Uuden miesystävän rahapelaaminen arveluttaa. Mies ei näe ongelmaa.
Ollaan tapailtu pari kuukautta. Muuten mies vaikuttaa ihan hyvältä ja asialliselta, mutta hän jättää monta kertaa viikossa kenorivin vetämään, hän myös pelaa lähes päivittäin noita automaattipelejä. Esimerkiksi kauppa tai kahvilareissulla mies aina jossain kohtaa jumittuu pelaamaan. Kysyin ihan kohteliaasti, että eikö tuo ole vähän riskialtista touhua, jos lähtee käsistä, niin mies vastasi todella vähättelevästi, että ei todellakaan touhu on kuulemma ihan turvallista ja harmitonta ajanvietettä.Hän kuvasti sitä lastenleikiksi verrattuna oikeaan uhkapelaamisen, joka tapahtuu kasinoilla isoilla summilla.
Minä en voi asialle mitään, mutta minusta tuollainen on arveluttava, enkä koe sitä normaaliksi osaksi elämää.
Olen jopa miettinyt suhteen lopettamista. Mitä mieltä olette?
Kommentit (79)
Niin että yhtäänkö ei voi pelata jos on ylimääräistä rahaa kun on heti joku ongelma? Minulle menee peleihin 40e kk eli kymppi viikossa. Esim. Lotto ja Eurojackpotti. Näin on ollut vuosikausia eikä ole lähtenyt lapasesta eikä lähde. Rahaa siis olisi pelata vaikka satoja euroja mutta en pelaa enempää eikä houkuta edes. Pystyn myös juomaan pari lasia viiniä ilman että lähden baariin vetämään kaksin käsin. Elämä on ja on ollut aina hallinnassa. Ikää on jo 55v niin tuskin nyt enää alan peluksi tai juopoksi.
Vierailija kirjoitti:
Muuten vaikuttaa asialliselta :D? Miten tollaset tyypit voi mitenkään vaikuttaa asiallisilta? Mä en ole ikinä eläessäni tunkenut senttiäkään noihin peleihin. En edes omista veikkauskorttia. Joo ei varmaan kaikki tee järkyttävää tappiota ja pelaa ongelmallisesti, mutta eikö sen pienenkin summan voisi laittaa säästöön? Miksi se pitää laittaa jonkun koneen sisälle?
Mihin sinä säästät? Tuonpuoleiseen? Mitä jos jollain on talous niin kunnossa että voi tuhlata rahaa johonkin mihin haluaa? Suuri osa käyttää rahaa johonkin turhuuteen vaikka sinä eläisit suu säkkiä myöten.
Jossei ole ongelmaa niin tuo nyt on paljon parempi tapa tuhlata rahaa kuin epäterveelliset ruoat/juomat tai turhan tavaran ostaminen(ympäristövaikutukset).
Kaiken lisäksi on taloudelle hyväksi että laitat rahan kiertoon ja Veikkauksen kautta siitä menee osa jopa nuorison urheilutyöhön. Istumalla lompakon päällä kiihdyttää inflaatiota ja taantumaa omalta osaltaan.
Vierailija kirjoitti:
On jo ehkä peliongelmainen ja ulosotossa... tai sitten siihen suuntaan menossa. Etsisin uuden miehen, että ei sitten 10 vuoden päästä tarvitse itkeä, kun talo on menossa alta miehen pelivelkojen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa kusee/on kussut jo omat luottotietonsa ja sun luottotiedot lähtee miehen vuoksi myös.
"Suomalaisista 70 prosenttia on pelannut rahapelejä 12 viime kuukauden aikana."
Kohta on koko kansa ulosotossa kunnei kellään voi pysyä pelaaminen hallussa. Varmasti puuttuu kaikilta 70%luottotiedot ja on mennyt talo alta. Lähteekö vähän laukalle?😅

Ei normaali ihminen pelaa rahapelejä useaan kertaan viikossa. Ostetaan ehkä joku lottokuponki kerran viikkoon, mutta siinä se. Päivittäinen pelaaminen on todella epänormaalia. Lisäksi ihan ääliömäistä rahankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta suhde. Addiktio tuo on joka tapauksessa ja voi herkästi luistua käsistä niihin isoihinkin rahoihin.
Foorumin vakiovastaus. Se että pelaa mummorullia, joista ei voi jäädä koskaan voitolle, on vähän epäilyttävää, mutta 99 prosentilla uhkapelaajista homma on hallussa. Harrastan itse vedonlyöntiä, eikä kyllä koskaan ole jäänyt yksikään lasku maksamatta sen takia. Harrastusta on jatkunut 20 vuotta.
Tapailtu pari kuukautta ja mies jo nyt treffeillä juuttuu pelaamaan? Tuossa vaiheessa sitä vielä esittelee parhaimpia puoliaan, joten olettaisin peliongelman miehellä olevan massiivisen.
Vierailija kirjoitti:
Muuten vaikuttaa asialliselta :D? Miten tollaset tyypit voi mitenkään vaikuttaa asiallisilta? Mä en ole ikinä eläessäni tunkenut senttiäkään noihin peleihin. En edes omista veikkauskorttia. Joo ei varmaan kaikki tee järkyttävää tappiota ja pelaa ongelmallisesti, mutta eikö sen pienenkin summan voisi laittaa säästöön? Miksi se pitää laittaa jonkun koneen sisälle?
Eräs asiakkaani on ihan asiallisen tuntuinen mutta kerran avautui pelaamisestaan. Sanoi että lähti vaimo lasten kanssa. Pelaa kaiken ylimääräisen, jopa tuhansia euroja kuussa eikä säästöön jää yhtään. joten ei ole varaa ostaa mitään uutta, hyvä kun ruokaan ja ihan pakollisiin menoihin jää rahaa. Ihan fiksuja ajatuksia kaverilla on kyllä ja olen saanut hyviä neuvojakin monta kertaa. Kun on rakennusmestari niin hän on ollut rakennushankkeissa vastaavana mestarina tai valvojana edullisesti. Palkkio on maksettu käteen ja pelaamiseen mennyt eli kansanterveydelle sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta suhde. Addiktio tuo on joka tapauksessa ja voi herkästi luistua käsistä niihin isoihinkin rahoihin.
Foorumin vakiovastaus. Se että pelaa mummorullia, joista ei voi jäädä koskaan voitolle, on vähän epäilyttävää, mutta 99 prosentilla uhkapelaajista homma on hallussa. Harrastan itse vedonlyöntiä, eikä kyllä koskaan ole jäänyt yksikään lasku maksamatta sen takia. Harrastusta on jatkunut 20 vuotta.
Jännä, kun yhtäkään kohtuupelaajaa tapaillessa yksikään heistä ei ole jumittanut minnekään uhkapelaamaan suhteen alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jo ehkä peliongelmainen ja ulosotossa... tai sitten siihen suuntaan menossa. Etsisin uuden miehen, että ei sitten 10 vuoden päästä tarvitse itkeä, kun talo on menossa alta miehen pelivelkojen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa kusee/on kussut jo omat luottotietonsa ja sun luottotiedot lähtee miehen vuoksi myös.
"Suomalaisista 70 prosenttia on pelannut rahapelejä 12 viime kuukauden aikana."
Kohta on koko kansa ulosotossa kunnei kellään voi pysyä pelaaminen hallussa. Varmasti puuttuu kaikilta 70%luottotiedot ja on mennyt talo alta. Lähteekö vähän laukalle?😅
Ei normaali ihminen pelaa rahapelejä useaan kertaan viikossa. Ostetaan ehkä joku lottokuponki kerran viikkoon, mutta siinä se. Päivittäinen pelaaminen on todella epänormaalia. Lisäksi ihan ääliömäis
mutu
Kaikki suomalaiset on enemmän tai vähemmän siis ongelmapelaajia ja varmaan juoppojakin 🤣 mitäänhän ei voi enää tehdä kun se on kukkahattutätien mielestä ongelma. Tavis aikuinen voi tehdä mitä haluaa. Ei tartte holhota.

Ei normaali ihminen pelaa rahapelejä useaan kertaan viikossa. Ostetaan ehkä joku lottokuponki kerran viikkoon, mutta siinä se. Päivittäinen pelaaminen o
Vähän kuin alkoholin kanssa, päivittäinen nauttiminen on aina ongelma. Kerran viikkon kalja-pari on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jo ehkä peliongelmainen ja ulosotossa... tai sitten siihen suuntaan menossa. Etsisin uuden miehen, että ei sitten 10 vuoden päästä tarvitse itkeä, kun talo on menossa alta miehen pelivelkojen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa kusee/on kussut jo omat luottotietonsa ja sun luottotiedot lähtee miehen vuoksi myös.
"Suomalaisista 70 prosenttia on pelannut rahapelejä 12 viime kuukauden aikana."
Kohta on koko kansa ulosotossa kunnei kellään voi pysyä pelaaminen hallussa. Varmasti puuttuu kaikilta 70%luottotiedot ja on mennyt talo alta. Lähteekö vähän laukalle?😅
Ei normaali ihminen pelaa rahapelejä useaan kertaan viikossa. Ostetaan ehkä joku lottokuponki kerran viikkoon, mutta siinä se. Päivittäinen pelaaminen on todella epänormaalia. Lisäksi ihan ääliömäis
Kyllä normaali ihminen voi pelata jos rahkeet riittää. Sinä et ikävä kyllä määrittele miten normaali ihminen saa käyttää rahansa. Tuhlaustahan se on mutta suurin osa tuhlaa rahansa johonkin ja yleensä johonkin joka on omalle terveydelle ja/tai ympäristölle haitallisempaa. Marginaalissa ovat ne jotka eivät tuhlaa rahaa mihinkään turhaan ja elävät suu säkkiä myöten.
Ei kyllä kuulosta hirveen kummoselta jos muutamia kymppejä pelaa kuukaudessa. Ja välillä toki voittaakin. Ite pelannut 30 000e alle 25 vuotiaana. Netissä ne suurimmat rahat pelataan. Ei missään kaupan pelikoneilla.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki suomalaiset on enemmän tai vähemmän siis ongelmapelaajia ja varmaan juoppojakin 🤣 mitäänhän ei voi enää tehdä kun se on kukkahattutätien mielestä ongelma. Tavis aikuinen voi tehdä mitä haluaa. Ei tartte holhota.
Kiukuttaako, kun mielestäsi mies tulee taas jätetyksi "ihan turhan takia". Tapaile sinä joka päivä rahojaan pelaavaa jännäjannaa, jos haluat. Muilla on toiset kriteerit.
Varmasti on vielä seksihullukin jos panee enemmän kuin kerran viikossa pimeässä sillai nopeasti vaan. Kohtuus kaikessa 😅
Vierailija kirjoitti:
Niin että yhtäänkö ei voi pelata jos on ylimääräistä rahaa kun on heti joku ongelma? Minulle menee peleihin 40e kk eli kymppi viikossa. Esim. Lotto ja Eurojackpotti. Näin on ollut vuosikausia eikä ole lähtenyt lapasesta eikä lähde. Rahaa siis olisi pelata vaikka satoja euroja mutta en pelaa enempää eikä houkuta edes. Pystyn myös juomaan pari lasia viiniä ilman että lähden baariin vetämään kaksin käsin. Elämä on ja on ollut aina hallinnassa. Ikää on jo 55v niin tuskin nyt enää alan peluksi tai juopoksi.
Ja tottakai vielä sitä LOTTOA 😂 Onhan tuo nyt aivan saatanan typerää ei siitä mihinkään pääse
Vierailija kirjoitti:
Tapailtu pari kuukautta ja mies jo nyt treffeillä juuttuu pelaamaan? Tuossa vaiheessa sitä vielä esittelee parhaimpia puoliaan, joten olettaisin peliongelman miehellä olevan massiivisen.
Kaikki eivät ehkä ole yhtä epärehellistä kuin sinä ja vedä jotain roolia kun koittaa tutustua uuteen ihmiseen. Ei kannata olettaa että muilla on yhtä huono elämänhallinta kuin itsellä, voi tulla paljon väärinymmärryksiä.
Vierailija kirjoitti:
Rahapelaajat ovat ihan jumalattoman tyhmiä jopa addikteiksi.
Paitsi ne, jotka on niin matematico, että elättävät itsensä nettipokerilla tms.
Itselläni on tuttu, joka viettää pokeri-iltoja kavereidensa kanssa ehkä kerran kuussa. Voitot ja häviöt on kai satasia kerrallaan. Voisin hyväksyä sellaisen, koska siinä se kavereiden kanssa oleminen on iso osa pelaamista.
Mutta kaupan rahapelien pelaaminen ja varsinkin niiden automaattien? Mitään väsyneempää ei yksinkertaisesti ole.
Vaikka miehellä ei olisi ongelmaakaan, en ikinä ottaisi ketään noin noloa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kuulosta hirveen kummoselta jos muutamia kymppejä pelaa kuukaudessa. Ja välillä toki voittaakin. Ite pelannut 30 000e alle 25 vuotiaana. Netissä ne suurimmat rahat pelataan. Ei missään kaupan pelikoneilla.
Muutamia kymppejä, vaikka päivittäin pelaa peliautomaatilla :D Ja tämä vain miehen oman kertomuksen mukaan, totuus lienee paljon surkeampi.
Älä viitsi olla ap naurettava. Minäkin pelaan silloin tällöin tai ehkä about 4-5 kertaa viikossa, mutta laitan siihen irtokolikoita lomakosta. Kenoa ja lottoa tulee ostettua rivi silloin tällöin. Ei mitään ongelmaa. Talouteni ei kärsi milläänlailla ja on pieni mahdollisuus rahalliseen voittoon. Kuinka tämän voi nähdä ongelmana? Voin hyvin lopetaa jos kumppaniani häirtse vaan eipä häritse. Hänkin pelaa toisinaan.