Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ollut läheisen kuoleman jälkeen tällaista tunnetta?
02.09.2024 |
Tunne siitä, että kaikesta huolimatta kaikki on tavallaan ihan hyvin ja "normaalisti". Siis että arki on tavallaan normaalia, teet samoja asioita mitä yleensäkin, eikä kukaan asiasta tietämätön ulkopuolinen voisi ikinä arvata että läheinen on kuollut muutamaa päivää aikaisemmin. Että suru ei sillä tavalla näy ulospäin muille ihmisille.
Kommentit (25)
Suruaika käsillä,äkillisesti menetin läheiseni.Ollut tod. rankkaa ja osa omaisista suhtautunut tosi kielteisesti minuun ja tunteisiini.Suoranaista syyttelyä olen kokenut,kuin olisin syyllinen kuolemaan.Itse asiassa minua on syytetty kuolemasta..on todella ahdistavaa ollut.Kaikki eivät osaa suhtautua läheisen kuoleman kokeneeseen oikealla tavalla.Kiroilu ja tavaroiden hakeminen heti kuoleman jälkeen..on todella "moukkamaista".Tullaan sisälle kengät jalassa,takki auki ja kaikki paikat tutkitaan ja jälkeenpäin sanotaan että olin piilotellut jotain heille kuuluvaa.Opin tästä sen miten kylmiä ja tunteettomia ihmiset voivat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli äkillisesti, teki itsemurhan, kun olin 7-vuotias. En kertonut tapahtuneesta kenellekään muulle paitsi parhaalle ystävälleni. Edes opettaja ei käsittääkseni tiennyt asiasta, olin tosin hautajaisten takia muutaman päivän pois koulusta, koska isäni asui muualla ja hautajaiset järjestettiin arkipäivänä, mutta opettaja tuskin tiesi että kyseessä oli isäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surussa on eri vaiheita, toisaalta jokaisen ihmisen suru on omanlaisensa. Yksin surun vaiheista on tilanteen kieltäminen, osalla surutyö käynnistyy vasta hautajaisten jälkeen.
Elisabeth Kübler-Ross kehitti viiden vaiheen suruteorian haastateltuaan saattohoidossa olleita kuolevia potilaita Chicagossa 1960-luvulla. Sen jälkeen surusta on löydetty seitsemän vaihetta, ja äskettäin luin surun neljästä vaiheesta (vankilapastori väitti niin Carina Bergfeldtin teoksessa Keskusteluja kuolemansellissä). Kaksoisprosessimallin mukaan surussa on kaksi vaihetta. Siitä vain valitsemaan sopivat vaiheet!
Surutyö on Freudin keksintöä, mutta myöhemmin hän perui sen. Istuu kuitenkin sitkeästi surukeskustelussa.
Ihan varmasti asiasta voi saivarrella loputtomiin ja varmisti myöhemmin löytyy vielä lisää vaiheita ja osa poistuu. Etenkin jos joku innostuu tekemään väitöskirjan ja saa siihen jopa rahoituksen.
Pitäisikö surutyön sijasta käyttää sanaa suruprosessi? Tai mankeli, johon joudut ilman omaa haluasi käymään asiat läpi jollain tavoin.
Kuoleminen on luonnollinen tapahtuma.
Kyllä, mutta minkäs teet kun joudut pakosta hoitamaan kaiken maailman käytännön asioita, perinnönjaot yms. Lisäksi mulla oli vielä iäkäs äiti ja työ huolehdittavana. Sisaria mulle ei ole.
Eräs ihminen hakukkui minua isäni kuoleman jälkeen juurikin tästä, että olen kylmä ihminen kun en sure "oikealla tavalla" ts. makaa sängyssä ja vollota. Tämä henkilöä ei ollut itse kokenut oman vanhempansa menetystä ja hänellä on muutenkin paljon sisaria, joilta sitä apua tulee saamaan, kun aika tulee.
Menin isän kuoleman jälkeen shokkiin pitkäksi aikaa ja senkin vuoksi toimin varmasti kuin robotti. Kaipaan häntä yhä ja välillä monesti yksin kotona ollessa tulee itku, vaikka kuolemasta on jo useampi vuosi.