Kannustiko lapsuudenkotinne urheiluun? Miten?

Totta kai? Meillä oltiin ulkona sateesta tai pakkasesta riippumatta, käytiin vanhempien kanssa hiihtämässä, vaeltamassa, pyöräilemässä jne. Tai melskattiin keskenämme muksujen kesken pihalla. 

Kun ikää oli tarpeeksi, niin sai valita harrastuksen, minäkin ratsastin kerran viikossa (ratsastan edelleen 40 vuotta myöhemmin) ja lisäksi pelasin lentopalloa sekä kävin kunnan tarjoamassa yleisurheilukoulussa, lajeina aidat ja korkeus. Ja aina vanhemmat tsemppasi ja tuki, vaikka ei esim. tuo ratsastus silloinkaan ihan halpaa ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Totta kai? Meillä oltiin ulkona sateesta tai pakkasesta riippumatta, käytiin vanhempien kanssa hiihtämässä, vaeltamassa, pyöräilemässä jne. Tai melskattiin keskenämme muksujen kesken pihalla. 

Kun ikää oli tarpeeksi, niin sai valita harrastuksen, minäkin ratsastin kerran viikossa (ratsastan edelleen 40 vuotta myöhemmin) ja lisäksi pelasin lentopalloa sekä kävin kunnan tarjoamassa yleisurheilukoulussa, lajeina aidat ja korkeus. Ja aina vanhemmat tsemppasi ja tuki, vaikka ei esim. tuo ratsastus silloinkaan ihan halpaa ollut. 

Ymmärrät varmaan itsekin, että tuo on runsaasti urheilua, ei tavanomaista.

Ei, urheilua pidettiin pahana, jossa voi loukkaantua. Vanhempani ovat muusikoita. 

Ei, vanhemmat yrittäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai? Meillä oltiin ulkona sateesta tai pakkasesta riippumatta, käytiin vanhempien kanssa hiihtämässä, vaeltamassa, pyöräilemässä jne. Tai melskattiin keskenämme muksujen kesken pihalla. 

Kun ikää oli tarpeeksi, niin sai valita harrastuksen, minäkin ratsastin kerran viikossa (ratsastan edelleen 40 vuotta myöhemmin) ja lisäksi pelasin lentopalloa sekä kävin kunnan tarjoamassa yleisurheilukoulussa, lajeina aidat ja korkeus. Ja aina vanhemmat tsemppasi ja tuki, vaikka ei esim. tuo ratsastus silloinkaan ihan halpaa ollut. 

Ymmärrät varmaan itsekin, että tuo on runsaasti urheilua, ei tavanomaista.

Ehkä, mutta kasarilla sinällään ihan normaalia, ei poikennut kavereiden harrastusmääristä juurikaan. Ja suunnilleen kaikki kylän muksut oli tuolla yleisurheilukoulussa, muutoin porukka saattoi sitten harrastaa kuka jääkiekkoa, kuka futista, kuka kävi tanssitreeneissä.. 

Ehkä siihen aikaan osasyynä tuohon oli se, että vanhemmat kun oli töissä pidemmälle iltaan, niin siellä harkoissa tuli oltua jotakuinkin valvotusti koulun jälkeen ja näki kavereita. 

Joukkuelajeihin/urheiluseuroihin tai muutenkaan maksullisiin urheiluharrastuksiin ei kannustettu, en tiedä olisiko kiellettykään jos olisin itse innostunut. Mutta ulkoilla meillä piti paljon ja vanhemmat näyttivät siinä esimerkkiä. Hiihdettiin, retkeiltiin, uitiin, pyöräiltiin ja käveltiin paljon. 

Ei varsinaisesti urheiluun, mutta arkiliikuntaan. Lapsuudenkodista on lähtöisin ajatus, että käveleminen on normaali tapa siirtyä paikasta toiseen. Autolla mennään vain pitkät matkat tai jos pitää kuljettaa jotain. 

Tietysti pihaleikit, kesällä uiminen ym kuului jokapäiväiseen elämään. 

Ei ikinä. Yritän korjata tämän oman lapseni kanssa. Liikunta on hauskaa ja tekee hyvää, se ei ole vain jotain jota tehdään kun "ollaan laihiksella".

Mikä nyt on kannustamista? Ilmoitin ala-asteikäisenä faijalle ylpeänä, että olin uskaltanut ajaa uudella pyörällä 5 km lenkin. Isä siihen, että toi mikään lenkki ole, lenkki on vähintään 15 km ja kunnon lenkki 25. En sitten toista kertaa ajellut huvikseni, vaan lähinnä kouluun ja takaisin.

Kannustettiin eli pakotettiin aina johonkin harrastukseen. Edellisen sai lopettaa vain jos oli joku uusi tilalle. Tietokonepeliaikaa sai ostaa ulkoilulla. Lopputulos: Vihaan urheilua aikuisena.

Meillä oli pyörät, sukset ja luistimet. Niitä käytettiin ihan omatoimisesti ja mielellään. Tykättiin ulkoilla. Vanhemmatkin kyllä hiihtelivät kun oltiin ihan pieniä, niin opettivat siinä samalla. Pulkkamäessäkin jaksettiin olla tuntikausia ja kyllähän siinä kiivetä sai, kun piti niitä isoimpia mäkiä aina laskea.

Muutenkin ulkoiltiin ja seikkailtiin ja kiipeiltiin melkein joka päivä, ja siinä samalla tuli kyllä paljon liikuntaa. Oli lääniä missä liikkua. Kävin myös kerran viikossa voimistelukerhossa ala-asteiässä. Muuten ei ollut ohjattuja harrastuksia, se oli harvinaista noin yleensäkin. Keskenämme kavereiden kanssa pelattiin koululla iltaisin pesistä ja luisteltiin.

Kai vanhemmat olivat ihan kannustavia, mutta itse me haluttiin liikkua, samoin koulukaverit. Ilmoitettiin esim, että nyt me mennään pelaamaan pesistä ja sitten mentiin. Ja mentiin pyörällä tietty. 

Maaseudulla siis asuttiin. Ihmetyttää, kun kuulemma maaseudun lapset on nykyään huonommassa kunnossa kuin kaupunkilaislapset. Että onko lasten luontainen halu liikkua jotenkin sammunut? Tarvitaan joku ohjaamaan ennenkuin viitsii?

Ei kannustanut mihinkään.

Vastaus kaikkeen oli ei, no onks pakko?, ei mulla oo rahaa, no jaahas, pitäskö sun mennä vaikka töihi, no aha, siinäs meet, no justjoo, tshh, hohhoijaa taas, ..

Arvatkaa onko vanhemmat mun elämässä :)

Ei kannustettu, mutta ei kielletykään. Sain sentään nappulakengät. Ne halvimmat Nokian, jos joku muistaa. Vanhemmat eivät käyneet katsomassa pelejä.

Kannusti isosiskon esimerkin kautta. Innostuin lenkkeilystä. Myöhemmin kaverit innostivat salille, jos niitä voi perheeksi nyt kutsua. 

Tavallaan? Meillä oli koira jonka kanssa vanhempani patistivat minut ulkoilemaan säässä kuin säässä.

Ei semmoiseen ollut aikaa. Yritettiin pysyä ruuassa ja vateissa, Kansakoulussa oli urheilu- / hiihtohullu opettajamulkku joka jakoi arvosanat urheilumenestyksen perusteella. Joitain anuksennuolijoita se kannusti.

Sain kokeilla eri lajeja. Kävin säännöllisesti voimistelemassa, baletissa, joogassa ja tanssitunneilla. Näiden lisäksi hiihdin paljon, jo alakouluikäisenä 25 km:n lenkkejä. Joka päivä menin koulun jälkeen hiihtämään, jos sää salli. Luistelin myös paljon ja olin vähällä liittyä valmennusryhmään, mutta jänisti. Kesällä uin kaiket päivät. Kaikki matkat kävelin tai pyöräilin. Olen syntynyt v. 60 ja työläisperheestä. Vaikka sanotaan, että lapsena alkanut runsas liikkuminen jää tavaksi, niin minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Olen ollut aikuisiällä patalaiska liikunnan suhteen. Osa lapsistamme on perinyt isänsä liikunnallisuuden. Mies harrastaa eri lajeja vieläkin päälle 6-kymppisenä.

Ei kannustanut, mikään lapsiin liittyvä ei saanut maksaa mitään. Edes suksia tai luistimia ei ostettu. Koulun vanhoilla resuilla sitten liikuntatunneilla piti olla. Ainoa liikuntaan liittyvä ostos, mitä kotoa sain oli jumppapuku ja senkin hinnasta oli narinaa.  Tupakkaan ja viinaan vanhemmilla kyllä riitti rahaa.

Ei kannustettu. Olin yli 30 vuotias kun aloitin elämäni ensimmäisen liikuntaharrastuksen. Luulin aina olevani huono liikunnassa, mutta olenkin ihan ok. Omien lasteni kanssa olen tehnyt toisin.

Ei, haukuttiin vaan sohvalta kuinka laiskoja paskoja olemme ja pitäisi tehdä sitä ja tätä kyllä naapurin lapset. Samalla itse istuivat perseellään eikä mitään tehty.