Lue keskustelun säännöt.
On ihan kamalaa olla työikäinen yksinäinen (ja sinkkukin vielä)
01.09.2024 |
Kaikkialla tulee tunne ettei kuulu joukkoon, kun näkee muita ikäisiä porukassa, usein puolison tai koko perheen kanssa liikkeellä. Töissä muut kertovat mitä tekevät kumppanin tai perheensä kanssa. Sitä lukee haastattelua kiinnostavasta ihmisestä ja ajattelee että hän on minun kaltainen ihminen, sitten siellä mainitaan se puoliso tai perhe, ja tajuaa taas olevansa ihan toiselta planeetalta. Eri tahot huomioi tapahtumissa ja palveluissa nuoret, perheet ja ikäihmiset, mutta ei yksin olevia työikäisiä. Nuorille ja vanhuksille on paikkoja joihin mennä tapaamaan muita, meille ei ole mitään, ellei baarit kiinnosta. Harrastuksissa ei tapaa ketään, koska monet käyvät vaan harrastamassa ja sitten kotiin perheen ja vakiintuneen ystäväpiirin pariin. Onko mitään tahoa, joka järjestäisi kivoja tapaamisia ihmisille jotka haluaisivat tutustua muihin, turvallisesti, rennosta ja ilman paineita? Ei taida Helsinkimissio ainakaan? Seurakunnat? Vapaaehtoistyötä ei tarvitse ehdottaa. Kaipaan kavereita, työpaikka minulla on jo.
Kommentit (6)
Tiedän tunteen. Minulla on kolme sisarusta, ja heillä kaikilla on puoliso ja lapsia. Joulupöydässä tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, kun sisarukseni istuivat pöydässä puolisonsa vieressä, tai leikkivät lastensa kanssa olohuoneessa, ja minä tulen paikalle yksin. Yksin, niin kuin joka ikinen Joulu tähänkin mennessä.
Ihmiset pariutuvat ympärilläni, mutta minä jään aina yksin.
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Minulla on kolme sisarusta, ja heillä kaikilla on puoliso ja lapsia. Joulupöydässä tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, kun sisarukseni istuivat pöydässä puolisonsa vieressä, tai leikkivät lastensa kanssa olohuoneessa, ja minä tulen paikalle yksin. Yksin, niin kuin joka ikinen Joulu tähänkin mennessä.
Ihmiset pariutuvat ympärilläni, mutta minä jään aina yksin.
N35
Se tunne vaan pahenee vuodesta toiseen, kun tajuaa ettei se mitä haluaa lähene yhtään vaan muuttuu aina vaan epätodennäköisemmäksi. Eikä se mene jossain pisteessä ohi vaan tulee alkamaan uudestaan kun kuvioon tulee lapsenlapset 😢 ap
En halua millään tavalla mitätöidä kokemustasi tai muuta, mutta sama kokemus lapsettomana pariskuntana. Ei ole mitään paikkaa, missä tapaisi uusia ihmisiä, sillä kaikilla on lapsia. Lapset pyörittävät arkea ja mielenkiinnon kohteet ovat erit. Ylipäätään perheettömille (laspettomille) ei ole mitään paikkaa kokoontua. Ihmiset kokoontuvat usein yhteen lasten ja lastenlasten varjolla.
Facebookissa on "Porukka"- niminen ryhmä, joka järjestää aktiviteetteja seuraa kaipaaville.
Vierailija kirjoitti:
En halua millään tavalla mitätöidä kokemustasi tai muuta, mutta sama kokemus lapsettomana pariskuntana. Ei ole mitään paikkaa, missä tapaisi uusia ihmisiä, sillä kaikilla on lapsia. Lapset pyörittävät arkea ja mielenkiinnon kohteet ovat erit. Ylipäätään perheettömille (laspettomille) ei ole mitään paikkaa kokoontua. Ihmiset kokoontuvat usein yhteen lasten ja lastenlasten varjolla.
Ymmärrän tämänkin, ja jos on kyse esim vastentahtoisesta lapsettomuudesta niin kokemushan on yhtä kipeä niin sinkulle kuin pariskunnallekin. Vaikka lapset ansaitseekin huomiota ja paikkansa muiden joukossa, on tosi kurjaa ettei huomiota usein riitä enää muille ollenkaan. Huomaa jopa omassa suvussa, että jutut pyörii vain lapsiperheiden ympärillä. Minusta tuntuu sinkkuna ja lapsettomana ja neljää kymppiä lähetessä, että muut (yhteiskunta ja sukukin) ajattelee että olen pettänyt odotukset ja minut voi nyt unohtaa. Kukaan ei enää kysy mitä kuuluu tai jaksa olla oikeasti kiinnostunut kun eihän minulle voi kuulua mitään kun ei ole tiedossa niitä ns normaaleja juttuja tässä iässä kuten lasten kutsuja, eskarin tai koulun aloitusta tms tai lasten harrastuksia. ap
Lopeta nirsoilu niin löydät kumppanin.