Eikö ravintolakoulussa opeteta että paistettu riisi tehdään edellisäivän riisistä?
Huvittuneena seurannut Alenin riisikommentointeja, kun ahdisti kokkipoikaa vielä pari päivää väärän ulostulon jälkeenkin.
Aivan höpöjuttuja etteikö keitettyä riisiä voisi säilyttää useampaa päivää. Ja varsinkin se paistettu riisi, jestas.
Kommentit (46)
Keitetyssä riisissä piilee ruokamyrkytyksen vaara, jos aterialta yli jääneen riisin viilentäminen epäonnistuu tai riisiä säilytetään liian pitkään lämpimässä esimerkiksi buffetpöydässä.
Riisissä esiintyy useammin Bacillus cereus -bakteerin itiöitä kuin muissa viljoissa. Siksi riisiin liittyy suurempi ruokamyrkytysriski kuin muihin viljoihin.
Bacillus cereus -bakteerit ovat itiöllisiä bakteereja, joita esiintyy yleisesti ihmisten ja eläinten suolistossa sekä pieninä pitoisuuksina elintarvikkeissa, esimerkiksi viljassa, lihassa, kasviksissa ja maidossa.
Bacillus cereus -bakteeri pystyy rakentamaan sisäänsä kuivuutta, lämpöä ja säteilyä paremmin kestävän muodon, itiön. Itiöt voivat säilyä vuosia kantaja-aineessaan, kuten kypsentämättömässä riisissä.
Riisi pitää pestä huolella, kun siinä on sitä käärmeen pissiä.
Lisäksi mikäli syö liikaa riisiä, tulee riisitauti.
Vierailija kirjoitti:
Keitetyssä riisissä piilee ruokamyrkytyksen vaara, jos aterialta yli jääneen riisin viilentäminen epäonnistuu tai riisiä säilytetään liian pitkään lämpimässä esimerkiksi buffetpöydässä.
Riisissä esiintyy useammin Bacillus cereus -bakteerin itiöitä kuin muissa viljoissa. Siksi riisiin liittyy suurempi ruokamyrkytysriski kuin muihin viljoihin.
Bacillus cereus -bakteerit ovat itiöllisiä bakteereja, joita esiintyy yleisesti ihmisten ja eläinten suolistossa sekä pieninä pitoisuuksina elintarvikkeissa, esimerkiksi viljassa, lihassa, kasviksissa ja maidossa.
Bacillus cereus -bakteeri pystyy rakentamaan sisäänsä kuivuutta, lämpöä ja säteilyä paremmin kestävän muodon, itiön. Itiöt voivat säilyä vuosia kantaja-aineessaan, kuten kypsentämättömässä riisissä.
Piilee, piilee. Montako suomalaista tai minkäänmaalaista olet nähnyt siihen kuolleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitetyssä riisissä piilee ruokamyrkytyksen vaara, jos aterialta yli jääneen riisin viilentäminen epäonnistuu tai riisiä säilytetään liian pitkään lämpimässä esimerkiksi buffetpöydässä.
Riisissä esiintyy useammin Bacillus cereus -bakteerin itiöitä kuin muissa viljoissa. Siksi riisiin liittyy suurempi ruokamyrkytysriski kuin muihin viljoihin.
Bacillus cereus -bakteerit ovat itiöllisiä bakteereja, joita esiintyy yleisesti ihmisten ja eläinten suolistossa sekä pieninä pitoisuuksina elintarvikkeissa, esimerkiksi viljassa, lihassa, kasviksissa ja maidossa.
Bacillus cereus -bakteeri pystyy rakentamaan sisäänsä kuivuutta, lämpöä ja säteilyä paremmin kestävän muodon, itiön. Itiöt voivat säilyä vuosia kantaja-aineessaan, kuten kypsentämättömässä riisissä.
Piilee, piilee. Montako suomalaista tai minkäänmaalaista olet nähnyt siihen kuolleen
Uudelleen lämmitetyssä ruuassa on riskinsä: maailmalla on kuollut nuoria ihmisiä liian lämpimässä säilytetystä pastasta tai riisistä saatuihin myrkytyksiin
Kohtalokas virhe oli säilyttää ruoka liian lämpimässä. Toinen virhe on ollut lämmittää ruokaa huolimattomasti.
Kaikkea typerää ei tarvitse itse tehdä tai nähdä. Olisi melko lyhytnäköistä ravintolan myrkyttää asiakkaansa.
Syöpä sinä ap vaikka kuukauden vanhaa riisiä.
Riisin kylmennykseen, säilytykseen ja kuumentamiseen pätee samat säännöt kuin ruokaan muutenkin.
Mutta jos riisin uudelleenlämmitys olisi kovasti väärin voidaan poistaa myynnistä puolet eineksistä ja valmisruuista. Tai vaikka kaikki. Myös Sukulan, Sumarin ja Björkin valmisruuat jotka sisältää riisiä.
Järki hoi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitetyssä riisissä piilee ruokamyrkytyksen vaara, jos aterialta yli jääneen riisin viilentäminen epäonnistuu tai riisiä säilytetään liian pitkään lämpimässä esimerkiksi buffetpöydässä.
Riisissä esiintyy useammin Bacillus cereus -bakteerin itiöitä kuin muissa viljoissa. Siksi riisiin liittyy suurempi ruokamyrkytysriski kuin muihin viljoihin.
Bacillus cereus -bakteerit ovat itiöllisiä bakteereja, joita esiintyy yleisesti ihmisten ja eläinten suolistossa sekä pieninä pitoisuuksina elintarvikkeissa, esimerkiksi viljassa, lihassa, kasviksissa ja maidossa.
Bacillus cereus -bakteeri pystyy rakentamaan sisäänsä kuivuutta, lämpöä ja säteilyä paremmin kestävän muodon, itiön. Itiöt voivat säilyä vuosia kantaja-aineessaan, kuten kypsentämättömässä riisissä.
Piilee, piilee. Montako suomalaista
Suojatiellä on myös paljon vaarallisempaa kävellä kuin ajotiellä tilastojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Syöpä sinä ap vaikka kuukauden vanhaa riisiä.
Sepä on Henkka niin että olit väärässä.
Sen voi tehdä juuri ennen paistamista keitetystä riisistä.
Meillä kaikki riisitaudissa....huuoohh
Suojatiellä voi liukastua riisseihin...ap anna ohje ...
Aasiassa on ihan jokapäivästä että riisiä syödään huoneenlämpöisenä ja kuskataan työpaikoille, kouluun ym. eväänä ilman kylmäpakkauksia. Eipä ole porukkaa sairaana.
Samoin meillä pelotellaan riisin arseenista, mutta kukaan ei ole siitä huolissaan Aasiassa- vaan tiesittekö, mistä on kohistu ulkomailla terveyspiireissä viime aikoina? Ksylitolin vaaroista. Onko Suomessa edes uutisoitu näistä? Ei.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikki riisitaudissa....huuoohh
Eikö kokkikoulussa opetettu millä paranee ...ootte kyllä titämättömiä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitetyssä riisissä piilee ruokamyrkytyksen vaara, jos aterialta yli jääneen riisin viilentäminen epäonnistuu tai riisiä säilytetään liian pitkään lämpimässä esimerkiksi buffetpöydässä.
Riisissä esiintyy useammin Bacillus cereus -bakteerin itiöitä kuin muissa viljoissa. Siksi riisiin liittyy suurempi ruokamyrkytysriski kuin muihin viljoihin.
Bacillus cereus -bakteerit ovat itiöllisiä bakteereja, joita esiintyy yleisesti ihmisten ja eläinten suolistossa sekä pieninä pitoisuuksina elintarvikkeissa, esimerkiksi viljassa, lihassa, kasviksissa ja maidossa.
Bacillus cereus -bakteeri pystyy rakentamaan sisäänsä kuivuutta, lämpöä ja säteilyä paremmin kestävän muodon, itiön. Itiöt voivat säilyä vuosia kantaja-aineessaan, kuten kypsentämättömässä riisissä.
Piilee, piilee. Montako suomalaista tai minkäänmaalaista olet nähnyt siihen kuolleen
......sitä ei kokkikoulussa meille kerrottu...🤣🤣🤣🤣🤣

Täytyykö omin silmin nähdä, jotta jokin asia olisi totta? Täytyykö kuolla, jotta asia olisi riittävän vakava? Paha ruokamyrkytys ei ole leikin asia.
Vierailija kirjoitti:
Aasiassa on ihan jokapäivästä että riisiä syödään huoneenlämpöisenä ja kuskataan työpaikoille, kouluun ym. eväänä ilman kylmäpakkauksia. Eipä ole porukkaa sairaana.
Samoin meillä pelotellaan riisin arseenista, mutta kukaan ei ole siitä huolissaan Aasiassa- vaan tiesittekö, mistä on kohistu ulkomailla terveyspiireissä viime aikoina? Ksylitolin vaaroista. Onko Suomessa edes uutisoitu näistä? Ei.
Eikö ole porukkaa sairaana Aasiassa ruokamyrkytysten takia? Salli mun nauraa. Helvetin yleistä.
En mä muista, että meillä olisi paistetusta riisistä ollut mitään puhetta. Kuka sanoi, että herra Alen on käynyt kokkikoulun?
Vierailija kirjoitti:
Sen voi tehdä juuri ennen paistamista keitetystä riisistä.
Voi, jos paskaa haluaa. Samoin voi pyttärin tehdä juuri ennen paistamista keitetyistä potuista. Jos on tyhmä.
Olennaista on kai säilytyslämpötila? Ei kannata unohtaa yön yli kattilaan.