Mitä oikein on kasvatuskumppamuus (päiväkodin kanssa)?
Lapseni aloitti päiväkodin ja en ymmärrä mitä tuo paljon mainostettu kasvatuskumppanuus vanhemman ja päiväkodin välillä on. Tai mitä sen pitäisi olla. Osaisiko joku selittää asiaa minulle? Ryhmän työntekijät vaikuttaa ihan kivoilta, mutta heillä ei ole juuri koskaan aikaa kuin parilla lauseella sanoa miten päivä on mennyt (mitä söi, nukkuiko). Lisäksi osa työntekijöistä tuntuu vaihtuvan usein (heiltä puuttuu osa vakituisista ja paikkaavat sitä kuukauden, parin sijaisilla). Mitään kumppanuutta itseni ja heidän välillä en ole osannut nähdä enkä tiedä miten minun sitä pitäisi nyt alkaa rakentaa. Neuvoja?
Kommentit (14)
Ei sinun tarvitse sitä rakentaa niiden kanssa vasn niiden sinun kanssa.
Se on kaunis ajatus. Ei muuta.
Joskus 10 vuotta sitten ihan toimivakin. Enää ei ole aikaa/resursseja, nykytoiminta muistuttaa enemmän juuri liukuhihnalla tehtävää työtä.
Ironista sinänsä, että nyt vasussa korostetaan näitä asioita, jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä. Nyt niitä ei yksinkertaisesti kaiken sälän keskellä ole aikaa toteuttaa.
Aamulla viet ja iltapäivällä haet. Siinäpä se.
No siis. Se on sitä, että puolin ja toisin yhdessä jutellaan miten kumpikin taho kasvattaa, työntekijöiltä voi kysyä neuvoja vaikeisiin kasvatustilanteisiin ja sellaista. Sovi joku viikottainen puolituntinen palaveriaika iltapäivän hakemisen yhteyteen, jossa voitte keskustella kasvatusasioista.
Taas jotain henkistä håmåilua sosialistivaltiossa. Ei kannata välittää pätkän vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Taas jotain henkistä håmåilua sosialistivaltiossa. Ei kannata välittää pätkän vertaa.
Ei kun minusta asia kuulostaa ihan kiinnostavalta ja positiiviselta. Mielelläni haluaisin sitä saada, mitä se sitten ikinä onkaan. Nyt tuntuu, että jotain tärkeää ja hyvää on luvattu, mutta jään siitä kokonaan paitsi. Kyllä minä siis ehdottomasti haluaisin saada tätä luvattua palvelua. Ap
Minusta kasvatusvastuu on vanhemmilla. Ei päiväkodilla eikä koululla. Mutta toki lapsi viettää niissä aikaansa, joten olisi hyvä, jos tietyissä perusjutuissa oltaisiin samoilla linjoilla.
Kasvatuskumppanuus on ollut käytöstä poistettu termi jo vuosia. Nykyään puhutaan kasvatusyhteistyöstä.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuskumppanuus on ollut käytöstä poistettu termi jo vuosia. Nykyään puhutaan kasvatusyhteistyöstä.
Ok, anteeksi, mun moka. Mitä se kasvatusyhteistyö sitten on ja miten voin sitä saada? Ap
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuskumppanuus on ollut käytöstä poistettu termi jo vuosia. Nykyään puhutaan kasvatusyhteistyöstä.
Termeillä kikkailua. Ihan yhtä tyhjää se on, muutettiin termit uudelleen joka toinen vuosi tai ei.
Eikö kukaan osaa kunnolla sanoa? Itse olen lapseton, mutta kyllä nyt alkoi kiinnostamaan mitä se on.
Hyvin toimiessaan se on sitä, että kumpikin taho kertoo toisilleen siitä mitä toinen osapuoli voi tehdä lapsen kasvun ja kehityksen parhaaksi.
Esim meillä juuri työkaverini puhui siitä, miten iloinen vangempi oli siitä, kuinka paljon nukkumaan menemistä helpotti se, että kokeiltiin mitä vaikuttaa, jos lapsi nukkuu päiväkodissa lyhyemmät päiväunet.

Tuohan on ihan normaalia keskustelua. Nykyään siitäkin pitää tehdä joku hienolta kuulostava termi, jota kukaan ei ymmärrä. Ei ihme, että päiväkodintädit ovat ylikuormittuneita kaiken sälän kanssa.
Anteeksi pieni kirjoitusvirhe otsikossa. Kaikki varmaan kuitenkin ymmärsi asian. Ap