Mitä ajattelet ihmisestä, joka on kokenut hirveitä suruja ja menetyksiä elämässään ja haluaa silti kaikille hyvää ja on hyvä itsekin?

Kunnioitan syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Naiivi ja tyhmä luultavasti, ei oo vielä silmät auenneet todellisuuteen. Koska täällä maailmassa ei pärjää hyvyydellä. Ainoastaan raha puhuu ja terävät kyynärpäät.

Sä et ole vielä kovin paljon nähnyt. Ikävää, että uskosi parempaan on nyt noin heikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää ajattelen. Mistä voima kumpuaa??

Ei varmaan mitään hyvyyden voimaa ookaan, ku tyhjäpäiden hallusinaatioissa.

Mun mies on

Mulla on ystävä, jota jo lapsena hyväksikäytti, oikeammin rskasi hänen isompi sisarensa. Aivan järkyttävää jo kuunnella sitä. Isänsä käsittääkseni väkivaltainen, äitinsä kuoli syöpään. Elämän varrella ajautunut kaiken pskamaailman ja ihmisten kanssa tekemisiin, tullut pahoinpidellyksi, suhteissa petetyksi ja haukutuksi. Ongelmia henkisesti sekä pahoja fyysisiä kipuja.

Mä ihmettelen loputtomasti kuinka hän silti jaksaa jatkaa ja puskee läpi, parhaansa mukaan pitää huolta itsestään ja muista. Aina osaa neuvoa ja eläytyä toisen ongelmiin. Ei ole katkeroitunut tippaakaan, ei valita ikinä, kunnioittaa ja kohtelee arvokkaasti muita.

On ollut varmasti musertua usein ja elämä olis voinut viedä ihan erilaiseen lopputulokseen, mutta on itse kääntänyt sitä parhaaksi niillä resursseilla mitä on ollut käytettävissä.

Ihan mahtava ihminen, jolle toivoo vaan hyvää. Ja perhanan vahva ja sinnikäs.

Itselläkin ollut mm läheisten kuolemia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, sairauksia, niitä henkisiä ja fyysisiä kipuja ja tuskaa. Psyyke pskana, fysiikka pskana, en mm ikinä saa lapsia ja kivuista tuskin itse pääsen. Silti mulle sanotaan, että oon muille aina niin ystävällinen ja kiltti ja jaksan hymyillä. Se katkeroituminen on ollut pirun lähellä, mutta en halua antaa sille elämää. Mun elämä ei parane sillä että kostaa koko maailmalle, voin sillä ehkä tehdä jonkun maailmasta vähän paremman. Ja ilkeys voi olla viimeinen niitti jollekin.

Mitä niistä muuta voi ajatella kuin kunnioittaa ja ihailla?

Vierailija kirjoitti:

Hän on pystynyt käsittelemään menetykset ja pääsemään niistä eteenpäin. Kovia menetyksiä kokeneet yleensä arvostavat elämäänsä niin paljon että se mikä aiemmin ärsytti tai suututti, ei tee sitä enää, asiat ovat saaneet uudet mittasuhteet. Usein sanotaan että menetykset vahvistavat, monille se on sanahelinää mutta tunnen muutaman tälläisen ihmisen joilla näitä raskaita menetyksiä ja vastoinkäymisiä on ollut, ja heidän elämänsä on muuttunut totaalisesti näiden menetysten myötä. Auttamisenhalu on herännyt ja heillä on voimavaroja vielä muidenkin auttamiseen, vaikka toisin voisi luulla. Ovat vertaistukihenkilöinä tai auttavat muilla tavoin. Tietenkään se ei aina näin mene. Kaikilla ei ole ulospääsyä vaikeista tilanteista. Monilla myös onneksi on.

Itse en koe, että menetykset itsessään vahvistaisivat. Menetykset tuovat surua, aiheuttavat kipua, tuskaa, vaikuttavat elämänlaatuun ja mieleen, elämä olisi paljon parempaa ilman niitä.

Toki joillekin voi käydä niin, että menetysten tai vastoinkäymisten jälkeen suhtautuvat elämäänsä eri tavalla kuin aiemmin, mutta se onkin eri asia.

Pako olla päässä jotain vikaa, jos kuvittelee olevansa hyvä.

Haluaisin tietää salaisuuden siihen.

Itse olen vain katkera, kiukkuinen ja tympääntynyt elämään.