Minkä romaanin filosofisesta väitteestä pidät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että lukutoukat eivät ole mielenlaadultaan filosofisia, vaan enemmän suorittajatyyppiä. Harvoin kuulee kenenkään himolukijan puhuvan lukemistaan teoksista sen kummemmin tai haluavan keskustella niistä, varsinkaan mitään filosofista.

Siis mitä ihmettä? Kyllähän sen niistä teoksista keskustelemisen edellytyksenä on se, että on ollut innostusta lukea ne. Ei oo oikein edes mahdollista lukea paljon, ja olla olematta yhtään filosofinen. 

Kyllä me lukijat yleensä nimenomaan jauhetaan niistä lukemistamme teoksista kyllästymiseen asti. 

Ihan hyvä pointti, mutta saattaahan joku lukea kirjan jostain muusta syystä kuin filosofisesta. Esim. Tsh:n niiden erilaisten hahmojen takia eikä filosofian tason takia.

Rikos ja rangaistus. Katsokaa Jordan Petersonin videoita siitä.

Onhan näitäkin, jotka lukee ja lukee...

Ja usein tietyt uutuudet ja suosituimmat.

Muoti/suorittajalukijat.

Yleensä niitä, joille elämä muutenkin suorittamista ja muiden kehujen kerjäämistä.

Pidän animen filosofiasisällöstä. Tarinat ovat yllättävän usein monitahoisia kommentaareja ihmisyydestä.

Lännessä on melko paljonkin kirjallisuutta, joka ei opeta. Aasiassa taas opetus on usein tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Rikos ja rangaistus. Katsokaa Jordan Petersonin videoita siitä.

Miksi? Eikö ensin kannattaisi lukea kyseinen teos? 

Mitä ajatuksia herättää vaikkapa Albert Camus:in Sivullinen? Tai Franz Kafkan Oikeusjuttu? 

Filosofisessa mielessä?

nostetaas

F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu: romantikkohaaveilijan ei välttämättä kannata yrittää toteuttaa haaveitaan, koska ne eivät toteutuneina kuitenkaan ikinä vedä vertoja sille, miten ihania ne olivat pelkkinä haaveina. Yritys voi olla jopa vaarallinen, koska ihmiset ovat raadollisia ja käyttävät toisia hyväkseen.

Mielestäni lähes kaikissa romaaneissa on filosofinen taso (ehkä joitain harlekiini-kirjoja ja vastaavia lukuun ottamatta). Luin hiljattain jännitysromaanin Nuori naimaton nainen, ja siinäkin oli oma filosofiansa.

Olen itse selkeästi filosofista sanomaa hahmottamaan pyrkivä lukija. Hahmotan sen omista lähtökohdistani ja itsenäisesti. En juuri uhraa ajatuksia sen miettimiselle, mitä filosofista kirjailija on mahdollisesti halunnut ilmaista. Hahmottamani sanoma saattaa olla erilainen kuin kirjailijan oma näkemys. Näin siis kuvitteellisten kertomusten kohdalla.

Faktapohjaisessa kirjallisuudessa, esim. elämäkerroissa ja historiankirjoissa, taas tietenkin mietin mitä kirjailija on halunnut sanoa.

Onko historiallisissa romaaneissa filosofiaa? Vaikkapa Kaari Utrion tai Laila Hirvisaaren kirjoissa?