan Jari Vilen saatu sijoitettua johonkin uuteen hyväpalkkaiseen hommaan!
Vierailija kirjoitti:
- Työttömyyskorvaukset vastikkeellisiksi. Ns. taksvärkkityö pakolliseksi.
- Polttoaineen verotusta voi kiristää. Jos on varaa autoon on myös vara polttoaineeseen. Koskee myös sähköautoja.
- Sähkö on halpaa muihin maihin nähden. Voi kiristää huoletta.
- Epäterveellistä ruokaa voi verottaa enemmän. Ihmiset voisivat paremmin kun katsoisivat mitä syövät. Varsinkin einesruoka sekä mehut yms.
- Autolle ja moottoripyörille lisäveroja. Miksi polkupyöriä ei veroteta?
- Asumisvero. Jos ei ole varaa asua niin kommuuniasunnoista löytyisi ratkaisu.
Polkupyörävero? Tulisiko se myös lasten kolmipyöräisille ja potkupyörille? Entä potkulaudoille? Miksei sähköpotkulautoja veroteta?
Ja miten olisi partavero?
Haluaisiko joku takaisin varallisuusveron...?
Ministeri voisi osallistua erilaisiin lottoihin, joissa on miljoonien päävoittoja jaossa. Voiton hän lahjoittaisi valtiolle.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan verotus vähän vinksallaan, jos rikkailta ei saada mitään yhteiseen kassaan? Haalivat vaan omaisuutta ja kikkailuilla välttelevät veroja. Sitten laittavat jonkun v itun Urpon puikkoihin köyhdyttämään tavallisen kansan, kun se kyykyttäminen on niin v tun kivaa.
Hyvinhän se on tehtävässä onnistunut. Ulosotto kolkuttelee kotien ovilla, jotka ovat kohta halpahintaan varakkaiden varakkuutta lisäämässä. Hölmöläiset möykkäävät sateenkaarijuttuja niin, että silmään pissiminen menee niinsanotusti maaliin, ennenkuin kukaan huomaa mitään.
Perskokkareiden talousvaliokunta on tutkinut jälleen, kuinka valtion menot saadaan tasapainoon Avustavana osapuolena on toiminut Veikkaus oy. Näiden ehdotuksesta hallitus aikoo päättää, että sienien ja marjojen poimiminen on jatkossa veronalaista tuloa, ja lasketaan työnteoksi. Lisäksi se muuten herättäisi kateutta hallituspuolueiden kannattajissa. Päätöksellä lasketaan saatavan ainakin 16miljardin lisätulot!