Mistä syystä et pidä puhelimessa puhumisesta?

Siinä ei näe toisen ilmeitä niin on hankala arvioida miten hän reagoi siihen mitä sanon.

En näe toisen osapuolen kehonkieltä ja ilmeitä, tulee väärinkäsityksiä.

Monesti se on sellaista että puhutaan toistensa päälle. Kun ei näe onko toinen aikeissa sanoa jotain tai aikooko jo vaihtaa aihetta. Kiusallista ja ärsyttävää. Mieluummin tekstailen tai puhun kasvotusten. 

Työasioissa ei jää sitä kirjallista dokumenttia, mikä sähköposteista jää. Puheluissa ei ehdi miettiä eikä pysty oikolukemaan vastaustaan/kysymyksiä.

Yksityispuheluista valtaosa on ihan diipadaapaa, turhan jauhamista. Menee aikaa ihan turhanpäiväiseen.  Puhelu tulee ehkä huonoon aikaan, tai sitä ei meinaa saada lopetettua. Sitten odotetaan jotain uutta puhelua, että itse vastavuoroisesti soittaisi, huoh. 

Tuntuu epäluonnolliselle suoritukselle. En nää toista. En tiiä mitä toinen on sanomassa ja millon. Puhun päälle kokoajan, varsinki jos yhteydessä on jotain vikaa. Ja jotenki ahdistaa, et mun ääni on toisen korvassa. XD Muutenki joku puhevamma..



Ja puheluja kuunnellaan..

En näe ilmeitä ja olemusta, eikä toinen minun. Lisäksi on pakko vastata jotain tietyssä ajassa, jotta ei vaikuta kummalliselta tai töykeältä. Ei ole aikaa ajatella tai tarkistaa esimerkiksi kalenterista päivämäärää täyttämättä hiljaisuutta jollain lärpätyksellä tai kommentoimatta jatkuvasti omaa toimintaa. Ei voi kommentoida toisen puheeseen keskeyttämättä, koska ei voi ilmaista eleellä tai ilmeellä, että on jotain sanottavaa. Väärinkäsityksiä tulee. Ei voi myöskään keskustella useamman eri ihmisen kanssa samaan aikaan, kuten vaikka whatsappissa, vaan on pahimmillaan kiinni yhdessä puhelussa tunnin. 

Puhelimessa läyryämiseen menee turhaan aikaa, siis jos ihan jostain kuulumisten vaihdosta puhutaan. Voisi sillä aikaa keskittyä johonkin oikeaan tekemiseen tai ihan vain rentoutumiseen, mutta on jumissa puhelimessa. Viestitellen sitä lukee ja vastaa silloin kun on hyvä hetki.

Käsi kipeytyy. 

Ja kuten aiemmatkin, ei näe toisen ilmeitä. En tykkää esim. vakavampia ihmissuhdeasioita selvitellä puhelimessa. 

Olen puhelimetön. Eipä tule laskutustustakaan.                                                                                                              geg

Mulla oli joskus tapa, et soittelin entisille, vanhoille kavereille parin kaljan jälkeen. Ihan ok jutut oli, sai nauraa, molemmin puolin. Sit vaan rupesin miettimään, et miks se oon aina minä, joka soittaa, miksei he koskaan soita? Vähensin soittoja (muistakin syistä: omat kiireet ymv.); sit ne vaan loppui kokonaan.

Pappavainaa aikoinaan sanoi, kun oltiin kahdestaan hänen kanssa, olin vähän niinkuin vahtimassa häntä (ikää jo +80v). Pappa sanoi: Otappas puhelu S:lle (joku sukulaisnainen, ei "verisukua"); hehän jutteli pitkät tovit! :) Pappa vielä lupasi: tää pojanpoika on täällä käymässä, voishan se poiketa sieltä kautta .... :)))) (aarrrgh!)

Ei voi itse päättää milloin jaksaa kuunnella. Toinen soittaa ja vuodattaa korvat täyteen omia juttujaan.

"Luonnotonta" puhua pitkän päälle ilman katsekontaktia ja sitä, että näkee myös nonverbaalia viestintää (se kun on yllättävän iso ja olennainen osa viestintää).

Toki työasiat ja tärkeät omien asioiden hoidon voin ongelmitta hoitaa puhelimessa, mutta "diipadaapa keskustelua" en jaksa.

Ei ole aikaa miettiä mitä haluaa sanoa ja voi tulla sanoneeksi asioita joita ei tarkoita tai jotka menee ihan asian vierestä. Sitten ei muista tarkasti kaikkea, jos kauan puhuu. Kirjoittaminen paljon parempi vaihtoehto.

En en-pidä siitä mistään syystä, koska pidän siitä. Viestittelystä en pidä, koska saman asian kirjoittaminen on puhumista hitaampaa.

Kun nää nykyiset älypuhelimet tuli, niin oli se: "Uusinta uutta: Nyt voit jopa laittaa äänipostia sovelluksen kautta!". Pomo kuittasi siihen: seuraavaksi varmaan keksivät, et nyt puhelimella voi jopa _soittaa suoran puhelun_ :)